Pieni opas Broadwayn hittimusikaaleihin

Suosikkiasia: musikaalit! (insert jazz hands here)

Nimetön suunn.malli-2.jpg

Aaah, musikaalit! Rakkautta! Musikaalit kuuluvat suosikkiasioihini siitäkin huolimatta, että olen eläessäni nähnyt niitä tasan kolme (nyt puhun siis teatterista, en musikaalileffoista). Yhdellä Lontoon reissulla näin Wickedin, pari vuotta sitten Helsingin Kaupunginteatterin Billy Elliotin ja viime lokakuussa oltiin katsomassa Hartwall-areenalla kiertueversio West Endin Catsista (tulee vieläkin kylmät väreet kun ajattelen livenä kuultua Memorya. Melko vaikuttavaa, sanoisin).

Mun bucket listillä on päästä näkemään musikaali Broadwaylla. Koska New Yorkin matkaa ei toistaiseksi ole kuitenkaan suunnitteilla, tyydyn fanittamaan musikaaleja etäältä. Onneksi on soundtrackit. Ja YouTube.

Viimeisten parin vuoden aikana musikaalit ovat nousseet kunnolla populaarikulttuurin keskiöön. Niillä on toki aina ollut oma vannoutunut fanikuntansa, mutta vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen megahitti Hamiltonin myötä musikaalit ja musikaalien tähdet jyräsivät satasella viihdemaailman kirkkaista kirkkaimpiin parrasvaloihin. Hamiltonista tuli ilmiö ja teatterista supercoolia. Nyt suosituimpien Broadway-musikaalien esitykset on loppuunmyyty kuukausiksi eteenpäin ja lipuista saa maksaa itsensä kipeäksi.

Hamiltonin ympärillä on edelleen iso hype, vaikka se onkin pyörinyt jo hyvän tovin ja alkuperäiset tähdet ovat siirtyneet eteenpäin. Se ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto – Broadwaylla pyörii tälläkin hetkellä monia muitakin it-musikaaleja.

Jos olisin New Yorkissa – ja jos mulla sattuisi olemaan rajattomasti rahaa – menisin katsomaan ainakin nämä viisi supersuosittua musikaalia. Jos pitäisi valita yksi, valitsisin Dear Evan Hansenin. Se on täynnä niin kauniin koskettavia kappaleita, että sydän murtuu ja parantuu yhtä aikaa.

Hamilton: An American Musical

Musikaalin käsikirjoittaja / säveltäjä / sanoittaja: Lin-Manuel Miranda

Missä: Richard Rodgers Theatre

Liput: SUPERKALLIIIIIITA! Ja suuuuupervaikeita saada käsiinsä. Edelleenkin, vaikka musikaali sai ensi-iltansa jo 2015. Normilippujen hinnat lähtevät 199 dollarista (n. 167 €), huippupaikoista saa maksaa pahimmillaan 749 dollaria*. Siinä on parituntisella teatterielämyksellä hintaa. Väittävät olevan sen arvoista.

Miksi: Hamilton on ilmiö, joka mullisti teatteritaidetta. Räppiä ja Yhdysvaltojen historian kantaisiä, ilmeisen voittava yhdistelmä.

Soundtrackin helmi: You’ll Be Back. Sekopäisen pahiksen sekopäinen tunnuskappale. And when push comes to shove, I will send a fully armed batallion to remind you of my love / da da da da da. 😀 Jos kaipaa jotain muuta kuin hulluja tappouhkauksia, tsekkaa My Shot, se vangitsee koko musikaalin olemuksen mainiosti (linkin vievät Spotifyihin, josta löytyy alkuperäisten näyttelijöiden Original Broadway Cast Recording – suosittelen! Kappaleita on paljon, koska musikaalin koko dialogi käydään laulamalla ja räppäämällä).

Alla olevalla videolla alkuperäisen Broadway-kokoonpanon tähdet (Leslie Odom Jr., Anthony Ramos, Daveed Diggs, Okieriete Onaodowan, Lin-Manuel Miranda, Christopher Jackson ja Phillipa Soo) esittävät musikaalin avauskappaleen Alexander Hamiltonin Valkoisessa talossa presidentti Barack Obamalle. Alussa Obaman puhe.

