Kiitollisuudesta

Vaikka matkaa on vielä jäljellä (ainakin) kaksi kuukautta, oon tänään jotenkin niin täynnä kiitollisuutta kaikesta tästä ajasta ja kokemastani, että sanat vaan vuotavat yli laitojen ja soljuvat paperille. Tuntuisi juhlalliselta kirjoittaa kiitokset sitten kun matka on loppu, mutta tässä välissä tuntuu tosi hyvältä antaa tuntua hyvältä, just nyt.

Kiitollisuuden aiheet ovat niissä pikku jutuissa, jotka tekevät elämästä täällä erilaista. Ja sitä erilaista, uutta ja jännittävää lähdin täältä etsimään. Halusin yllättää itseni sillä, miten erilaiseksi elämän voi rakentaa. Kauneinta silti on ollut huomata, että näiden luksukselta tuntuvien asioiden kyljessä ei yllättäen olekaan isoa hintalappua. Niillä on enemmän tekemistä sen kanssa, että asioista on aikaa nauttia

–  Kiitos sille, että on ollut aikaa kuunnella musiikkia.  Kun Frank Ocean julkaisi  uuden levynsä , maattiin sängyllä J:n kanssa ja kuunneltiin levy alusta loppuun – jotain sellaista, mitä olen aina halunnut tehdä; ja tälle ajalle niin harvinaista; arvostaa levyä alusta loppuun. Hetkessä oli taikaa.

Oon kuunnellut musiikkia mielennostattajana aamukävelyillä rannalla; kuulokkeen toinen nappi korvassa ja merenpuoleisella korvalla aaltojen kohinaa kuunnellen. Ihan itse miksasin, ja on muuten elämäni paras soundtrack.

waves.jpg

Oon venytellyt pitkään kotimme gymillä musiikkia kuunnellen. Venytellessä on ihanaa uppoutua myös biisien sanoihin kunnolla. Mieletöntä, miten monilahjakkuuksia musiikintekijöiden täytyy olla pystyessään pukemaan tunteita sekä sanoiksi että säveliksi.  Yksittäiset ajatukset biisin keskellä ovat monesti olleet sellaisia, jotka on iskeneet niin, että sama biisi on jäänyt soimaan koko session ajaksi repeatilla: 

”I’m about to drive in the ocean
I’ma try to swim for something bigger than me
Kick off my shoes and swim good, and swim good
Take off this suit and swim good, and swim good, good. ” 

Ja väärin kuultuna muuan kertosäekin tuntui kertovan ihan omasta elämästä:

”This water is my family, this water is my blood. This water tells my story, this water knows it all. ”

”Sweet life, sweet life
mangoes, peaches and limes.”

–  Kiitos sille, että on ollut aikaa lukea kirjoja. Kirjojen tyyneydessä on sitä jotain, jota olen tarvinnut elämääni tasapainottamaan. On ollut mahtavaa lukea aussikirjailijoiden teoksia, sillä se on upeasti raottanut verhoa tän unelmien maan sisimpään. On aina mielettömän hienoa, kun aussikirjailijat löytävät sanat niille tunteille, joita olen juuri hetki sitten kokenut.
”How we didn’t melt and pour down a drain I’m hard pressed to tell you.” / Helen Garner, Heatwave.
”I miss that feeling of your senses having to strain an inch beyond your skin that you get in places where people aren’t talking your language.” / Helen Garner, Le chance existe
”Eucalypts are unusual in respect of light: their leaves allow a see-through foliage which in turn produces a fraul patterned sort of shade, if at all. Clarity, lack of darkness – these might be called ’eucalyptus qualities’.” / Murray Bail, Eucalyptus

–  Kiitos Coastalwatchin surffireportterille John Carltonille. Hän on se, joka saa mut nostettua sängystä kirjoittamalla vinkkinsä: get out there early, ja silloin siellä vedessä mä oon, omaksi yllätykseksenikin heti aamukuuden jälkeen.  Tuulen tuivertamina päivinä tai totaalisen tyynen osuesssa kohdalle ohje kuuluu kaunistelematta: forget it. Best to call it a lay day, ja silloin tietää keskittyä muihin juttuihin. Johnin sanoista on tullut mulle rantaelämän raamattu. Tosin olen kokemuksen kautta oppinut hänen kiikaroivan merelle pro-surffarin lasit silmillä. Kun surffi on ollut hänen mukaansa ”amazing”, olen löytänyt itseni haukkomasta henkeä jättiaaltojen keskeltä. Siksi haen johdatusta myös Swellnetin asiantuntijoilta, jotka huomioivat myös ei-surffilaudan-päälle-syntyneet ja muistuttavat pienten aaltojen aikoina olosuhteiden olevan perfect for beginners.

