Mitä kaipaan Suomesta?
Mitä kaipaan Suomesta?
En Fazerin sinistä. En ruisleipää. (Kiitos tästä kuuluu työkavereille, jotka pakkasivat mulle selvitymispaketin mukaan). Sen sijaan kaipaan niitä pienenpieniä juttuja, jotka olivat Helsinkiarjen highlightseja.
– Helsingin valoa. Helsingissä valolla on ihan oma värinsä. Iltataivas taittaa aina pastelleihin ja Eiranrannan kallioita vasten näky on aina vaan niin uskomattoman kaunis.
– Eiranrantaa. Sitä näkymää, kun rantaan kävellessä näkee veden ensi kertaa. Ursininkallioita ja kesäillasta nauttivia ihmisiä. Skumppapullon poksahduksia. Valkoisia purjeveneitä, turkooseja pikkupaatteja ja veneenmastoihin kilkuttavan tuulen ääntä. Aamu-uinteja ja iltakävelyitä. Olen Eiranrannalle halauksen velkaa siitä miten se on puhaltanut muhun uskoa ja kerta toisensa jälkeen muistuttanut, että kantsii uskoa lempeyteen ja kauneuteen.
– Trendiä. Hetkiä sängyllä omalta tuntuvan lehden kanssa. Viisasta sisältöä ja syvällisiä haastatteluita. Upeita kuvia ja fashion-inspiraatiota. Onneni ovat nyt Lily ja Edit, mutta kiiltävän paperin tunnussa ja lehden käsin pitelemisessä on vaan sitä jotain.
– Pranaman joogatunteja. Missään muualla ei ole niin puhtaan vilpitön ja aito tunnelma kuin Pranamassa. Tuntuu, että opettajat ovat siellä oppilaita varten, rakkaudesta liikkeeseen ja sitoumuksesta ideaan, jossa tunneista voi maksaa mitä haluaa. Päinvastaisesta rahastusfilosofiasta huolimatta Pranaman joogatunnit ovat olleet mulle kaikkein kallisarvoisimpia.
– Fazer leipomomyymälää. Käsin juureen leivotuissa leivissä on viikonlopun taikaa. Täytetyistä sämpylöistä briejuusto-paprika-salami on ehdoton suosikkini. En juurikaan arkena syö leipää. En mielestäni koskaan-ikinä syö myöskään salamia, mutta kyseisen kuohkean herkkuleivän, suolaisen salamin, suussasulavan brien ja raikkaan paprikan yhdistelmä on jotain, jota ilman viikonloppu ei ole viikonloppu. (Muistan avautuneeni tästä merkityksellisyydestä tunteella sunnuntaiaamuna, jolloin J ei millään olisi halunnut poistua kotoa. Ratkaisuna kipaisin leivät takeawayna, ja viikonlopusta tuli kuin tulikin viikonloppu, sillä kertaa kompromissina kotisohvalla) Menkää siis ja täyttäkää kahvilan kolme pienenpientä pöytää tai pöytien ollessa täynnä, suunnatkaa Merisatamanrantaan ja nauttikaa leipä ja kahvi rannan auringossa – niistä täydellisistä, valkoisista takeaway-kupeista ja täydellisesti rapisevasta valkoisesta paperikääreestä, jotka ovat varmasti osasyynä omaan addiktiooni.
– Kanniston leipomon kahvikuppeja. On vaan vissi tosiasia, että kahvi maistuu paremmalta maailman kauneimmista takeaway-kupeista. Pisteet designerille!
– Hesaria. Sitä tunnetta, että tunnet kaupunkisi ja tiedät, mitä ympärillä tapahtuu. Löydät parhaat näyttelyt, inspiroidut lähtemään kaupunkitapahtumaan, muistat kaupunkijuhlan tai bongaat jo kertaalleen unohtamasi kirpparitapahtuman. Vietät viikonloppuaamun tutussa ja laadukkaassa seurassa, naurahdat kauniisti kerrotulle jutulle tai vain ihailet aamiaispöytäseuralaisesi sivistyneisyyttä. Ja mikä parasta, huomaat ehkä kiinnostuvasi asioista, joista et ennen ymmärtänyt mitään. Ja sitä paperilehden tuntua – sen valtaamaa tilaa aamiaispöydässä tai sängynpäädyssä. Hetken pysähtymistä ja rauhallisuuden taikaa. Sitä on vain Hesarin sivujen välissä <3
– Juhlia ystävien kanssa. Reissussa huomaa, miten vaikea oikeita ystäviä on löytää. Kaipaan sitä tunnetta, kun voi rennosti olla oma itsensä, iloita jälleennäkemisestä ja jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin ja vain kasvattaa yhteisten kokemusten pankkia. Mutta tiedän, että tosiystävät säilyvät ja näin välimatkan päästä tunnetta tosiystävyydestä oppii arvostamaan ihan uudelleen.
– Soijarouhetta. Haha, yep, täällä Ausseissa lihateollisuus on niin voimakasta, että soijatuotteita on lähes mahdoton löytää. Tai jos löytää, hintaa on kuin keijukaisenpölyllä, ja se hiukan tässä reissaajaa harmittaa, koska Suomessa oli tottunut käyttämään soijatuotteita paitsi kätevinä lihan korvaajina, myös kätevästi talouden tasapainottamiseen.
Nämä ovat niitä ihan pikkujuttuja, joita Instafeediin putkahtelevat Suomikuvat saavat mut kaipaamaan. Mutta kaipaaminen on oikeastaan ihan tosi kivaa, sillä siitä tietää, että sitten jonain päivänä kotiin palatessa tulee olemaan hieno fiilis päästä tekemään näitä tärkeitä pikkuasioita uudestaan. Sillä aikaa toivon, että listasta tarttuu jollekulle inspiraatio kokeilla jotain uutta (lue: Fazerin leipomomyymälää) tai arvostaa sitä postiluukkuun joka aamu kolahtavaa Hesaria ihan hippaisen lisää. <3