Kesäherkku

Kun helleaalto ottaa koko kaupungin haltuunsa, alkaa lämmöstä eniten nauttivinkin mieli harhailla viileämpiin fiiliksiin. 
Jalostimme viime kesän Kesäherkusta, siitä jota nautimme niinä harvoina lämpiminä iltoina Koffin puistossa täysin siemauksin, vielä viileämmän version. 

Täällä Australiassa herkun jäädytetty versio näyttää tältä ja saa nimen Guilt-free cooler.
 

kesäherkku.jpg

Lupaan, että näillä mauilla Suomen talvikin muuttuu hetkeksi kesäksi, joten suosittelen surauttamaan herkun ja laittamaan silmät kiinni sisätiloissa, jos kaipuu lämpimämmille latituudeille hiipii mieleen.

Ohje

– 2 pakastettua banaania
– Ananasta. Tuore maistuu tropiikilta, purkkiversio on budjettivalinta. Iso purkki tai puolikas tuoretta tuo tarpeeksi makua.
– Purkki kookosmaitoa

Askeleet valmistukseen ovat helppoakin helpommat:
1. Surauta ainekset blenderissä tasaiseksi.
2. Kaada annoskippoihin.
3. Nauti!

Jäinen banaani luo herkkuun smoothiemaisen, lusikoitavan koostumuksen. Jos malttaa, herkkua kannattaa pitää hetki jääkaapissa, jolloin kookosmaito tekee koostumuksesta entistä smoothimman. Tästä riittää iso annos kahdelle, pienempiä useampi.

Ja jos on todellisen viilennyksen tarpeessa, sama resepti toimii tosiaan jäätelömuotteihin kaadettuna. Odotusaika on hieman pidempi, mutta vaikutus asteita viileämpi. 
Ja mikä parasta, kaikki herkun ainekset ovat luonnollisia, joten tämä herkku on täynnä pelkkää hyvää <3 

– Jenni

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta

Arkkitehtuurista ja kaupunkielämästä

Matkaan lähtiessäni en tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Koko lähtö tuli eteen niin ex tempore, etten ehtinyt sen enempää seikkailla edes googlen street view:ssä. Koska kaupungit ja ympäristöt kiinnostavat minua, mietin tietysti miltä arkkitehtuuri näyttää. Yövyin ensimmäisen viikon ystäväni asunnossa ja ihmettelin, kun kuulin muuttavani omakotialueelle. Kuusi kilometriä miljoonakaupungin keskustasta – keltaiseen omakotitaloon. Olin hämilläni, sillä odotin yksiötä kaupunkilähiössä.

Kaupunkiarkkitehtuuri on kuitenkin täällä täysin omanlaisensa. Bisneskeskustassa CBD:ssä kohoavat tornitalot, toimistot ja hotellit toinen toista kimaltelevampine julkisivuineen. Mutta heti keskustan ulkopuolella asutus on pitkälti yksi- tai kaksikerroksista asutusta etupihaterasseineen ja pikku takapihoineen.

Jokaista asuinaluetta halkoo yksi pitkä pääkatu, jonka varrelle kaupat, kahvilat, putiikit ja palvelut ovat keskittyneet. Helsingistä tuttu rakenne, jossa lähikauppoja on siellä täällä, tuntuu täällä täysin tuntemattomalta. Marketit ovat suurempia, ja niihin on usein yli puolen kilometrin matka. Jos olisin valinnut asuinalueen toisin, olisin käynyt lähikaupassa bussilla. 

Pääkadut ovat kuitenkin mielenkiintoinen konsepti, sillä iltaisin ne täyttyvät elämästä ja ulkona syömiseen on monen monta vaihtoehtoa vieri vieressä.
Pääkadut tuovat kuitenkin mieleeni jollain tapaa villin lännen. Kompakteja, pieniä taloja kuin saluunoja vieri vieressä. Arkkitehtuuri on myös varsin vaihtelevaa, ja valehtilisin jos sanoisin yleiskatukuvan olevan kaunis. Eri väriset kyltit, neonvalot ja ikkunoihin liimatut menut luovat katukuvaan oman camouflagensa. Mutta kun kahviloihin ja kauppoihin pujahtaa, pääsee yllättävän usein äärettömän upeisiin urbaaneihin tiloihin. Skandinaavisen puhtaat värit ja linjat tuntuvat olevan pinnalla, ja siinä piileekin varmasti yksi syy siihen, että tunnen olevani kahviloissa kuin kotonani.

Toisaalta eri kaupunginosat eroavat valtavasti toisistaan. Täältä löytää historian ansiosta Carltonin italialaisen kaupunginosan, jossa katukuvaa kaunistavat tyylikkään mustat tuolit ja harkitun elegantti sisustus. Prahranissa ja South Yarrassa kahvilat ja kivijalkapuodit ovat puolestaan kuin Kinfolkin sivuilta. Fitzroy on pinnalla juuri nyt, ja siellä niin ruokakulttuuri, baarit kuin katumuotikin on kokeilevaa. 

Runsautensa ja monipuolisuutensa vuoksi tässä kaupungissa riittää tutkittavaa. Siksi pysymmekin täällä vielä hetken. Haluan todella päästä sisälle kaupunkiin ja oppia tuntemaan sen rytmin ja sen vaihtelut. Vasta sitten voin sanoa asuneeni Melbournessa. 

 

kaupunkiarkkitehtuuri.jpg

 

Suhteet Oma elämä Matkat