Luonnon ihmeitä tekevästä vaikutuksesta

chasingwaterfalls.jpg

Gold Coastilla asuessamme vietimme päivän Springbrook National Parkissa.
Päivän jälkeen menin vielä kävelylle auringonlaskussa ja yhtäkkiä havahduin siihen, miten äärettömän hyvin voin. Hartiat olivat tipahtaneet korvista ja ne olivat laskeutuneet omalle luonnolliselle paikalleen. Hengitys kulki vapaasti ja oloni oli ihanan kevyt. Tunsin syvää rauhaa ja samalla tosi elinvoimaista oloa. Ympäröivää vihreyttä ja horisonttia maalaavaa auringonlaskua katsellessani ja lintujen iltaviserrystä kuunnellessani olin häkeltyä tunteesta.

Pohdin avaintekijäksi kansallispuiston kosteaa ilmaa ja lemppari-ihmisen kanssa vietettyä seikkailupäivää. Oli syy mikä tahansa, päivä luonnossa oli tehnyt ololle ihmeitä.

Myöhemmin sain oppia, että hyvälle ololleni oli olemassa myös tieteellinen selitys: biofilia.
Biofilia on ihmiseen sisälle rakennettu halu ja tarve olla yhteydessä luontoon – rakkaus kaikkea elävää kohtaan.

Viehtymyksellemme luontoon on luontainen selitys ja sille on myös termi – biofilia.

Mietitäänpä ihmisolentoa muutama satatuhatta vuotta sitten. Luonnossa elävälle ihmiselle merkkejä suotuisasta elinympäristöstä olivat vihreys (merkki ruoan saatavuudesta), veden solina (merkki juomaveden läheisyydestä) ja linnunlaulu (luonnon signaali siitä, että petoja ei ole näköpiirissä).

Elinympäristömme on kaupungistumisen myötä muuttunut vauhdilla urbaaniksi betoniviidakoksi. Kaupungistuminen ei kuitenkaan ole ehtinyt muuttaa geeniperimäämme, jossa kannamme edelleen samat ominaisuudet, jotka ohjasivat meidät selviytymisen kannalta suotuisiin ympäristöihin satatuhatta vuotta sitten.

Kun olemme ympäristössä, jossa vehreys, linnunlaulu ja parhaassa tapauksessa myös veden solina ovat läsnä, aivomme prosessoivat näitä tiedostamattomia merkkejä ja saavat jatkuvaa signaalia siitä, että asiat ympärillä ovat hyvin. Keho rentoutuu ja siirtyy lepotilaan.

Juuri nämä elementit olivat olleet läsnä, kun kuljimme lehtevän luonnon helmassa, itseämme suurempien palmunlehtien lomissa ja kuulimme vesiputouksen kuohun ja tunsimme iholle laskeutuvan kostean verhon.  

 

SpringbrookNationalParkWaterfall.jpg

waterfalllivingsculpture.jpg

pathspringbrooknationalpark.jpg

greenerymeetswater.jpg

lifesources.jpg

Purlingbrookwalk.jpg

Se, että uskomattoman hyvälle ololleni löytyi myöhemmin tieteellinen ja biologinen selitys, antoi minulle ihanan mielenrauhan – en olekaan hullu luontofriikki, joka välillä kokee vierotusoireita betoniviidakossa ja haluaa nähdä horisontin mieluusti päivittäin.

Uskon, että myös itsensä pieneksi suurten luonnonvoimien äärellä kokemisella on nöyristäviä ja siten hyvää tekeviä vaikutuksia. Mutta parhaita ovat ne hetket, kun on aivan suunniltaan ympärillä rehottavasta kauneudesta, luonnon runsaudesta ja sen elinvoimaisuuden kokemuksesta.

rainforest.jpg
Biofilia selittää myös sen, miksi on aina ihanaa avata kodin ikkunat ja kuulla ulkoa kantautuva lintujen laulu, saada ravintolassa ikkunapöytä, joka avautuu ulkomaisemaan tai levittää piknikviltti puistoon ja tuntea lempeä tuulenvire iholla.

Nyt kun kelit todellakin myös koti-Suomessa hellivät ulkoilmaelämää, mieti voisitko tehdä sitä mitä nyt teet, sittenkin ulkona?
Sillä voi ihan huomaamatta olla uskomattomia hyvinvointivaikutuksia <3

Jos kiinnostuit biofiliasta, hakusanalla biophilia googlaamalla löytää hurjasti lisää informaatiota aiheesta.
Tämä Naavan artikkeli sukeltaa syvemmin biofilian perusteisiin suomeksi ja tässä jenkkiartikkelissa on kattavasti ideoita, miten biofilian hyvinvointihyötyjä voi tuoda omaan ympäristöönsä.

Helpointa on tietysti vain suunnata ulos ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Niin mekin tänään teemme.
 

50shadesofgreen.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

22 km tilaa ajatuksille – Australian Surf Coast Walk

Heräsin aamulla cockatoo-lintujen lauluun (jota näin sidenotena voisi kuvailla laulamisen sijaan myös meluksi.  Miten niin kauniista olennosta voi lähteä niin ruma ääni?) ja eukalyptuspuiden tuoksuun, kun aurinko antoi ensi säteitään horisontissa. Ilmassa oli meren tuomaa usvaa.

spotthecockatoos.jpg

Kävelin Jan Jucin asuinalueen läpi, jossa talojen parvekkeilla kuivui märkäpukuja parvekkeiden kaiteiden yli.
Parkkipaikalla huomioni kiinnitti keltainen vanhanmallinen van, sellainen jolla ajetaan kaikissa roadtrip-unelmissa. Sen rekisterikilvessä luki osuvasti Victoria – the place to be.
Löysin Surf Coast Walkille opastavan kyltin ja nappasin siitä kuvan. Matka oli alkanut.

