The sound of avalanches

Heräämme vanista sellaiseen näkyyn, jota emme osanneet Uudelta-Seelannilta odottaa. Lumihiutaleet laskeutuvat märkinä ja painavina ja liimautuvat vanin tuulilasiin. Kylmä hiipii peitonkin alle ja ihmettelemme mistä tämä kaikki kylmyys on tullut yön aikana yllättäen. Etsimme pipot päähän ja suuntaamme ulos. Siellä meitä odottaa kokovalkea näky.
 

Missä ovat surffisäät, kirkas taivas ja rennot aamiaiset vanin takaluukun alla? Ehkä jossain pilvien sumentamien vuorenhuippujen takana.

Seikkailemme lumessa sen mitä lämpöön tottuneet raajamme kestävät ja kömmimme takaisin peittojen alle. Onhan kello vasta aamukuusi ja päivällä vielä aikaa lämmetä.

Seuraavan herätyksen jälkeen näky on kuin eri kirjasta. Poissa ovat lumi ja höyryävä hengitys ja aamiaisenkin uskaltaa kattaa ulkosalle.

Päivän to do on Hooker Valley Track.

Toisten askelten alla huojuva riippusilta. Hämmästyttävän nopeasti vaimeneva veden kuohunta, kun polulla jatkaa eteenpäin. Vuonojen välistä puhaltava tuuli, josta voi haistaa jään.

Mustaa kiveä ja valkoista lunta. Aidointa mustavalkoista, ihan ilman filtteriä. Samat kaksi väriä säilyvät maisemasta toiseen – vain mustan ja valkoisen suhde vaihtelee. 

Jylhiä vuorenhuippuja, jotka kutsuvat seikkailuun.
Lumivyöryjen äänet ja vuorenrinteitä kiertelevät katseet. Vaaraa ei näy, vaikka kuuluu.
Hyinen järvi, jonka pinta heijastaa koko maiseman tuplana.
Valo, joka lävistää pilvetkin.

 

 

 

Ennalta arvaamattomat jutut terävöittävät aistit. Tuntuu ihan seikkailulta.