En koskaan enää pese pyykkiä

Pyykkipäivä, ihanaa! – said no one ever.
Pitäis pyykätä. Tämän puolestaan kuulin viime viikolla työkavereilta kolmesti (ja itseltäni kerran) – sillä huokaisevalla äänensävyllä sävytettynä, joka syntyy pitäis-ajattelun ja tekemisen välimatkalle.

Sanoilla, joita käytämme arjessa on tosi iso merkitys sille, mitä tunteita ne meissä herättävät.

Siksi olen päättänyt olla pyykkäämättä.
Sen sijaan puhun vaatehuollosta.
Sanaan liittyy se, että vaatekaappini on täynnä oikeastaan tosi kivoja vaatteita. Vaatehuollon avulla pidän vaatteeni kunnossa; huollan niitä niin etten joudu niistä hetkeen luopumaan. Yksi kierros vaatehuollossa – vaatteiden pesu, silitys ja viikkaus – antaa rakkaalle vaatteelle taas uuden käyttökierroksen ja itselle mahdollisuuden tuntea olonsa kivaksi.

Olen hieman laiska silittäjä, mutta sitä extraa, jonka silitysraudan alla käynti tuo peruscollegenkin tuntuun, on vaikea voittaa. Vähän kuin pukisi upouutta vaatetta päälleen.
Ei ole satttumaa, että COSin myyjät höyryttelevät vaatteet ennen esille ripustamista.  Samoin kuin kauneusrutiinit kylppärissä, myös vaatteet tarvitsevat rutiininomaista huoltoa.

Toivottavasti ajatus vaatehuollosta tekee myös jonkun muun elämän viimeisestä pyykkipäivästä ihanan.