Viime aikoina

b3.JPG

Huomaan marraskuun vetelevän viimeisiään ja viime krijoituksestani kuluneen liian pitkän aika. Kiirettä on ollut, kuten arvata saattaa. Kiire usein syö luovuutta ja pimeys korostaa tätä piirrettä. Joulun odotus on päästetty valloilleen ja illat vietetään kynttilöiden valossa, villasukat jalassa glögiä siemaillen. Tämä viikko on yliopistolla viimeinen rutistus, jonka jälkeen luentoja on enää muutama jäljellä. Lisäksi yhden kurssin loppuesseet ja kirjatentti. Joulua ennen lähdemme puolisoni kanssa ansaitulle lomalle Hampuriin kuudeksi päiväksi, josta on mukava palata rentoutuneena nauttimaan joulusta läheisten kanssa. Joulukuussa aion viimein vetää henkeä ja antaa stressitasojen laskea. Haluan askarrella ja tehdä käsitöitä, ulkoilla ja nauttia joulun odotuksesta. Pikku hiljaa koota läheisille osuvia paketteja ilahduttamaan.

b4.JPG

Viime aikoina olen (okei loka-marraskuun aikana):

  • Lukenut tentteihin mutta myös muutaman vapaa-ajan kirjan olen saanut luettua; Jojo Moeys; Ole niin kiltti, äläkä rakasta häntä, Harper Lee; Kaikki taivaan linnut ja Marja Luukkonan Aarnilinnun tytär. Parhaillaan luen Laura Lindstedtin Oneironia.
  • Kutonut kummitytölle villasukat
  • Suunnitellut pikku jouluja partiossa
  • Tullun valituksiksi ainejärjestön sihteeriksi ensi vuodeksi
  • Saanut mediatutkimuksen sivuaineoikeuden ja koko sydämestäni nauttinut sen opiskelusta
  • Kokenut oivalluksia ja onnistumisen tunteita Suomen kielen opinnoissa
  • Käynyt Vaasassa ja Mäntässä, sekä osallistunut ystävän lapsen kastajaisiin
  • Viettänyt perheen kanssa aikaa
  • Leiponut yllä olevat valkosuklaa-puolukka kuivakakut isänpäiväksi
  • Nauttinut lumesta
  • Polttanut kynttilöitä
  • Laittanut jouluvalot kotiin
  • Odottanut uusia Gilmoren tyttöjen jaksoja ja katsonut maratonina ne kokonaan kerralla, ah odotus todella palkittiin

Mutta nyt tavaroiden pakkaus ja suunta yliopistolle, tsemppiä loppurutistukseen ja ihanaa joulun odotusaikaa jokaiselle lukijalle!

Pus M

Hyvinvointi Mieli DIY Ajattelin tänään

Feet and stuff

Heippa!

Kuvia selaillessani huomasin kuvanneeni omia jalkojani varsin usein, varsinkin versottuna värikkäisiin sukkahousuihin. Tykkään värikkäistä sukkahousuista, sillä ne tuovat väriä asuun ja piristävät muuten yksinkertaista asua. Niillä saa helpolla tavalla piristettyä omaa pukeutumista, sekä ne ovat suhteessa uuteen vaatteeseen edullinen sijoitus. Jalat ovat muutenkin tärkeä osa ihmistä, ne kannattelevat meitä ja vievät meidät uusiin paikkoihin. Jalat kertovat paljon ihmisestä. Jalat ovat kuin puun juuret, joista muu osa kasvaa. Usein nuorille, joilla on isokokoinen jalka jo nuorena, saatetaan sanoa, että on kasvanut jalat edellä niin, että muun kropan on helppo kasvaa perässä. Tukeva alusta minkä päälle kasvattaa pituutta. Ajatus on tavallaan runollinen ja lohduttava, ainakin itse seison tukevasti kahden jalkani päällä, ne ovat juuri minulle sopivan kokoiset.

Tulipas aikaiseksi ajatuksen kulkua inspiroituneena jalkakuvista, kommentoikaa ihmeessä mitä olette tällaisista postauksista mieltä 🙂

IMG_2670.JPG

IMG_2887.JPG

IMG_7254.JPG

Pus. M

Muoti Ajattelin tänään Höpsöä Päivän tyyli