Pilvet roikkuivat taivaanrannan yläpuolella ja antoivat auringolle hetken tilaa maalata horisonttia uuden päivän väreillä.

surfcoastwalk.jpgsurf_JanJuc.jpgBells beach beach2.jpg

bellsbeach.jpg

Polku vietti portaineen kohti rantaa ja vastaan käveli aamun ensimmäinen surffari hiukset märkänä ja rauhaa silmissään. Olisi unelmaa aloittaa joka aamu aalloissa, olemalla yhtä ympäröivän luonnon kanssa.

Keltainen hiekka rahisi lenkkareiden alla, kun polku kuljetti ohi ikonisen Bells Beachin. Olin päättänyt lähteä matkaan yksin, sillä jollain tapaa kaipasin ajatuksille tilaa. Kävely on minulle kuin meditaatiota. Ulkoilmassa ajatukset pääsevät pois arjesta ja ajatukset tuntuvat askel askeleelta kirkkaammilta.

Kumpuileva maisema ja vasemmalla puolella jatkuvasti seurana kulkeva meri olivat mitä parhainta matkaseuraa.

 

coastline.jpg

burntforest.jpg

Matkan varrella puut olivat tummuneet hiilestä ja maisema näytti siltä kuin osunut paikalle juuri metsäpalon jälkeen. Kuulin jälkeenpäin, että metsää poltetaan ennaltaehkäisevästi, jolloin metsäpalojen tuli ei tartu puun valmiiksi hiiltyneeseen pintaan.

Yhtäkkiä tunsin olevani kuin satumaassa. Polun molempia puolia reunustivat kasvit, joiden laisia en ollut nähnyt koskaan ennen. Käpertyneet puut ja niiden kuoriutuvalta näyttävät rungot. Viuhkamaiset puskat, jotka loivat olon kuin olisin mikämikä-maassa. Pyörin huvikseni ympäri ja katsoin maisemaa kuin 360-kuvana. Tältä keijukaisista täytyy tuntua.
 

magicbush.jpg

Yksi syy siihen, miksi rakastan Australian luontoa, on visuaalisten wow-hetkien määrä. Kun joka mutkan takana on aina jotain uutta. Tai välillä puuduttavuuteen saakka samaa pensasta, joka muistuttaa olemassaolostaan kurottautumalla polulle niin, että sille pitää kumartaa sen alittaessaan.

 

revegetation area australia parks.jpg

surfcoastwalkcoast.jpg
Polun varrelta avautui upea näkymä aavalle merelle. Polku kävi korkean kallionkielekkeen vieressä ja sitä risteytyi pienempi polku kohti kielekettä. Pääpolun ja pikkupolun erotti toisistaan kyltti: Tiger snakes live here.  Ei aavistustakaan, mitä tiikerikäärmeet ovat, mutta jos niiden kunniaksi on pystytetty kyltti, se sai ne kuulostamaan vaaralliselta. Jatkoin polulla – kunnes käännyin kannoillani, sillä halusin kielekkeelle silti.
 

victorialandscape.jpg

Maata tömistellen puikkelehdin tomuista polkua pitkin ja tarkistin, etteivät juuret jalkojeni edessä liikkelehdi. Kallion reunalle saapuessa annoin katseeni kulkea alas rannalle, ylös pitkin merestä kohoavien kallioiden rosoisia reunoja ja pitkälle horisonttiin. Vapauden tuuli puhalsi mereltä ja nostatti kädet ilmaan. Ihanaa tuntea itsensä näin pieneksi suuren maailman laidalla.  

Onneksi poikkesin pääpolulta.

 

coastcoastcoast.jpg

Suuren tunteen ja majestillisten maisemien jälkeen polku oli taas hetken pelkkää puuduttavaa puskaa. Pian polku kuitenkin muuttui  rannaksi, jonne oli huuhtoutunut mitä upeimpia mereneläviä. Hiekka löysi tiensä kenkiin, joten riisuin kengät kokonaan ja jatkoin matkaa paljasjaloin.

 

beachwalk.jpg

meriruusutarha.jpg

Rannan päädyssä istahdin evästämään auringossa harmaantuneen ajopuun rungolle. Tältä elämän pitäisikin maistua – seikkailunjanolta, rauhalta ja meriusvan suolaamilta huulilta.

 

walkingtracksurfcoast.jpg

Pitkä polku jatkui ja jatkui, katosi välillä kumpujen taa ja näkyi pienenä nauhana siellä, minne silmä juuri ja juuri kantoi. Ihanaa olla matkalla.

Etappini loppupäässä Anglesean kylän lähistöllä puut olivat taipuneet mereltä puhaltavan tuulen suuntaisesti kuin suuren meren voimaa pelästyneinä. Mitä jos itsekin oppisi olemaan taistelematta tuulta vastaan ja tarpeen vaatiessa taipumaan? Ja kasvaa silti voimakkaana ja päättäväisenä. 

22 km polkua päätyi olemaan juuri sitä mitä tarvitsin. Illalla kotiin palatessa olo oli rauhallinen ja raukea. Tykkään kai lopulta olla tuulen tuivertamana ja palata kotiin auringonlaskussa sydän täynnä seikkailuja. 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Matkat