Viisi leffavinkkiä (ja kaksi leffaa, joita en voinut sietää)
Suosikkiasia: rom comit.
Jatkan sarjabloggaustaukoni aikana kertyneen backlogin purkamista. Nyt ohjelmassa kolme kuukautta vanhoja ajatuskeloja katsomistani leffoista. Luonnollisesti olen katsonut vain järkeviä elokuvia, joten ajatuskelanikin ovat äärimmäisen järkeviä.
Red, White and Royal Blue / Amazon Prime
Ihan vähän petyin Red, White and Royal Blue -leffaan. Siis oikein hyvä, oikein sydämellinen, oikein romanttinen leffa se on. Tietysti, koska se on lämmin rom com, jossa Englannin prinssi ja Yhdysvaltojen presidentin lapsi rakastuvat. On enemies to loversia (ikuisesti paras rom com trope), salasuhdetta, presidentinvaaleja ja monarkian painavia odotuksia. Ja Nicholas Galitzine ja Taylor Zakhar Perez olivat mainiot Henry ja ACD.
Tein kuitenkin sellaisen virheen, että pari viikkoa ennen leffaa luin sen pohjalla olevan Casey McQuistonin kirjan uudestaan. Ei olisi kannattanut. Koko leffan ajan huutelin kohtausten, hahmojen ja vuorosanojen perään, jotka leffasta oli jäänyt pois. Ihan ymmärrettävästi, ei 400 sivua pysty tunkemaan kahden tunnin leffaan. Silti. Henryn ja Alexin rakkaustarina tuntui kovin hätäiseltä, koko leffa eteni liian nopeasti ja muutamassa asiassa ei ollut mitään järkeä. Ja miksen saanut enempää sähköposteja? Ne olivat suosikkiasiani kirjassa. Voidaan kai kaikki olla yhtä mieltä siitä, että tämän olisi pitänyt olla kuusijaksoinen minisarja. Siis selkeesti. Olisin halunnut kunnon slow burn enemies to loversin. Ja lisää niitä överiromanttisia sähköposteja. Ihan sama vaikka eivät olisi taipuneet ruudulle yhtä hyvin kuin sivuille.
Tärkeintä: olen oppinut, että Nicholas Galitzine on Arsenal-fani, ja nyt olen Team Nicholas Galitzine. Taatusti loistelias ura edessä, vaikuttaa hyvin lahjakkaalta näyttelijältä — yhden rom comin perusteella. Latasi Henryyn niin paljon tunnetta ja loisteliaita mikroilmeitä, että minäkin olin valmis ryntäämään Kensingtonin palatsiin.
(Muistin juuri, että olen katsonut myös sen kamalan Purple Hearts -leffan, jossa oli Nicholas Galitzine. En varmaan ehtinyt huomioida hänen näyttelijänlahjojaan sitä katsoessa, koska oli niin kiire pyöritellä silmiä.)
Kelce / Amazon Prime
En tiedä mitä yritätte vihjailla, ainahan minä olen ollut kiinnostunut amerikkalaisesta jalkapallosta. Ihan rakkaudesta lajiin katsoin Philadelphia Eaglesin sentteristä Jason Kelcestä kertovan dokkarin. Tällä ei ollut MITÄÄN tekemistä sen hypoteettisen poptähden kanssa, joka mahdollisesti seurustelee tai on seurustelematta Jasonin pikkuveljen Travis Kelcen kanssa. Ei mitään tekemistä. Go Birds!
….
Mutta siis oikeasti: oli mainio dokkari, suosittelen lämpimästi. Yllättävän koskettava ja hyvin tehty sporttidokkari. Ei sisällä poptähtiä, vaan intiimin kuvauksen Jason Kelcen potentiaalisesta viimeisestä NFL-kaudesta. En tiedä mitä odotin, mutta en todellakaan sitä, että dokkarin katsottuani olen sataprosenttisesti Team Jason Kelce. Ja Team Kylie Kelce, Jasonin vaimo oli koko homman MVP. Hyvin sympaattisia tyyppejä — ja oli se dokkarissa vilahteleva Traviskin ihan pätevän oloinen kaveri. Jos sillä nyt olisi mitään väliä hypoteettisen poptähden hypoteettisen rakkauselämän näkökulmasta.
