Tuskailua urasta, tulevaisuudesta ja koulutuksesta

Ihanaa lauantaita! Tänään aattelin jakaa viime aikoina mieleen nousseita ajatuksia tulevaisuudesta, urasta ja koulutuksesta. Viime aikoina on noussut taas mieleen pientä paniikkia siitä miltä tulevaisuus näyttää? Ajoittain tuntuu, että kuljen jälleen yhtä ovea kohti ja koen siitä ahdistusta. Tuntuu, että muut ovet ovat kiinni ja yksi ovi vetää puoleensa. Tällä hetkellä tuo ovi vie opettajaksi ja en ole varma onko se ovi josta haluan käydä. Vaikka tänä vuonna olenkin kokenut opettajuutta kohtaan innostusta ja motivaatiota en kuitenkaan halua sulkea itseltäni mahdollisuuksia tehdä jotain muuta työkseni.

Tuntuu, että lukion jälkeen kun pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi avasi se oven yhteen ammattiin. Kun lähdin opiskelemaan uudelleen päätin, että opiskelen niin, että minulla on tulevaisuudessa mahdollista työskennellä useamman eri asian parissa. Nyt tunnen, että olisin taas ajautunut samalle uralle, johon edelliset opiskelut johtivat. Koen epävarmuutta omasta pätevyydestä ja meriiteistä, joilla voisi uusia ovia saada avattua. Koen, turhautumista siitä, että vaikka olen kasvattanut cv:tä erinäisillä vapaa-ajan toiminnoilla ja kokemuksilla tuntuu, että aina on joku muu, jolla on parempi cv tai suhteet kunnossa. Tuntuu, että vaikka verkostoidun aktiivisesti en silti onnistu verkostoitumaan juuri niihin tahoihin, jotka voisivat edesauttaa työpaikan/harkkapaikan yms. saannissa.

Miten siis kannattaisi toimia? kenen puoleen kääntyä, jotta saisi varmuutta ja uskoa omiin kykyihin?

Ristiriitaisena koen sen, että sykyisin koen aina intoa ja uskoa tulevaan, mutta kun kevät koittaa herää tutut ahdistuksen tunteet. Ehkä siihen liittyy tietty ajan kuluvuuden ymmärtäminen ja opintojen loppumisen häämöttäminen lähitulevaisuudessa. Haluan vielä ottaa kaiken irti yliopistossa ja opiskella asioita, jotka minua kiinnostavat. Kun valmistun en usko, että enää palaan opiskelun pariin samalla tasolla. Toki mielestäni aina on hyvä kouluttautua ja kehittyä, mutta tuskin täysipäiväiseksi palaan, kun takana on jo useampi tutkinto. Mutta toisaalta parempi ettei vanno mitään, kun ei tulevaisuudesta koskaan tiedä.

Toisaalta ajoittain myös mietin, johtuuko omat epävarmuudet sitä, että meillä on niin paljon mahdollisuuksia. Jos asuisin jossain muussa maassa ei tämän kaltaista pohdintaa välttämättä tarvitsisi käydä. Voisi olla selkeämpää ja helpompaa läytää oma paikka maailmassa ja elää onnellisena. En sano ettenkö olisi onnellinen, vaan ennemmin epävarma omasta paikastani.

Tulipa rönsyiltyä aiheen ympärillä, mutta nyt olisi mielenkiintoista kuulla sinun ajatuksiasi aiheesta. Pystytkö samaistumaan vai oletko kenties löytänyt oman paikkasi?

-M