Pohdintoja syksystä

Moikka taas, pitkästä aikaa. Viimeksi kun ehdein kirjoittamaan oli kesä lopuillaan ja nyt jo eletään pitkällä sykysssä. Yliopiston jatkumisen jälkeen on ollut aika haipakkaa, sillä aloitin opettajanpedagogiset opinnot tänä syksynä ja niiden myötä on saanut opetella kasan uusia käytänteitä ja aineita. Olemme parhaillaan ensimmäisessä kouluharjoittelussa ja ensi viikolla palaamme jälleen yliopistolle hetkeksi. Päivät ovat siis kuluneet koulussa seuraamassa oppitunteja ja illat puurtaessa opiskelujen parissa kotosalla. Paljon on jo tässä lyhyessä ajassa oppinut, mutta toisaalta on ollut myös melko väsyttävää olla koko ajan valmiina oppimaan ja olemaan tarkkana. Tällä hetkellä odotan tulevaa joululomaa (jep, silloin edessä seuraava kunnon loma) jo haaveillen. Silloin aion ottaa mahdollisimman rennosti ja kerätä varastot täyteen energiaa kevättä varten.

Olen päässyt yli isoimmasta jännityksestä ja pitänyt ensimmäiset opetustuokioni luokalle. Ne ovat menneet yllättävän hyvin eikä, vielä ainakaan, ole syntynyt kapinaa luokassa. On ollut oikeastaan mukavaa opettaa ja odotan jo, että pääsen pitämään pidempiä opetushetkiä. Ehkä opettaminen voisi ollakkin sellaista työtä, jota voisin nähdä itseni tekemässä tulevaisuudessa. Onneksi kaikki on vielä avoinna ja koulutukseni tulee antamaan mahdollisuudet moneen. Viime aikoina on tullut pohdittua paljon tulevaa ja tunnettua vuoron perää huolta ja huolettomuutta siitä. Se, että kaikki on avointa aiheuttaa näitä tunteita. Onneksi aikaa valmistumiseen on vielä muutama vuosi ja ehdin ajatella sekä saada erilaisia kokemuksia, jotka voivat antaa ymmärryksen siitä mitä haluan tehdä. Toisaalta voi olla ettei se selviä, mutta sekään ei haittaa sillä eläkeikään on sen verta aikaa, että ehdin varmasti tehdä monenlaisia töitä tulevaisuudessa. Nykyajassa hienoa on mielestäni se ettei enää tarvitse huolehtia, että pääsisi yhteen työpaikkaan jossa voi sitten työskennellä loppuelämän (vaikka ei siinäkään mitään pahaa ole), vaan nykyaikana on helpompi tehdä monenlaisia töitä ja monenlaisissa eri paikoissa työuran aikana. Se tuntuu helpottavalta ja antaa tavallaan lohtua ja uskoa tulevaan. Toisaalta en ihmettele, että kaikki mahdollisuudet ja avoimuus myös luo paineita nykyaikana. Kun kaikkea voi tehdä, voi mahdollisuuksien moninaisuus tuntua liialta ja luoda painetta määrittää itsensä. Onko oman paikan löytämisestä siis tullut vaikeampaa, kun se ei enää välttämättä määrity yhden ammatin kautta?

Mukavaa tiistai aamua M.