 

–  Kiitos siis sille, että elän lähempänä luontoa ja merta kuin koskaan. On ihanaa, miten suurta osaa rakastamani elementti täällä näyttelee tavallisessa arjessa. On ihanaa tietää, mistä suunnasta aamulla tuuli puhaltaa, milloin vesi on korkealla ja milloin puolestaan laskuvesi paljastaa uusia reittejä, kivenkoloja ja rockpooleja tutkittavaksi.  On aina jännittävää nähdä aamukävelyllä, jos  aallot ovat muokanneet hiekkatörmiä eilisestä muokaten koko rannan profiilia – ja sitä myöten surffia.
 

miamihill.jpg

– Kiitos Australian elämänlaadulle. Tarjoilijan palkallakin täällä voi elää uskomattoman hyvää elämää – ostaa tuoretta, terveellistä ja herkullista ruokaa. Maistella superfoodeja, siemailla tuorepuristettuja mehuja, käydä joogatunneilla, syödä ravintoloissa, juoda hyviä viinejä (kuka maahantoisi BYO-kulttuurin Suomeen!?), matkustaa ja seikkailla ympäri maata.

– Kiitos rentoudelle ja sille, että oon törmännyt rentoihin ihmisiin. Oon itse aika moinen suorittaja, aina menossa pää kolmantena jalkana tavoitteesta toiseen, kiireessä ilme itseänikin ärsyttävästi kiristyen. Aussirentous on opettanut mulle, ettei kaikkea vakavaakaan tarvitse ottaa vakavasti.  Pomoni osaa asiansa ja muistaa kanta-asiakkaidemme kasvot, nimet, lempikahvin ja sokeripalojen määrän. Mutta inhimillisenä olentona välillä hänkin löytää itsensä ravintolan kylmähuoneesta hyllyjä tuijottaen ja itseltään ääneen kysyen: ”what was I looking for?”. Nämä tilanteet ovat niitä työilmapiirin icebreakereita, jotka saavat muistamaan, että ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

–  Kiitos sille sielulle, joka on auttanut säilyttämään coastilla palan viidakkoa. Mulle se merkkaa koko työelämän ja vapaa-ajan balanssia. Voin vain kuvitella, miten paljon kysyntää ulos merelle kurkottavalle niemennokalle on ollut asuntosijoittajien silmissä. Onneksi elämänlaatu ja luontoarvot ovat säilyneet arvolistan kärjessä ja Burleigh Headsin asukkaat saavat kutsua heti asuntoalueelta alkavan National parkin viidakonvehreitä polkuja lenkkipolukseen. That’s real luxury.

 

lenkkipolku.jpg

 

–  Kiitos sille, että kokemukset ovat auttaneet hahmottamaan sitä, mitä elämältäni haluan. Kiitollisuuden tunteet ovat kirkas merkki siitä, että asiat ovat juuri nyt hurjan hyvin ja elämä on täyttynyt uusista asioista, joista nauttii täysillä.

 

–  Kiitos sille, että uskalsin lähteä.
 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Matkat

Aussimuodin yksinkertaisesta kauneudesta

 

Relaxed silhouettes, effortlessness, clean lines, being relaxed yet refined…
 

Bul cazibeli jumpsuit.jpg

Rakastan Aussimuotia.
Täällä suunnitellaan ihanan yksinkertaisia vaatteita. Olin yllättynyt, miten vaaterekeillä näkyy yllättävän paljon skandinaavisen pelkistettyjä linjoja. Mutta sen lisäksi täällä vaatteissa on aina jokin juju.

Yllättävä leikkaus, kätevät taskut, mieletön printti tai kiinnostava materiaali. Vaate saattaa edestä näyttää puhdaslinjaiselta, mutta takana piileekin solmu, uurrettu selkä tai muu yllättävä yksityiskohta. Se tekee Aussimuodista kiinnostavan.
 

Näyttökuva 2016-08-19 kello 20.55.58.png
LWBbyLIFEwithBIRD_SS16_black.jpg
LWBbyLIFEwithBIRD_SS16_blackfromtheback.jpg

/ Lifewithbird

Näyttökuva 2016-08-19 kello 19.18.27.png
/ Kuwaii

Yksi klassisimmista jujuista on vaate, jossa on kiedottava osa. Näin näitä paljon jo saapuessani Melbourneen, mutta näyteikkunoiden perusteella suosio ei näytä laskevan. Hyvää esimerkkiä näyttää Melbourne-merkki Búl, jonka yksinkertaisen veistoksellinen mekko muuntuu kuin toiseksi päälliosan solmimalla. 
 

Bul Reum Dress.jpg

Bul Reum Dress tied.jpg
​/ Búl

Näyttökuva 2016-08-19 kello 19.24.04.png

/ Kuwaii

 

Arkivaatteissa puolestaan näkyy viehtymys Australian yksinkertaiseen elämäntyyliin. Leikkaukset ovat rentoja ja vaatteet väljiä. Niissä on tilaa elämälle ja seikkailuille. Hyvännäköisenä.

Näyttökuva 2016-08-19 kello 20.23.05.png
Look / Ally May Hayward, Substance.cc / Lifewithbird

Monet brändit, kuten yksi suosikeistani, Assembly Label, hakevat inspiraationsa Ausseille ominaisesta rennosta coastal lifestylesta (kaiken merellisen kaipuussa tsekkaa brändin upea rannikkolifestylea henkivä Instagram @assemblylabel). Mallistoissa pelataan ihanan yksinkertaisella sävypaletilla ja luotetaan hyvännäköisiin klassikkoihin – sellaisiin, joissa on se tunne, että nämä päällä olisi aina hyvällä tuulella.

Näyttökuva 2016-08-19 kello 17.29.29.png
(ja miksipä ei, sillä THE BEACH IS NICE)

Näyttökuva 2016-08-19 kello 17.32.34.png
Näyttökuva 2016-08-19 kello 17.32.22.png
Näyttökuva 2016-08-19 kello 18.15.27.png

Näyttökuva 2016-08-19 kello 18.13.14.png
/ Assembly Label

(ja koska brändin liikkeet näyttävät tältä, rannan läheisyydestä muistuttavine tauluineen kaikkineen, voisin luonnollisesti asua siellä)

Itse fyysisten vaatteiden lisäksi rakastan sitä, miten Aussivaatebrändien Instagrameista huokuu koko suunnitteluketju aina ympäröivästä luonnosta, maisemista ja väreistä suunnittelijoiden inspiraatioseinille materiaaleineen ja luonnoksineen. “Each collection draws inspiration from a specific coastal location creating classic shapes with a distinctive edge.” / Búl. 

Assembly Labelin suunnittelijoita puolestaan viehättävät Bondi Icebergs -uimalan vaakaraidat, joten raidat näkyvät siten myös merkin mallistoissa. Miten oivaltavaa.

Näyttökuva 2016-08-19 kello 18.09.41.png
/ Assembly Label

High end -mallistojen lähtökohdat ovat usein taiteessa ja vaatemerkkejä seuraamalla saakin päivittäisen annoksen luovaa inspiraatiota.

Täällä kaiken tämän kauneuden keskellä, Aussilifestyleen rakastuneena ja yksinkertaisuuden eleganssiin ihastuneena onkin vaikea olla kotiuttamatta kaikkea sitä kauneutta, josta näyteikkunoiden ohi kävely tai viaton Instagramin avaaminen saavat haaveilemaan. Tähän asti olen kiltisti noudattanut kieltäytymisen filosofiaa, mutta taidan olla lipsahtamassa harkittujen hankintojen puolelle..

 

Muoti Matkat Trendit