PS. Hamiltonista pääsee nauttimaan vähän lähempänäkin, se nimittäin rantautui viime vuonna Lontoon West Endille. Kovasti kehuttu sitäkin. Oma tuotantonsa pyörii myös Chicagossa ja lisäksi kiertueversio vie musikaalia ympäri Yhdysvaltoja. Näytöksiin voi muuten saada halvan lipun jos onni potkaisee: netissä voi jättää yhteystietonsa Hamilton-lottoon, jossa voi voittaa kaksi 10 dollarin/punnan arvoista lippua tulevaan näytökseen. Arpajaiset käynnistyvät aina kaksi päivää ennen kutakin näytöstä ja arvonta tapahtuu näytöstä edeltävän päivän aamuna. Siinä on sitten aikaa lunastaa ja hakea liput itselleen. Eli jos satut olemaan jossain Hamilton-kaupungissa, osallistu arpajaisiin! Siinä ei menetä mitään, mutta voi saada tilaisuuden nähdä tavallisesti törkeän kallis musikaali pikkurahalla.

*hintatiedot on tsekattu Broadway.comista ja voivat vaihdella. Eri tahot myyvät tarjoushintaisia lippuja, mutta niiden kanssa on syytä olla varovainen.  Kaiken maailman koijarit yrittävät hyötyä musikaalien suosiosta myymällä feikkilippuja.

Dear Evan Hansen

Musikaalin käsikirjoittaja: Steven Levenson / sävellys ja sanoitus: Benj Pasek ja Justin Paul (Fun fact: samat herrat kirjoittivat valtaosan La La Landin ja The Greatest Showmanin alkuperäiskappaleista)

Missä: Music Box Theatre

Liput: Ei niin kalliita kuin Hamiltonin, mutta edelleen hyvin kalliita. Ja vaikeita saada. Etenkään muita kuin kalliita lippuja. Halvimmat liput 119 dollaria (n. 97 €), kalleimmat monta sataa dollaria. Ennakointi tärkeää.

Miksi: Universaalisti tärkeä tarina ja itkettävän kaunis soundtrack. Epäilen vahvasti, että Dear Evan Hansen on sanomallaan pelastanut ihmishenkiä.

Soundtrackin helmi: En osaa valita! Oikeasti, You Will Be Found, For Forever, Disappear, Waving Through a Window ja Requiem ovat kaikki niin kauniita ja merkityksellisiä kappaleita, että sydän musertuu. Vaikka ei koskaan saisi tilaisuutta nähdä musikaalia, suosittelen kuuntelemaan kappaleet, ne löytyvät ainakin Spotifysta ja YouTubesta. Jos spoilerit eivät haittaa, kannattaa myös googlata mistä musikaali kertoo. Kappaleet avautuvat silloin vielä paremmin.

Alla kappaleista ehkä se tunnetuin, Waving Through a Window. Esittäjänä musikaalin alkuperäinen Evan Hansen, Tony-palkinnon roolistaan saanut Ben Platt.

PS. Dear Evan Hansen oli viime vuoden Tony-palkintorohmu. Se putsasi palkintopöydän musikaalikategoriassa voittamalla yhteensä kuusi Tonya. Suosio jatkuu, vaikka alkuperäiset näyttelijät ovat yksi kerrallaan siirtymässä uusiin haasteisiin. Ben Platt jätti nimikkoroolin viime vuoden lopulla ja on sittemmin työstänyt muun muassa omaa albumiaan. Hänet on myös kiinnitetty Ryan Murphyn (Glee, American Horror Story…) esiasteessa olevaan komediasarjaan The Politicianiin.

Mean Girls

Musikaalin käsikirjoittaja: Tina Fey / säveltäjä: Jeff Richmond / sanoittaja: Nell Benjamin

Missä: August Wilson Theatre

Liput: halvimmat 79,50 dollaria (n. 65 €). Huippupaikat huippupäivinä (pe-su) huitelevat 300 dollarissa (n. 245 €).

Miksi: Koska mitä muuta kuin täyttä kultaa voi olla tuloksena, kun huipputyyppi Tina Fey muokkaa käsikirjoittamansa klassikkoleffan musikaaliksi.

Soundtrackin helmi: Original Broadway Cast Recording julkaistaan kokonaisuudessaan 18. toukokuuta. Kovin lupaavalta kuulostaa; ensimmäisenä julkaistut I’d Rather Be Me ja Apex Predator (molemmat alla) ovat hittikamaa. Ainakin meitsin päähän ne ovat jumahtaneet melko lahjakkaasti.

Edit! Okei, koko soundtrackin kuunneltuani voin kertoa, että se on timanttia! Ja nuo mainitut kappaleet ovat hyviä, mutta mun ehdottomat suosikit ovat Regina Georgen pahiskappaleet World Burn ja Someone Gets Hurt. Damn, roolissa nähtävä Taylor Louderman on todellakin Tony-ehdokkuutensa ansainnut!

PS. Janis Ianin roolin tulkitseva Barrett Wilbert Weed on musikaalifanien suosikkityttö. Hänen valtava suosionsa pohjautuu kulttimusikaali Heathersiin (joka taas pohjautuu vuoden 1988 kulttileffa Heathersiin). Musikaali-Heathers ei koskaan päätynyt Broadwaylle asti, mutta se oli joka tapauksessa jättihitti. Weed esitti musikaalin pääroolissa Veronicaa ja kulttisuosio oli taattu. Ilmeisesti Mean Girlsin markkinointikoneistolla on Weedin suosio hyvin tiedossa, sillä mainitut I’d Rather Be Me ja Apex Predator -maistiaiset ovat nimenomaan hänen taidonnäytteitään (jälkimmäisessä toki mukana Cady Heronin roolin vetävä Erika Henningsen).

Waitress

Musikaalin käsikirjoittaja: Jessie Nelson / säveltäjä ja sanoittaja: Sara Bareilles

Missä: Brooks Atkinson Theatre

Liput: halvimmat 79,50 dollaria (n. 65 €). Lippuja saatavilla vähän helpommin kuin kolmeen edellä mainittuun. Kesäkuun puoliväliin asti pääosaa näyttelee telkkarista tuttu Katharine McPhee (Scorpion, Smash, American Idol), mikä näkyy lippujen hinnoissa ja saatavuudessa.

Miksi: Saman nimiseen leffaan pohjautuva musikaali ei ehkä ole kaikkein räiskyvin tapaus, mutta sillä on sydäntä ja kaunis tarina kerrottavanaan.

Soundtrackin helmi: Ei voi olla mikään muu kuin Sara Bareillesin sydäntäsärkevä She Used To Be Mine (alla). Laulajana tunnettu Bareilles on muuten itsekin tähdittänyt Waitressin pääroolia.

PS. Waitress on voimaannuttavan feministinen paitsi tarinansa, myös tekijöidensä kautta. Se on yksi harvoista Broadway-tuotannoista, jossa kaikissa tärkeimmissä luovissa tekijärooleissa on nainen. Musikaalin taustavoimissa on säveltäjä-sanoittaja Sara Bareillesin ja käsikirjoittaja Jessie Nelsonin lisäksi koreografi Lorin Latarro ja ohjaaja Diane Paulus.

Frozen

Musikaalin käsikirjoittaja: Jennifer Lee / sävellys ja sanoitus: Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez

Missä: St. James Theatre

Liput: Alkaen 82,50 dollaria (n. 67 €). Huippupaikoista saa tässäkin tapauksessa maksaa kunnolla.

Miksi: No c’moon, Frozen! Let it gooooooooo! Kaikkien aikojen tuottoisimman animaatioleffan musikaaliversion on pakko olla hyvä… okei, todellisuudessa arvostelut eivät ole olleet pelkkää ylistystä; ilmeisesti musikaali voisi ainakin kriitikoiden mielestä olla parempikin. Uskoisin, että musikaali ajaa joka tapauksessa asiansa, jos ei takerru ongelmakohtiin kuten hentoiseen juoneen.

Soundtrackin helmi: Luonnollisesti Let it go. Musikaalia varten tehdyt uudet kappaleet eivät arvostelujen mukaan päihitä leffassakin kuultuja hittejä. Yksi uusi kappale on kuitenkin nostettu esille ja onhan tämä Monster (alla) ihan kelpo musikaalinumero. Kappaleen esittää musikaalin Elsa, Broadway-tähti Caissie Levy.

PS. Musikaalin Anna eli näyttelijä Patti Murin nousi huhtikuussa otsikoihin, kun hän paljasti Instagramissa joutuneensa vetäytymään näytöksestä paniikkikohtauksen vuoksi. ”Even Disney princesses are terrified sometimes”, Murin kirjoitti ja sai osakseen paljon kiitosta avoimuudesta ja tärkeän aiheen esille nostamisesta.

**********

Eikö mikään näistä inspiroi? No worries, Broadwaylla on valinnanvaraa. Klassikko-osastolta voi tsekata vaikkapa Wickedin, The Phantom of the Operan, The Lion Kingin, Chicagon, Book of Mormonin tai Kinky Bootsin (ja mennä sitten katsomaan elokuussa ensi-iltansa saavan Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots -version). Löytyy Disneynkin versioimat Aladdin ja Anastasia, superkehuttu ja paljon Tony-ehdokkuuksia kerännyt SpongeBob SquarePants. Come From Away on ilmeisen suosittu sekin, samoin Hello, Dolly! Elokuussa ensi-iltansa saa puolestaan muuan Pretty Womanin musikaaliversio.

Hurraa musikaalit! Osaisinpa laulaa, tanssia ja näytellä, sitten voisin olla musikaalitähti minäkin 😀

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Teinisarjanostalgiaa! Dawson’s Creek ja O.C. – enemmän kuin telkkaria

Suosikkiasia: tv-sarja nostalgia / The Teinisarjat

Suosikkisarja: O.C. 4ever! 

Onnentoivotukset ovat paikallaan! Dawson’s Creek, tuo vuosituhannen vaihteen rakastetuin teinisarja täytti 20 vuotta. Paljon onnea. Tarkalleen ottaen synttäreitä juhlittiin jo tammikuussa, sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 20.1.1998.

Juhlavuosi nousi uudestaan esille viime viikolla, kun viihdelehti Entertainment Weekly julkaisi tuoreimman numeronsa. Lehden kannessa komeilivat sarjan tähdet tuoreessa yhteiskuvassa. Oli Dawson Leery itse, ajan hampaan hyvin kohtelema herra James Van Der Beek siis. Oli Capesidesta nelinkertaiseksi Oscar-ehdokkaaksi ponnistanut Michelle Williams kaksinkymmentä vuotta sen jälkeen, kun hän tuli tunnetuksi Jen Lindleynä. Oli Dawsonin BFF Pacey Witter eli Joshua Jackson, joka on tätä nykyä paras osa muuten superärsyttävää The Affairia (oletan, en jaksanut katsoa sarjaa ekaa kautta pidemmälle). Ja oli teinisarjojen kaikkien aikojen kuuluisimman kolmiodraaman tärkein osa Joey Potter, entinen rouva Cruise, nykyisin hyvin tasapainoiselta ja onnelliselta vaikuttava Katie Holmes.

ew1509_2186328197231908.jpgKuva: Entertainment Weekly

Dawson’s Creek pyöri telkkarissa kuusi kautta vuosina 1998-2003. Vaikka sarja olisi etenkin täältä Atlantin toiselta puolen huudeltaessa helppo niputtaa vain yhdeksi teinisarjaksi muiden joukossa, se oli monella tapaa käänteentekevä. Ensinnäkin: Dawson’s Creek oli ensimmäinen nuorille suunnattu jenkkisarja, jossa puhuttiin häpeilemättömän avoimesti seksistä. Se sai konservatiiviset kriitikot (ja vanhemmat) varpailleen, mutta nuoret katsojat rakastuivat; sarjan teinit keskustelivat neitsyyden menettämisestä, masturboinnista ja hormoneista, aiheista, jotka olivat aiemmin olleet tiukasti tabuja.

Eikä seksi ole ainoa aspekti, jossa Dawson’s Creek oli tienraivaaja. Sarja edisti omalta osaltaan seksuaalivähemmistöjen representaatiota populaarikulttuurissa (sarjassa nähtiin muun muassa Yhdysvaltojen telkkarihistorian ensimmäinen vapaalla tv-kanavalla näytetty kahden miehen välinen suudelma), se tarttui yhteiskunnallisesti tärkeisiin teemoihin kuten mielenterveysongelmiin ja mikä – ainakin nuorten katsojiensa näkökulmasta – tärkeintä, siinä ei vähätelty teini-ikäisten potentiaalia. Dawson, Joey ja kumppanit saivat olla fiksuja, älykkääseen keskusteluun valmiita olevia yksilöitä, jotka samaan aikaan kävivät läpi teini-iän myllerryksiä.

DC.jpegKuva: The WB (nyk. The CW)

Toimittaja Jonathan Bernstein on tiivistänyt Dawson’s Creekin merkittävyyden osuvasti Guardianiin kirjoittamassaan esseessä:

Dawson’s Creekin henkilöhahmot tunsivat enemmän, lukivat enemmän, välittivät enemmän, itkivät enemmän ja mikä tärkeintä, puhuivat enemmän kuin ketkään muut aikaisemmat tv-teinit. Oli se kuinka ärsyttävää tahansa, tämä asetti fiktiivisten nuorten esittämiselle standardin, josta saamme nauttia tänä päivänä. Ilman Dawson’s Creekiä ei olisi ollut O.C.:tä eikä myöhemmin Riverdalea. Dawson’s Creek ansaitsee kiitoksen siitä, että se päätti tyhmien teinisarjojen aikakauden ja muutti peruuttamattomasti nuorille aikuisille suunnattua tv-viihdettä.

Samalla kun fiilistelen Dawson’s Creekin populaarikulttuuriin jättämää jälkeä, pitää tunnustaa, että henkilökohtaisella tasolla sarja on omassa elämässäni jokseenkin epämerkittävä. Tälle on luonnollinen selitys: olin sarjan pyöriessä aavistuksen liian nuori. Olin vasta 10-vuotias, kun sitä alettiin esittää Suomessa (v. 1999), joten teinisarjat eivät ihan vielä olleet ajankohtaisia. Muistan kyllä katsoneeni jakson sieltä, toisen täältä (mahdollisesti uusintoja?), mutta en aivan ehtinyt kovimman fanitusjunan kyytiin. Sarja oli joka tapauksessa supersuosittu, ja voisin veikata, että moni 1980-luvun alkupuoliskolla syntynyt oli Suomessakin joko Team Dawson tai Team Pacey.

Oman nuoruuteni Dawson’s Creek eli The Teinisarja oli O.C, joka alkoi Yhdysvalloissa samana vuonna kuin Dawson’s Creek loppui, 2003. Kun sarja starttasi Suomen telkkarissa marraskuussa 2004, meitsi oli viisitoista ja ilmeisen valmis välittämään Ryan Atwoodin ja Marissa Cooperin tuhoon tuomitusta teinirakkaudesta (tosin let’s be real, Seth ja Summer oli miljoona kertaa parempi pari kuin angstailevat Ryan ja Marissa).

O.C. on viimeinen tv-sarja, jonka muistan seuranneeni alusta loppuun tavalla, joka näin streamaamisen kulta-aikana tuntuu kovin kummalliselta: telkkarista yksi jakso kerrallaan (tiistaisin maikkarilta!). Herranen aika kuinka tuskallista oli odottaa kokonainen viikko seuraavaa jaksoa.

1201.jpeg

Vaikka Dawson’s Creek oli ehtinyt monilta osin raivata tietä, O.C.:llakin on omat meriittinsä teinisarjojen ja laajemmin koko populaarikulttuurin kehitystarinassa. Sarja popularisoi indie-musiikin (popularisoitu indie, oksymoron?), teki nörttiydestä coolia ja mikä silmiinpistävintä, aloitti uudenlaisten tosi-tv-sarjojen aallon.

Vuosi sen jälkeen, kun O.C. oli rynnistänyt teinien sydämiin, MTV reagoi suosioon realitysarjalla Laguna Beach: The Real Orange County. Eipä olisi Lauren Conradista ja Kristin Cavallarista tullut julkkiksia ilman O.C.:tä. Ja mihin sijoittuikaan ensimmäinen The Real Housewives -versio? Niinpä, Orange Countyyn tietysti. Yhtäkkiä merenrantahuviloissa asuvat etuoikeutetut jenkkiperheet olivatkin telkkaritodellisuutta, ja ihmiset halusivat tietää, minkälaista heidän elämänsä ”oikeasti” on. Jos nyt vedetään kunnolla mutkia suoriksi, O.C.:n vaikutuksen rippeitä voi nähdä muuan Kardashianin klaanin nousussa tosi-tv:n kuninkaallisiksi.

Mutta se O.C.:n kulttuurisesta merkittävyydestä. Mulle sarja on yksinkertaisesti pieni pala nuoruusvuosia, aina ja ikuisesti teinisarja numero yksi. O.C.:n päättymisestä on kulunut jo yli kymmenen vuotta, ja moni asia on varmasti muuttunut, mutta näin nostalgianäkökulmastakin sarja on kestänyt hyvin aikaa. Tai ainakin kaksi ekaa kautta on kestänyt, nehän ne parhaat ja uudelleenkatsomisen arvoiset kaudet ovat (kauhukseni huomasin, että sarja on poistunut Netflixistä! Mitä nyt katson kun olen teininostalgian tarpeessa?).

O.C.n paras jakso on muuten ekan kauden The Telenovela (jakso 20) – ihan vain tämän kohtauksen takia. Seth ja Summer voittavat kaikki muut teinisarjojen parit satanolla! Ja mitkä telkkarijumalat taikoivatkaan tuon ikonisen O.C.-hetken yhdeksi palaseksi Wilson Bethelin, joka sittemmin ihastutti Rachel Bilsonin toisena suurena tv-rakkautena Wade Kinsellana aivan liian aliarvostetussa Hart of Dixiessä. 

Jep, teinisarjoja saatetaan vähätellä ja pitää tyhjäpäisenä tv-hömppänä, mutta parhaimmillaan (ja joissain tapauksissa pahimmillaan) ne ovat massat yhteen kerääviä sukupolvikokemuksia, joilla on valtava vaikutus nuorisokulttuuriin ja laajemmin koko ympäröivään yhteiskuntaan. Joskus vaikutus on isossa kuvassa jotain hyvin triviaalia, kuten miten nuoret pukeutuvat tai minkälaista musiikkia he kuuntelevat, mutta teinisarjoilla on myös kyky nostaa esille äärimmäisen isoja ja tärkeitä teemoja koulukiusaamisesta ja mielenterveysongelmista seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin.

Ja plussana: kun teinivuodet on tullut ohitettua, ne tarjoavat mainion tilaisuuden nostalgisointiin #californiaaaaaaa…..

Nostalgiasta puheen ollen: Dawson’s Creekin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Entertainment Weekly kokosi tähdet yhteen muistelemaan menneitä ja keskustelemaan sarjasta. Näyttelijöiden ohella ääneen pääsee sarjan luoja Kevin Williamson, joka taustoittaa mainiosti sarjan ja hahmojen luomisprosessia. 55 minuuttia kestävässä pätkässä haastatellaan myös asiantuntijoita, jotka kertovat, mikä teki Dawson’s Creekistä niin suositun ja vaikutusvaltaisen teinisarjan. Ja sivutaanpa siinä mahdollisesti yhtä kuuluisaa meemiäkin…

You don’t have to wait for your live to be over to watch it (sorrynotsorry): mainio minidokkari löytyy PeopleTV:stä.

**********

Jutussa on käytetty lähteinä seuraavia artikkeleita: 

How Dawson’s Creek begat the Teen TV boom (Entertainment Weekly / Kristen Baldwin / 2018)

Cheers for tears! How Dawson’s Creek helped teen TV get emotional (The Guardian / Jonathan Bernstein / 2017)

The Legacy of ”The O.C.” (Complex / Tara Aquino / 2013)

Why ”The O.C.” Is Worth More Than Just Nostalgia (Junkee.com / Stephanie van Schilt / 2017)

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta