Kiitoskirje tv-sarjoille

Suosikkiasia: tv-sarjat

Kuva: NBC / Parks and Recreation

Törmäsin Twitterissä käsikirjoittaja Bess Kalbin (@bessbell) aloittamaan viestiketjuun.  

What is the TV show that got you through an unbelievably sad time? Kalb twiittasi ja sai hetkessä valtavasti vastauksia. 

Ihmiset kertoivat tv-sarjoista, jotka ovat auttaneet heitä surun ja vaikeuksien keskellä, piristäneet, kun on ollut vaikeaa. Sarjoista, jotka ovat auttaneet luovimaan läpi synkkyyden tai saaneet edes hetkeksi unohtamaan oikean elämän murheet. Sarjoista, jotka ovat naurattaneet silloin kun tekisi mieli vaan itkeä.

Yksi kirjoitti, kuinka katsoi Ugly Bettyä isänsä itsemurhan jälkeen. Sarjan isähahmo Ignacio muistutti omasta isästä. ”It felt almost like I could still visit him during the time I needed to process”.

Toinen kertoi, kuinka Shadowhunters pelasti hänen elämänsä. ”I was at my lowest ever and then I started watching Shadowhunters and my life started to change for the better”.

Kolmas kiitteli 30 Rockia siitä, että se sai nauramaan elämän synkimpinä hetkinä. Neljäs sanoi samaa Parks and Recreationista.

Sinkkuelämää auttoi pääsemään yli erosta. Lucifer ilostutti, kun koira kuoli. West Wingiä katsottiin äidin sairasvuoteella. Doctor Who oli kaverina masennusjakson keskellä. Castle auttoi, kun paras ystävä menehtyi. The Great British Bake Off piristi, kun tuli tieto ettei voi saada lapsia. Frendit oli tukena, kun äiti kuoli. Futurama kuljetti läpi teini-iän synkkien hetkien. The 70’s Show kuljetti läpi sairauden. The Office hymyilytti, vaikka oli sysimusta mieli. The Big Bang Theory vei ajatukset muualle, kun isä oli saattohoidossa. Star Trekin avulla pääsi surua pakoon toiselle planeetalle, kun lapsi syntyi kuolleena.

Ja niin edelleen. Twiitti toisensa jälkeen tarinoita surusta ja synkistä hetkistä ja sitten kauniita kiitoksia sarjoille, joiden ansiosta synkkyys oli edes vähän helpompi kestää.

Tv-sarjat on helppo leimata turhanpäiväiseksi hömpäksi. Eihän sarjojen katseleminen kehitä mieltä samalla tavalla kuin lukeminen tai paranna fyysistä kuntoa lenkkeilyn tavoin. Ja mitä telkkariin tulee, sieltä löytyy paljon kehittävämpiäkin sisältöjä kuin hölynpöly-hömppäsarjat. On uutiset ja ajankohtaisohjelmat, sivistävät dokumentit, urheilukin. Hassuilla sitcomeilla – tosi-tv-sarjoista puhumattakaan – on niihin verrattuna varsin negatiivinen kaiku.

Ehkä niin, mutta tuon Twitter-ketjun lukeminen muistutti, kuinka hiton paljon voimaa ja merkitystä ”turhanpäiväisellä hömpällä” voikaan olla. Se hassu sitcom saattaa olla ainoa asia, joka saa surun musertaman ihmisen hymyilemään. Se saattaa auttaa muistamaan, että maailmassa on vielä valoa, iloa ja naurua.

Tv-sarja saattaa olla kaveri yksinäiselle, tuki pettyneelle ja pakopaikka masentuneelle. Sarjat saattavat kulkea mukana elämän kipeimpinä hetkinä ja tuoda valoa pimeydessä kulkeville. Ihan hyvin turhanpäiväiseltä hömpältä.

Minä olen ollut elämässä aika onnekas. Kaikki on toki suhteellista, mutta en ole joutunut kohtaamaan mitään valtavan suuria suruja eikä mieleni ole koskaan ollut sysimusta. Silti, omat murheet on meillä jokaisella, minullakin. 

Kun minä kaipaan piristystä, katson Parks and Recreationia. Kun tunnen itseni yksinäiseksi, katson Frendejä. Kun tuntuu ettei minusta ole mihinkään, katson Aliasta ja päätän, että olen yhtä badass kuin Sydney Bristow. Nyt pienoisen kolmenkympin kriisin partaalla olen katsonut paljon New Girliä ja tuntenut helpotusta siitä, ettei Jessillä ja kumppaneillakaan ole aina homma täysin hallussa.

Mikä saa minut aina nauramaan? Parks and Recin kolmannen kauden jakso The Fight ja Snake Juicea nauttinut Ron Swanson:

Kyl vaan, taattua nauruterapiaa! :D

Yhdysvalloissa vietetään torstaina kiitospäivää. Sen kunniaksi kaunis kiitos tv-sarjoille! Olette tukena pimeydessä ja autatte unohtamaan tosielämän murheet. Piristätte kurjia päiviä ja kannatte surujen läpi. Saatte nauramaan silloin, kun omasta elämästä on naurunaiheet vähissä. Olette ehkä hömppää, mutta valtavan tärkeää hömppää. 

Olette kiitoskirjeenne ansainneet.

Kiitos Parks and Rec. Piristät minua aina. I love you and I like you. 

Kiitos Monica, Chandler, Joey, Rachel, Ross ja Phoebe että olette kulkeneet kanssani kaikki nämä vuodet. Tiedän jokaisen vitsinne, mutta ei se haittaa.

Kiitos Leslie Knope, Sydney Bristow ja Veronica Mars. Olette tv-sankarini. 

Kiitos kaikille niille rakkaustarinoille, joita olen telkkarista seurannut. Tiedän, että olette höpsöä fantasiaa, mutta sydämeni on silti iloinnut puolestanne. Erityiskiitos Jim & Pam ja Leslie & Ben – olette suosikkini. Annan teille anteeksi, että olette hyvin todennäköisesti saanut minut uskomaan epärealistisia asioita rakkaudesta.

Kiitos sarjoille, jotka ovat saaneet minut itkemään. Pidätte kyynelkanavani toiminnassa.

Kiitos australialaisille tosi-tv-ohjelmille – teidän ansiostanne tiedän, että maailmassa on paljon kivoja ihmisiä.

Kiitos komediat. Saatte minut nauramaan – mikä olisi tärkeämpää?

Rakkaudella,

Maisa

—–

PS. Tv-sarjat ovat myös kovin opettavaisia. Tietäisinkö esimerkiksi kiitospäivän perinteistä paljoakaan ilman Frendien Thanksgiving-jaksoja?!

(Mun suosikki Frendit-kiitospäivä on kuutoskauden The One Where Ross Got High)

Lue myös: Nämä tv-sarjat otan mukaani maailmanlopun bunkkeriin (eli suosikkisarjojen top 5)