Inspiraatiota kevät pukeutumiseen

Heippa!

Olin ajatellut koota teille ja itselleni inspiraatiota kevät pukeutumiseen. Samalla sain mahdollisuuden kokeilla ensimmäistä kertaa kollaasin tekoa. Taidan vain olla kevät pukeutumisessa ajatuksissa edellä, sillä ulkona sataa lunta vaakasuoraan ja on luvattu pakkasta tälle viikolle mutta koskaan ei voi haaveilla keväästä liikaa. Tuleehan se väistämättä jossain vaiheessa ja silloin haluan pukeutua tähän tyyliin.

Yhtenäistä kollaasissa on vaalean sinisen ja punainen väri, raidat ja denim. Juuri nyt innostaa raikkaat värit, yksinkertaiset asut ja kevyet kerrokset. Lisäksi odotan, että jäät sulaa ja pääsee taas pyöräilemään joka paikkaan.

Spring Collage 1.jpg

Onko kollaasissa sinua mielyttäviä piirteitä?

Pus M

Kuvat: Pinterest

Muoti Trendit

Traveling is the only thing you buy that makes you richer

DSCN0093.JPG

Tässä syntymäpäiväni lähestyessä on mielenkiintoista kerrata mitä sitä on tähän astisessa elämässää ehtinytkään tehdä. Matkustaminen on minulle intohimo, niin kuin monelle muullekkin. Toivoisin voivani käydä kaikkialla maailmassa ja päästä uimaan jokaisesse meressä. Tähän postaukseen olenkin kerännyt maat ja kaupungit joissa olen elämäni aikana jo ehtinyt käymään, sekä seuraavat matkakohde haaveet. Kuvituksena Beneluxin partioreissulta 2013 otettuja kuvia.

DSCN0098.jpg

Käydyt maat ja kaupungit:

  • Teneriffa
  • Viro: Tallinna, Pärnu
  • Gran Ganaria: Bahia Feliz
  • Turkki: Alanya
  • Ibiza
  • Sveitsi; Zúrich, alpit
  • Saksa: Berliini, Hampuri, Lûbeck, Köln
  • Ranska: Pariisi
  • Iso-Britannia: Lontoo
  • Italia: Rooma
  • Belgia: Brugge, Brussel,
  • Hollanti: Amsterdam
  • Luxemburg: Luxemburg
  • Senegal
  • Thaimaa
  • Usa: Chicago, Ann Arbor, San Fransisco, New York
  • Ruotsi: Tukholma
  • Tanska: Kööpenhamina
  • Ahvenanmaa

Monissa maissa siis on tulltu jo käytyä, eikä tässä kaikki kaupungit taida olla edes listattuna mutta onpahan maat ainakin. Välillä yllättyy kuinka paljon sitä onkaan ehtinyt, kun välillä tuntuu ettei ole käynyt vielä missään.

DSCN0254.jpg

Seuraavaksi haaveissa:

  • Bali
  • Intia
  • Bora Bora
  • Malediivit
  • Italia
  • Barcelona
  • Norja
  • Islanti
  • Australia ja Uusi-Seelanti

DSCN0318.JPG

Näihin kuviin onkin hyvä mieli lopettaa, kerro kommenteissa oletko käynyt samoissa paikoissa tai haaveiletko mahdollisesti samoista kohteista.

Pus M

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Ajattelin tänään