Tervetuloa mukaan blogiini

Tervetuloa mukaan blogiini!

Uusi kasvo on saapunut blogimaailmaan. Ensimmäiseksi voisin vähän kertoa kuka täällä blogin takana kirjoittelee teille. Toivottavasti lukijoita tulee runsas joukko.

                                                               

                                                                  Tämä hetki

Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta ammattikoulussa ja vielä olisi noin vuosi jäljellä, toivottavasti en enää kauan ole koulun penkillä, koska työelämä jo on haaveena. Tällä hetkellä olen todella hyvässä asemassa, kun olen päässyt tekemään sijaisuuksia koulun ohella. Vielä on koulua 1 viikko jäljellä ja kesäkuun 6. päivä saan taas mennä minulle tuttuun paikkaan tekemään kuukauden kesäsijaisuuden. Minun unelmani on saada joskus koiran pentu ja omakotitalo.

                                                       

                                                         Mistä minä tykkään? 

Viime viikot olen ahkerasti viettänyt käsitöiden parissa virkaten käsipyyhkeitä puuvillalangasta. Tällä hetkellä työn alla ovat itse virkatut käsipyyhkeet, joihin jää koukkuun. Olenkin saanut näihin liittyen muutaman tilauksen. Käsityöt ovat minulle tapa rentoutua ja saada ajatukset muualle. Asun tällä hetkellä Avomieheni kanssa 44,50 neliön rivitaloasunnossa, joskus olisi tarkoitus muuttaa isompaan, mutta vielä ei ole sen ajankohta. Kun tulee syksy niin varmasti aloitan taas villasukkien kutomisen. Niitä olen tehnyt itselle sekä lahjaksi.

                                                 

                                                    Mitä loma suunnitteluja on?

Heinäkuulle olemme varanneet viikon mökkiloman Jämijärvelle, johon pääsemme molemmat rentoutumaan luonnon keskelle. Kesälomaa minulle kertyy 4 viikkoa ja uskon että sen aikana saa mieli levätä, että jaksaa taas syksyllä paiskia töitä koulussa.

Viime viikonloppu alkoi sillä että perjantaina tein kotiin perus viikkosiivouksen, johon kului muutama tunti aikaa. Itse teen joka toinen viikko suuremman siivouksen jolloin käyn kaikki asunnon pinnat läpi. Itse tykkään siitä kun asunto on siisti ja voi päästää huoletta vieraita sisälle. Lapsena olen jo oppinut että kun joku asia tehdään , niin se tehdään sitten kunnolla. Lomalla ajattelin ottaa mahdollisimman rennosti ja en murehti tai stressaa mistään turhasta. Nukun pitkään ja ulkoilen jos sen vain ilmat sallivat. Tarkoitus olisi kohta laittaa pyörä kuntoon että pääsen sillä töihin. Kesällä ajattelin käydä pyöräilemässä että saa edes jotakin liikuntaa vaikka töissä tulee askeleita.

Minun linkkejäni:

https://www.facebook.com/__sunshinetolife__-109865431739196

https://www.instagram.com/__sunshinetolife__/

Sunshine To Life | Lily 

muoti opiskelu matkat oma-elama
Kommentit (2)
  1. Täysin arkista vol.2
    29.5.2022, 21:54

    Tervetuloa bloggaamaan. Kiva pyyheidea.

    1. Voi kiitos paljon 🙂 Tämä on vasta alkua kaikelle ja paljon on opeteltavaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *