Milleniaalin kriisi (ja leffavinkki)
Suosikkileffa: Bottoms (Amazon Prime)
Olen vakuuttunut, että yksi kolmekymppisyyden perustavanlaatuisimmista kokemuksista on se, kun tajuat, että menestyvät, hienoja ja merkittäviä asioita elämässään tekevät tyypit ovat yhtäkkiä nuorempia kuin sinä. Etkä osaa vielä suhtautua tähän. Koska mitä hittoa? Mistä lähtien astronautit ja esihenkilöt ja kansanedustajat ja kirjailijat ja päätoimittajat ja pörssiyritysten toimitusjohtajat ja hiton Nobel-voittajat* ovat syntyneet ysiviis? Ja hetkinen, missä mun pomopesti on?
*Okei, ei ehkä Nobel-voittajat. Ei kai??
En oikeasti haluaisi olla pomo, ikäkriiseily on maailman turhinta ja olen aina nuorten ässäilevien tyyppien puolella, mutta silti. Mitä hittoa?
Mitä hittoa, vuoden ysiviis lapsi, elokuvaohjaaja Emma Seligman? Miten hitossa olet tuosta noin vain kaikessa kaksikymppisyydessäsi ohjannut ei yhden vaan kaksi hiton vakuuttavaa, paljon ylistystä kerännyttä kokonaista hiton elokuvaa? Maisa ei ole ohjannut yhtään hiton elokuvaa (Maisa ei haluaisi ohjata elokuvia).
…..
Eli siis joo, katsoin Amazon Primeen tovi takaperin tulleen komedialeffa Bottomsin, Emma ’hiton ysiviis’ Seligmanin toisen kokopitkän ohjaustyön. Se ensimmäinen, vuoden 2020 Shiva Baby palkittiin muun muassa Independent Spirit Awardseissa ja valittiin miljoonalle Vuoden parhaat elokuvat -listalle. Katsoin sen, kun se oli HBO Maxissa (ei ole enää). Se oli hyvä. Hitto.
Ja Bottoms… oli hyvä. Sekopäinen, höpsö, fiksu, satiirinen, hauska. Hyvällä tavalla outo. Yhtä aikaa hyvin nostalginen ja hyvin tässä ajassa kiinni oleva teinileffa. En osaa käyttää sanaa zeitgeist oikein, mutta jos osaisin, höpisisin jotain siitä. Hitto vie, Emma, sinä lahjakas nuori ihminen. Ehkä tuon leffan tekemiseen tarvittiinkin peloton ysivitonen. Tai kaksi pelotonta ysivitosta, Seligman kirjoitti Bottomsin ikätoverinsa Rachel Sennottin kanssa. Sennott nähdään myös toisessa pääroolissa. Toisessa on hyvin cool ja hyvin nousukiidossa oleva, The Bearista tuttu Ayo Edebiri. Ysivitonen hänkin. Kolmikko tapasi opiskellessaan NYU:ssa. Mun silmissä ovat about cooleimpia hiton tyyppejä, joita maailma päällään kantaa.
Leffa lähtee liikkeelle klassisesta teinileffa-asetelmasta: epäsuositut bestikset PJ ja Josie aikovat päästä neitsyydestään ennen lukion päättymistä. Heidän ihastuksensa ovat suositut cheerleaderit Isabel ja Brittany. Sitten mennään vauhdilla ei-niin-klassiseen: väärinkäsityksen vuoksi koko koulu luulee, että PJ ja Josie viettivät kesäloman nuorisovankilassa — ja kaksikko päätyy pienen mutkan kautta perustamaan feministisen itsepuolustuskerhon. Tai tappelukerhon, miten vain. Syy on tietysti koulun naisten voimaannuttaminen. Hyvä on, oikea syy on cheerleaderien lähelle pääseminen. Seurauksena on kaikkea höpsöä säätöä. Ja väkivaltaa.
Vaikka Seligman, Sennott ja Edebiri ovatkin niitä hiton ysivitosia — ja näin ollen vielä samaa milleniaalien sukupolvea kuin minä, kiitos vain — Bottoms tuntuu korostetusti Z-sukupolvelle suunnatulta leffalta…. eiku sori, pieni hetki… tajusin kirjaimellisesti kesken lauseen, että eiköhän kaikki tämänhetkiset teinileffat ja kaikki teinileffat tästä eteenpäin ole lähtökohtaisesti tarkoitettu Z-sukupolvelle. Ja sen jälkeen alfa-sukupolvelle tai mitä hittoa zetan jälkeen tuleekaan. Hitto. Hitto… tarvitsen hetken, aivoihin sattuu.
…..
Okei, milleniaalin kriisi selätetty. Mulla on aina 10 Things I Hate About You ja Mean Girls (ei puhuta siitä uudesta Mean Girlsistä, koska se tarkoittaa että meidän Mean Girlsistä on kulunut jo aika monta vuotta).
Palataan Bottomsiin — joka kaikessa Z-sukupolveudessaan (tuo ei ollut oikea sana, mutta ei välitetä siitä) lämmitti tämän milleniaalin sydäntä. Leffa ei varmastikaan ole kaikille. Se sisältää verta, väkivaltaa ja epäkorrektia huumoria; satiiriaspekti on vaikkapa Mean Girlsiin verrattuna pari pykälää korkeammalla. Minä pidin! Hauskaa säätöä, uniikki näkökulma, nuoria ässäileviä naisia kameran edessä ja takana, iskevää huumoria, absurdia hassuttelua… ja koska minä olen minä, pisteitä tärkeimmästä asiasta: kesto 1 tunti 32 minuuttia. *chef’s kiss*
…. mutta silti, mitä hittoa, Emma ysiviis? t. Maisa kasiysi.
Bottoms katsottavissa Amazon Primessa.
PS. Disclaimerit ovat tylsiä mutta disclaimer: oikeasti oikeasti olen sitä mieltä — kaikesta edellä olevasta huolimatta — että ikäkriiseily on maailman turhinta ja nuoruuden korostaminen saavutuksista puhuttaessa on aina vähän nihkeetä ja tarpeetonta.
PPS. Hyvä Amazon Prime, voisitteko välittää seuraavan viestin suomenkielisistä tekstityksistä vastaavalle käännöstoimistollenne: suosittelen googlettamaan bell hooksin. Kiitos.
PPPS. Team Hazel.
LUE MYÖS: