Kolmas Muutto Toden Sanoo

 

Huh huh, kun aika onkin kulunut nopeaan! Löysimme lopulta ihanan villan El Rasosta, Guardamarista. Ainoa ongelma oli ettei se ollut vuokrattavana vaan myynnissä.

Päätin kuitenkin kokeilla onneani ja otin yhteyttä välittäjään. Omistaja ei ollut kovin halukas vuokraamaan mutta kyselin sitkeästi kuukauden ajan välittäjältä olisiko omistaja muuttanut mielensä. Lopulta sitkeys palkittiin ja omistaja hyväksyi meidät pitkäaikaisiksi vuokralaisiksi.

El Raso on yhteisö joka kuuluu Guardamar del Seguran kuntaan. Yhteisöön kuuluu paljon eri kansallisuuksia, espanjalaisten lisäksi. Alueena El Raso on rauhallinen, todella siisti, lapsi- ja koira ystävällinen. Kävelymatkan päästä löytyy useita kahviloita, ravintoloita, pieni kauppa, apteekki, eläinlääkäri sekä Kiinalainen bazaari josta saa kaiken tarvittavan elintarvikkeita mukaan lukematta.

Vaikeuksien kautta voittoon

Torreviejassa meillä kesti reilu neljä kuukautta saada NIE-numerot. Muutettuamme Guardamarin puolelle, kävimme itse kaupungintalolla hoitamassa padrónit kaikille sekä koulutoimistossa ilmoittamassa lapset kouluun. Tähän meni aikaa matkoineen n.tunti ja olimme ruuhka aikaan liikkeellä ja jouduimme odottamaan kaupungintalolla vuoroamme n.20 minuuttia.

Padrón hakemukseen tarvitsimme:

  • Vesilaskun
  • Jokaisen hakijan passin tai NIE-numeron (meillä oli passit)
  • Lasten syntymätodistukset
  • Kopion omistajan passista
  • Lupalomakkeen vuokraamisesta omistajan allekirjoituksella (saa kaupungintalolta)

Lasten kouluun ilmoittamiseen tarvitsimme:

  • Padrónin
  • Lasten syntymätodistukset
  • Espanjalaisen puhelinnumeron

Kotiin tultuamme sainkin sähköpostin jossa ilmoitettiin lasten tuleva koulu sekä aika jolloin koululle pitää mennä ilmoittautumaan.

Koulu alkaa

Kävimme ilmoittautumassa koululla maanantaina, tiistaina tapasimme tyttäremme opettajan, keskiviikkona tapasimme poikamme opettajan ja torstaina olikin jo ensimmäinen koulupäivä!

Hieman hirvitti laittaa käytännössä kielitaidottomat lapset paikalliseen kouluun mutta kaikki on sujunut näin parina ensimmäisenä päivänä vielä hyvin. Lapset saivat heti espanjalaisia kavereita, opettajat ovat todella mahtavia ja tekevät työtään täydellä sydämellä. Espanja alkaa todella tarttua lasten puheeseen ja nyt kodissamme kaikuvat espanjalaiset sanat ja lauseet <3

Tuntuu että lopulta olemme tulleet kotiin ja voimme viimein alkaa elää unelmaamme.

La vida es corta. Vive apasionadamente y siente la felicidad.

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus

Tervetuloa Vuosi 2023!

Parit flunssat kärsitty ja aika suunnata katse kevättä kohti! Vaihdoimme yksityisen asianhoitajamme Laakso Law toimistoon ja lopulta asiat rullaavat ilman turhaa stressiä. Todella lämmin suositus ja muistutus myös ammattilaisen palkkaamisen tärkeydestä. Mikäli kieli, saati espanjan byrokratia ei ole hallussa on aivan turhaa yrittää selvitä ilman luotettavaa apua.

Vuokralla asumisen tärkeys

Mikäli olet suunnitellut muuttoa Espanjaan olet varmasti tutkinut monia paikkoja vähintään kotisohvalta käsin, ehkä jopa lomaillen. Vaikka valitsemasi paikka vaikuttaisi täydelliseltä ja palat halusta ostaa oman unelmiesi asunnon kannattaa silti vuokrata ensin.

Yllättävän moni kaupunki hiljenee lähes aavemaiseksi kesän ulkopuolella. Ja toki vastaavasti toiset ovat täynnä kuin kuuluisa Turusen pyssy kesällä. Tämän hetkinen talomme sijaitsee kauniissa Los Balconesissa joka vielä syksyllä oli täynnä elämää. Talven tullen asukasmäärä tuntuu puolittuneen ja varsinkin lapsia näkee harvoin. Olemmekin hyödyntäneet vapaa-aikaamme kiertelemässä ja fiilistelemässä eri kaupungeissa. Tällä hetkellä ehdoton suosikki on Guardamar del Segura luonnonpuistoineen, yli 10 kilometrin rantoineen ja sitruslehtoineen.

Reina Sofian luonnonpuisto, Guardamar del Segura

Alue on todella laaja ja sieltä löytyy piknik alueita sekä lapsille suuri leikkipuisto

Riikinkukon väriloistoa

Kesyt oravat syövät kädestä

Alueella elää myös kilpikonnia

 

La vida es corta. Vive apasionadamente y siente la felicidad

Koti Oma elämä Hyvä olo