Back to the coast

Olimme viettäneet suurimman osan reissua tähän asti sisämaassa – vuoristoissa, vuorten rinteillä, huipuilla, solissa ja väleissä. Kun vuorenhuiput jäivät selkiemme taakse ja tien molemmilla puolilla avautui pitkästä aikaa vain loivasti kumpuilevaa tasankoa, tiesi että reissun tunnelma tulee muuttumaan.

 

Olimme asettaneet määränpääksi Haast Beachin. Kun rannikolle kerran saavutaan, on hyvä suunnata suorinta tietä rannalle, sanon minä.

Kuitenkin jo ennen rantaa huusin innoissani pysähdytään, ja olin hypätä autosta jo ennen vauhdin hiljentymistä.
PONEJA.
Ilta-auringossa laidunsi lauma pienen pieniä poneja: takkuja, takiaisia, tuulta ja vapautta harjoissaan.
Pieni ponitytön sydämeni oli pakahtua ilosta. Ratsastuskoulun herkuilla hemmoteltuihin poneihin ja niiden kepposiin tottuneelle näiden ponien kaunis luonne oli ihana yllätys, sillä ponit saapuivat uteliaina katsomaan meitä, nauttivat saamastaan huomiosta, säikkyivät tuulessa lepattavaa takkiani ja palasivat takaisin kylpemään illan viimeisin auringonsäteisiin.
Olisin halunnut taluttaa jokaisen yksi kerrallaan vaniin ja pitää omanani. 
 

 

Lentosuukot poneille heitettyämme ajoimme vielä hetkisen sinne päin, missä reittisuunnitelma näytti määränpäätä ja parkkeerasimme ensimmäiselle parkkipaikkaa etäisesti muistuttavalle levennykselle. Pakkasimme nopeasti viltin, teekupit ja -kannun ja suuntasimme dyynejä kohti. Vihreät pensaat kehystivät polkua ja sivelivät sääriä. Kun viimeisen kumpareen takaa vihdoin aukesi aava meri, olo oli kuin olisi tullut kotiin. Kaikki tuntui yhtäkkiä oikealta. Just täydelliseltä just niin.

 

Vaikka pidänkin vuoristoista ja korkeuksiin kurottavista seikkailuista, meri on mulle aina se kaikista isoin juttu. Tämä näky muistutti mua siitä totuudesta taas sadannetta kertaa.

Maalta puhalsi upea offshore-tuuli, joka sai aallonharjat hohtamaan illan valossa. Viltille oli vaikea istuutua, kun halusi koko ajan olla katselemassa eri suuntiin ja ikuistaa valon vaihteluita.

Ilta oli yksi reissun taianomaisimmista ja ihana esimerkki siitä, miten kauniita asioita voi kohdata kun jättää reissusuunnitelmaan riittävästi väljää niin että voi pysähtyä silloin kun ponit tai kaikkien aikojen auringonlasku osuvat kohdalle.

Pimeässä yöpaikan etsiminen ei ole mukavinta puuhaa, mutta sittenkin pieni hinta niistä kokemuksista, mitä päivän viime säteissä seikkailemalla voi saada.