Frendit – ongelmallisuuksia ja hyvesignalointia (eli onko järkeä analysoida 25 vuotta vanhaa komediasarjaa)
Suosikkisarja: 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Frendit
Kirjoitin reilu vuosi sitten tekstin Viekö tiedostavuus ilon suosikkisarjoista? Tapaus Frendit.
Tuo kirjoitus on yksi blogini luetuimmista. Oletan sen johtuvan siitä, että aika moni muukin rakastaa Frendejä – tuota ysärin ja 2000-luvun alun komediaklassikkoa.
Ja siis kyllä, minä rakastan Frendejä, vaikka tuossa tekstissäni kirjoitinkin sen ongelmallisuuksista.
”Frendit on – luonnollisesti – aikansa tuote. Se tuli telkkarista vuosina 1994-2004, ja silloin moni sellainen asia meni huumorin varjolla läpi, mikä ei enää tänä päivänä menisi”, kirjoitin tuolloin ja jupisin muun muassa Fat Monica -vitseistä, ärsyttävästä ja omistushaluisesta Rossista sekä sarjan trans- ja homofobiasta.
Olen edelleen jokseenkin samaa mieltä vuoden takaisen itseni kanssa. Rakastan Frendejä, mutta se ei ole missään nimessä täydellinen ja täydellisesti aikaa kestänyt tv-sarja. Sen huumori on paikoin kyseenalaista, sen vitsit ummehtuneita ja se sisältää niin monta ongelmallisuutta, että jokainen itseään kunnioittava viihdesaitti on vuosien varrella kirjoittanut vähintään kymmenen kohtaa sisältävän listauksen kaikesta, mikä sarjassa on nykystandardien mukaan pielessä.
Frendit viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. 22. syyskuuta 2019, tulevana sunnuntaina, tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa. Hurraa ja paljon onnea! Juhlavuoden myötä netti on taas täyttynyt tuhansista ja tuhansista Frendeihin liittyvistä kirjoituksista ja analyyseista. Sarja on pilkottu miljooniin palasiin ja palasia sörkitty kyllästymiseen asti. Ketään tuskin yllättää, että monissa kirjoituksissa esille on nostettu juuri nuo seikat, joista minäkin vuosi sitten jupisin.
On kuitenkin toisenlaisiakin näkemyksiä.
Tässä mainiossa Stylistin jutussa toimittaja Kayleigh Dray listaa asioita, joissa Frendit oli itse asiassa aikaansa edellä ja täydellisen ”woke” ennen kuin woke edes oli mikään juttu. Esimerkiksi vuonna 1996 ilmestyneessä jaksossa The One with the Lesbian Wedding nähtiin yhdet Yhdysvaltojen tv-historian ensimmäisistä samaa sukupuolta olevien välisistä hääjuhlista. Rossin tympeistä lesbovitseistä on valitettu vaikka kuinka, mutta se oli muuten juuri Ross, joka lohdutti ex-vaimoaan kun tämän vanhemmat eivät tulleet häihin, ja se oli Ross, joka lopulta talutti Carolin alttarille.
Negatiivisten ja positiivisten seikkojen ristitulessa yksi kysymys tuntuu jylläävän Frendit-keskustelun keskiössä – etenkin sosiaalisessa mediassa: Onko mitään järkeä ylianalysoida 25 vuotta vanhaa KOMEDIAsarjaa? Aina kun joku viihdesaitti kirjoittaa Frendien ongelmallisuudesta, kommenteissa huudellaan, että eikö nyt vain saisi katsoa, nauttia ja nauraa. Neljännesvuosisadan ikään ehtinyt sitcom ei ole kestänyt täydellisesti aikaa – no shit, Sherlock, jopas on yllätys!
Vuoden takaiseen tekstiini tulleessa kommentissa minua syytettiin hyvesignaloinnista – siis tekopyhästä moralisoinnista, jonka kautta pyrkii pönkittämään omaa asemaansa hyvänä ja tiedostavana tyyppinä ilman että tekee mitään konkreettista puolustamansa asian tai ihmisryhmän hyväksi.
Minä ymmärrän tuon kritiikin. Olen vaaleaihoinen ja normaalipainoinen heteronainen, joka moralisoi asioilla, joista minulla ei ole lainkaan omakohtaista kokemusta tai ymmärrystä. Enhän minä tiedä, miten transihminen kokee Chandlerin isään ja isäsuhteeseen kohdistuvat vitsit. Tai pahoittaako seksuaalivähemmistöön kuuluva mielensä ”Rossin vaimo on lesbo, hah hah hah” -läpänheitosta. On täysin mahdollista, oikeastaan oletettavaa, että transihmistä tai seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ei voisi vähempää kiinnostaa minun sijaisloukkaantumiseni. Koska oikeasti, mitä hyötyä siitä on, että minä jeesustelen näppäimistöni takaa?
Ja vaikka vitsit koettaisiinkin loukkaaviksi, Frendit esitettiin alunperin vuosina 1994-2004! Miksi 1990-luvun komediasarjaa pitää kammata läpi 2010-luvun standardeilla? Ja jokainen tietysti vielä pahoittaa tai ei pahoita mielensä eri asioista. Ei näissä asioissa ole universaaleja totuuksia, vaan subjektiivisia mielipiteitä.
Mitä hyötyä on pilkkoa palasiksi 25 vuotta vanha komediasarja? Onko kaikki Frendien oletetusta ongelmallisuudesta kirjoitetut tekstit hyvesignalointia, jonka kautta yritetään todistella omaa erinomaisuuttaan tiedostavana ja suvaitsevaisena tyyppinä?
Frendit ei tietenkään ole ainoa sarja, josta on paljastunut ongelmallisia stereotypioita, representaatioita, asenteita, ajatusmalleja, homofobiaa, transfobiaa, misogyniaa, rasismia, toksista maskuliinisuutta, tokenismia…
Sex and the City, The Office, Girls, The Big Bang Theory, Gilmore Girls… monien rakastamia suosikkisarjoja, jotka eivät ole lainkaan täydellisiä, t. tyypit internetissä.
Jos oikein kaivelen, voin löytää ei-niin-mukavia juttuja ja ongelmallisuuksia jopa suuresti rakastamastani suosikkisarjastani Parks and Recreationista:
Yhdysvaltain natiiviväestön stereotyyppiset representaatiot. Kaikki ne monet kerrat, kun Ben ei vain voinut ymmärtää miksi viehättävä Gayle oli naimisissa Jerryn kanssa. Feministi-Leslien ei-lainkaan-feministiset hetket. Se yksi (ja ainoa) jakso LGBTQ-oikeuksista, joka keskittyi täysin Leslieen, heteronaiseen. Se samainen jakso, joka on oikeastaan melko homofobinen. Se yksi kammottava jakso, jossa on Fred Armisen ja miljoona naisia halventavaa ”vitsiä”. Seksistinen huumori. Tom Haverford.
Perun puheeni. Ei tarvinnut edes kaivella, tuo oli helppoa.
Onko järkeä analysoida 25 vuotta vanhaa komediasarjaa? Pilkkoa se paloihin ja valittaa ongelmallisuuksista?
Kaiken tämän jälkeenkin olen sitä mieltä, että kyllä, on järkeä analysoida, pilkkoa ja valittaa.
Koska mikä on vaihtoehto? Välinpitämättömyys?
Eikö ne kaikki tuhannet Frendeistä kirjoitetut ”hyi hyi, tuo ummehtunut vitsi ei kyllä enää nykyään menisi läpi” -analyysit vain kerro siitä, että maailma on muuttunut ja hyvä niin? Eikö vanhojen sitcomien ongelmallisista juonikuvioista puhuminen osoita, että jotain on opittu? Eikö kaikki yritykset yhdenvertaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen ole loppupeleissä hyvä juttu, oli se sitten jonkun mielestä hyvesignalointia tai ei?
Laajassa kuvassa 25 vuotta vanha höpsö komediasarja on tietysti täysin yhdentekevä asia. On miljoonia ja miljoonia tärkeämpiä asioita kuin se, että Ross ei hyväksy, että hänen tytärtään hoitaa miespuolinen lastenhoitaja tai että hänen poikansa ei sovi leikkiä barbilla.
Se laaja kuva koostuu kuitenkin pienemmistä kokonaisuuksista, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme ja koemme maailman ympärillämme. Höpsö komediasarja ei ole erillinen linnake, vaan osa todellisuutta jossa elämme.
Eikö ole hienoa, että nyt, 25 vuotta myöhemmin, tässä todellisuudessa, Frendien ongelmallisuudet on nostettu esille ja niistä on ainakin yritetty ottaa opiksi?
Minusta on.
PS. HBD, Frendit! I’ll be there for you, nyt ja aina, kaikesta huolimatta.
Tiedän, että tämä oli melko ankea synttärikirjoitus, joten lopuksi jotain mukavaa:
Suosikkijaksoni!
Koska olen Chandler ja Monica -fani, suosikkini on oikeastaan koko vitoskausi. Se on se kausi, jolloin Chandler ja Monica aloittivat seurustelun ja salailivat suhdettaan.
Pidän myös kolmoskauden jaksosta The One Where No One’s Ready ja siitä jaksosta, jossa Chandler viettää kiitospäivän isossa laatikossa koska suuteli Joeyn tyttöystävää. Ja siitä, jossa vedonlyönnin seurauksena asuntonsa menettäneet Rachel ja Monica vain päättävät ottaa asuntonsa takaisin. Suosikkini suosikeistani taitaa kuitenkin olla kuutoskauden The One Where Ross Got High, eli kiitospäiväjakso, jossa Rachel tekee kuuluisan jälkiruokansa ja Monican ja Rossin vanhemmille paljastuu yhtä jos toista. Ja myös se kiitospäiväjakso, jossa on Brad Pitt… oikeastaan kaikki kiitospäiväjaksot ovat mainioita!
Lue myös:
Viekö tiedostavuus ilon suosikkisarjoista? Tapaus Frendit
Analysoiminen pilaa romanttiset komediat
SEURAA BLOGIA: