Pelosta ja siinä kasvamisesta
Tähän kohtaan matkaa osui kohtaaminen epätoivon kanssa. Teimme Melbournen jälkeen unohtumattoman roadtripin Tasmaniassa. Sieltä palatessamme lensimme lämmön perässä Brisbaneen, josta viikon tuloksettoman työnhaun jälkeen siirryimme Gold Coastille.
Niin ihanaa kuin 99,9 % ajasta on ollutkin, lienee välttämätöntä, että reissu ei tule kokonaan olemaan palmuja ja onnenkyyneleitä auringonlaskuissa.
Vapauden vastakohta on nimittäin pelko. Nyt olemme kasvokkain sen kanssa. Kun vaihdoin maanantaista–perjantaihin –päivätyön working holidayn vapauteen, tiesin että tulen tutuiksi myös epävarmuuden kanssa.
Epävarmuus konkretisoituu ja kasvaa uusissa tilanteissa peloksi.
Uuteen maahan lähtiessä jättää taakseen sosiaalisen turvan – ystävät, perheen ja tuttavat. Uudessa maassa ja uudessa kaupungissa on hetken aikaa aika yksin – ilman ketään, joka tietäisi sinut ennalta, osaisi suositella jollekulle joka kaipaisi työpanosta, tai vain todistaisi olevasi hyvä tyyppi.
Samalla, kun pankkitili alkaa uhjaavasti näyttää nollaa ja viimeisimmästä työpäivästä alkaa kulua yli kuukausi, mieleen hiipii ja sen valtaa pelko. Oliko reissu jo tässä? Joko me koettiin kaikki mitä meidän on valta kokea? Mikä minussa on, kun muut ovat löytäneet töitä parhaillaan parissa päivässä? Onko edessä itku pitkästä ilosta? Mieleen nousee kysymyksiä, jotka pelottavat jo siitä syystä, että normaalitilassa niin vahvasti oman elämänkatsomuksen vastaisille ajatuksille ei edes anna tilaa ajatuksissa.
Elämän uudelleen rakentaminen uudessa paikassa on iso urakka. Ensimmäisenä täytyisi löytää uusi työ, samalla vain unelmoiden kodista, jossa voi laskea shampoon ja löytää sen seuraavan kerran samalta paikalta, johon sen laski. (Hostellielämä opettaa arvostamaan tällaistakin oman kodin pikkukätevää juttua.)
Mutta samalla kaiken tämän murehtimisen keskellä muistin, että kaikki nämä pelonsekaiset tunteetkin ovat osa sitä, miksi matkaan ylipäätään lähdin. Halusin tuntea jotain. Tuntea koko tunneskaalan, aina ihastuksesta, innostuksesta ja ihanuudesta jännitykseen ja pieneen pelkoon ja epämukavuuteen asti (tietysti salaa toivoen, että tunteet painottuvat tuonne ihanaan päähän).
Joten uskon ja toivon, että tässä on reissun kasvattava osuus. Nyt koetellaan kärsivälllisyyttä (joka ei ole koskaan ollut vahvuuksieni listalla). Samalla mulla on vahva tunne siitä, että edessä on vielä upeita auringonlaskuja, surffausta, suolavettä ja iltakävelyjä rannalla. Ja niitä palmuja ja onnenkyyneleitä auringonlaskuissa.
