Avoimet ovet

Tiedättekö sen fiiliksen, kun on aina halunnut kurkata niihin rakennuksiin, joiden ohi usein kävelee? Niihin laitoksiin, joiden ovet ovat usein visusti ulkopuolisilta kiinni. Tai ainakin tuntuisi äärettömän hassulta puikahtaa sisään. 
Miten mahtavaa oli, kun eräällä sunnuntaikävelyllä huomasimme Tehtaankadun ala-asteen ovien olevan auki. 
Sisällä oli täysi tohina joulumyyjäisten merkeissä. 

Myynnissä olevien kakkujen ja paakelsien sijaan huomioni kiinnittyi kuitenkin talon seinille.

 

pöllö.jpg

ekkorre.jpg

lamppu2.jpg

valo.jpg

Vitsit mitä maalauksia! Ja upea arkkitehtuuri. Kyllä sitä ennenkin osattiin. 
Bongattiin myös naamoja. I see faces.

faces.jpg

torni.jpg

 

Tuli se olo, että täällä ei voi kasvaa kuin onnellisia lapsia. 
Ja vaikka lasten hankinta ei taida hetkeen olla allekirjoittaneelle ajankohtaista, niin tiedänpähän jo mihin kouluun joskus omani haluan 😉

Kulttuuri Suosittelen

Viikonloppujuttuja – yöleffa ja Gone Girl

 

Lauantaina lähdettiin yhden lasillisen sijaan yhdelle popparikulholliselle – yöleffaan. 

 

gonegirl.jpg

 

Viime leffassa käynnistä olikin jo hurjasti aikaa. Johtuen ehkä siitä, että mulla on aika korkea kynnys leffaan menoon. Jo vuokraleffaa valitessa olen tosi kriittinen siitä, mihin haluan aikani käyttää. Mikään ei harmita enempää, kuin täysin turhaan ja juonettomaan pätkään käytetty puolitoistatuntinen.

 

Gone Girlistä olin kuitenkin kuullut monta ylistävää sanaa. 

 

Ja voi pojat mikä leffa se olikaan! Monesti käy vielä niin, että jos kaverit ovat kehuneet leffaa, odottaa ihan liikoja. Mutta tää leffa onnistui vielä ylittämään nekin odotukset. 

Yöleffassa oli vielä lisäksi ihan oma viehätyksensä. En ole ennen viettänyt lauantai-iltaa leffateatterissa, mutta tän kokemuksen myötä suosittelen lämpimästi! Ja olo oli kyllä tämän yli kaksituntisen jälkeen vähintääkin hämmentynyt ja ulkomaailmaan palaaminen tuntui kaikin tavoin epätodelliselta. Mahtava kokemus siis, jota voin suositella viinilasillisen korvikkeeksikin 🙂

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen