Backpackers essentials

Pahoittelut harhaanjohtavasta otsikosta, sillä myönnän heti alkuun, etten ole kympin arvoinen pakkaaja. Pakkaan enemmän tunteella kuin järjellä, ja jokainen tyttöhän tietää, että tunteet – ne heittelehtivät.

Kokosin kuvaan kolme hölmöintä asiaa, jotka Suomesta lähtiessä tuntuivat jostain syystä tarpeellisilta. 
 

Villasukat. Kyllä, pakkasin repun kohteena Australia. Villasukat ja Australia eivät kuvitelmissani mahtuneet samaan lauseeseen, mutta kiitän onneani että sukat mahtuivat käsimatkatavaroihin, sillä täällä niitä on kaivattu. Vaikka Australian ilmasto on Suomea huimasti lämpimämpi, talot eivät. Kaivoin sukat laukun pohjalta jo ensimmäisessä asunnossani ystävän luona, ja sen koomin niitä ei ole laukun perälle tarvinnut piilottaa. Kiitos siis sille tunteelle, joka sai minut ajattelemaan lentomatkan mukavuutta, sillä sen hetkinen mukavuudenhalu on pelastanut myös yöuneni niinä öinä, kun kylmä on hiipinyt aussitalojen yksilasisista ikkunoista sisään.

Washi-teippi, mitä ihmettä? Melbournessa huomasin äkkiä, että kyllähän tätä samaa teippiä Ausseistakin löytyy… Mutta miten kätevää onkaan ollut teipata vanha suomi-sim-kortti tärkeiden asioiden kansion sisäkanteen tai sisustaa omaan huoneeseen edes ripaus jotain omaa nollabudjetilla: seikkailuista poimituilla korteilla, ystävän taiteella ja löydetyillä kuvilla. Ja uskokaa tai älkää, olen siinä tilanteessa, että rulla on jo loppunut (ja täältä Coastilta uutta ei ole löytynyt, joten Australia-posterimme odottaa herkeämättä ripustusta)

 

Sara Karlssonin Hyvän elämän anatomia. Kuka pakkaa matkaan ison, suomenkielisen ja tilaa vievän kirjan, kysyn vaan? Minä, joka en olisi ilman sitä uskaltanut lähteä. Sain kirjan käsiini kesänä, jolloin vietin monta päivää senhetkistä tilannettani puntaroiden. Kirjan sivujen välissä oli sitä keveyttä, joka oli omasta elämästäni ollut hetken kadoksissa. Tiedän onnekkaasti kokemuksesta, miltä hyvä, kevyt, kupliva ja kiitollinen elämä tuntuu, mutta en koskaan ollut osannut sanoin selittää niitä asioita, ajatuksia, tekoja ja ajatusten kulkua, jotka siihen johtavat. Olin vain onnekkaasti surffannut hyvän olon aalloilla, kunnes jossain myllerryksissä niistä hiljalleen hiipui voima, enkä oikein tiennyt mihin suuntaan seuraavaksi kauhoa. Kirja muistutti hienosti, että kannattaa hetkeksi pysähtyä ja huomata, että ihmisellä on taipumus kellua.

Kirja herätti minut kysymään itseltäni kullanarvoisia kysymyksiä, joihin yhtenä vastauksena lopulta avautui Australia. Koska kirja oli ollut koko kesän viisas seuralainen ja viitoittanut tietä takaisin kohti hyvää oloa, oli helppo päätös ottaa se myös matkakaveriksi muistuttamaan niistä oivalluksista, joita se oli tarjonnut. Ison muutoksen edessä tuntui turvalliselta, että tarpeen tullen on joku muistuttamassa, että kyllä se siitä. Niin hölmöltä kuin se tuntuukin, on konkreettinen insta-tsemppi tullut silloin tällöin tarpeeseen ja olen lopulta ollut heikoilla hetkillä tosi onnellinen, että olen pakannut tämän ehkä epäkäytännölisen, mutta kaiken painonsa arvoisen teoksen matkaan.

 

 

Turvamekko. Kuka tarvitsee kuumaan Australiaan matkatessaan mustaa, kodikkaan lämmintä COSin collegemekkoa? Minä, joka lähdin uuteen maahan, uuteen kaupunkiin  ja kaiken uuden eteen. Tuntui luonnolliselta lähteä matkaan siinä vaatteessa, joka on toiminut arjen pelastajana joka kerta, kun mikään muun vaate ei ole tuntunut istuvalta. Tiesin, että siinä mekossa on taikaa, johon on hyvä kaiken uuden edessä turvautua. Ja niin siinä on ollutkin, ihan oman postauksensa ansioksi asti.