Living in Melbourne
Melbourne. Kaupunki, josta niin monet puhuivat hyvää, mutta jolta en siltikään tiennyt mitä odottaa. Toiset varoittivat, että tulen ihastumaan ikihyviksi. Ja niin tässä on päässyt käymään.
Kun puhutaan Melbournesta, ei voi olla puhumatta heti ensimmäisessä lauseessa kahvista. Täällä se on taivaallista ja sen laatu otetaan tosissaan. Niin tosissaan, ettei minulla ole asiaa espressokoneen taakse, vaan siihen vaaditaan usein kahden vuoden kokemusta. Mutta sanomattakin on selvää, että sen maistaa joka kupillisesta. Tuntuu, että kahvikuvioita taiteilevat baristat ovat kaupungin luova luokka.
Asun 10 minuutin päästä rannasta. Koetan käydä rannalla joka päivä, sillä en halua pitää hetkeäkään itsestäänselvyytenä, että voin katsoa horisonttiin, tuntea tuulen hiuksissa ja upottaa varpaat hiekkaan.
Poljen rantabulevardia – välillä hiki virraten mahdottomassa vastatuulessa, ja välillä liu’un myötätuulessa niin, että polkimia ei tarvitsisi itse liikuttaa.
Matkustan töihin pilvenpiirtäjien alle. Tarjoilen ruokaa, jotta niin matkailijat kuin bisneskeskustan toimistotyöläiset saavat hengähtää hetken ja maistaa palan kokkiemme elämäntarinaa ja samalla tätä kaupunkia. Kannan pöytään baristamme loihtimaa maailman kauneinta kahvia, ja olen hemmoteltu saadessani itse aamulla kupillisen samaa palaa taivasta.
Päivä seisomatyössä ja liikkuen tuntuu taivaalliselta, ja kiireen yllättäessäkin koetan muistella, miten ihanaa on olla liikkeellä. Kävelymatkan ravintolasalin poikki voi ajatella treeninä, lautasten kannosta puhumattakaan.
Työskentelen kuusi päivää viikossa, mutta teen lyhyempää päivää. Iltapäivällä on aikaa (sekä energiaa) nauttia elämästä ja kuplivasta kaupungista. Ne aamut, jolloin suuntaan töihin myöhemmin, on pyhitetty aamiaisille. Tämä kaupunki on niiden taivas. Kukkasin koristeltuja aamiaisannoksia, uppomunia ja lautasen täydeltä kauden parhaita kasviksia.
Käyn joogassa ja urheilen rannalla. Nautin, miten keho venyy kuumuudessa, ja tuntuu että olen rakastumassa kehooni ja sen kapasiteettiin uudelleen. Välillä lämpö tuntuu huijaukselta, sillä keho taipuu ja tasapainoasanoissa tunnen lähteväni lentoon. Tunnin jälkeen minussa virtaa hyvä fiilis ja ilo.
Jos arki painaa päälle, pakenen johonkin kaupungin lukuisista puistoista. Nappaan kirjan kainaloon, levitän viltin aurinkoon ja nautin siitä, että on aikaa nauttia. Vihreydellä ja valolla, näillä yksinkertaisilla asioilla, on valtavan energisoiva vaikutus.
Tuntuu, että elämä on löytänyt tasapainoon. Ja minä kaupunkiin, joka sykkii ja väreilee samalla aaltopituudella kanssani. Ohh, Melbourne.
– Jenni