The Other Zoey / Amazon Prime
Anteeksi mutta vihasin tätä elokuvaa, enkä tiedä miksi. Onkohan aivoni rikki? Se on epäuskottava, hupsu rom com, jossa kauniit ihmiset säätävät menemään. Aivan meikäläisen kamaa siis. Siinä on suosittu jamppa joka menettää muistinsa ja romanttista rakkautta välttelevä vähän liian fiksu tyttö, joka päätyy feikkaamaan suositun jampan tyttöystävää koska tietysti päätyy. Camoon! Miten en pitänyt tuosta? Ehkä ongelma oli se, että leffan olisi pitänyt olla joko kolme pykälää parempi tai kolme pykälää huonompi. Nyt se oli vaan plääh.
You Are So Not Invited To My Bat Mitzvah / Netflix
Tää oli hyvä! Oli se sitten teinileffa tai Adam Sandler -leffa, pidin kovasti. Ja ehkä itkin. Tavoitti jotain tärkeää tyttöydestä kaikessa kauneudessaan ja kamaluudessaan. Kaikki leffastarbat saavat palkata nepo baby -lapsiaan elokuviinsa, jos kyseiset lapset suoriutuvat duunistaan yhtä hyvin kuin Sunny ja Sadie Sandler.
Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea / Netflix
Kyllä kiitos. Aina sanonut, että puolitoista tuntia on oikea pituus leppoisalle leffalle. Unohdan koko elokuvan än yy tee nyt*, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että mulla oli oikein miellyttävät puolitoista tuntia sen seurassa. Romanttiset elokuvat elävät tai kuolevat pääparinsa mukana, ja Haley Lu Richardson ja Ben Hardy menivät heittämällä ensimmäiseen kategoriaan.
*Edit. Joitakin viikkoja tai kuukausia myöhemmin: en enää muista hahmojen nimiä. Mutta muistan, mitä leffassa tapahtui, joten läppäsi ei pitänyt paikkaansa, menneisyyden M.
PS. Leffan englanninkielinen nimi on Love at First Sight. Miten se ei ole Love at First FLIGHT? Mikä missattu tilaisuus.
Valitse rakkaus / Netflix
Tämä on En katsonut loppuun -osastoa. Olisi voinut kuvitella, että interaktiivinen rom com, jossa ”katsojalla on lemmen ohjakset käsissään” olisi aivan mun juttu. Mutta kappas vain, en jaksanut välittää. Kyllästyin 10 minuutin jälkeen. Hei rom comit, olette olemassa jotta saan katsoa leppoisaa aivot narikkaan -kamaa! En minä halua olla vastuussa siitä, ”valitseeko Cami vakituisen poikaystävän, karkuun päässeen heilan vai hurmaavan rocktähden”. Minä haluan, että joku muu tekee ne ihanan ennalta-arvattavat oikeat valinnat. Mun tehtävä on pyöritellä silmiä ja huutaa kolmen minuutin jälkeen ”me kaikki tiedetään mitä tässä leffassa tapahtuu I love it”.
Women Talking / Amazon Prime
Sori, pieni 180 asteen käännös tunnelmassa; mulla ei ole huonoja eikä edes hyviä läppiä Women Talking -leffasta. Se ei ole otollinen leffa vitsailuun. Sarah Polley käsikirjoittama ja ohjaama Oscar-palkittu draama oli varsin vaikuttava katselukokemus; syrjäisen mennoniittiyhteisön naiset saavat tietää yhteisön miesten huumanneen ja raiskanneen heitä toistuvasti. Naiset kokoontuvat tekemään päätöksen: jäädä ja taistella vai lähteä. Ihan ansiosta kerännyt ylistystä, oli hieno tapaus. Mutta… saanko kääntää tunnelman takaisin vitsailuun jos vitsailun kohteena olen minä itse? Mulla on usein ongelmia katsoa kriitikoiden ylistämiä, palkittuja, hienoja, vakavia, taiteellisia elokuvia. Siis objektiivisesti ymmärrän niiden hienouden ja osaan arvostaa niitä, mutta subjektiivisesti tekisi mieli mieluummin katsoa jotain hassua ja kevyttä. Sellaista, jolle saan pyöritellä silmiäni ja nauraa, en ahdistua ja kokea maailmantuskaa. Ehkä se on tämä maailman nykytila — surullisia ja ahdistavia uutisia toisensa jälkeen — jonka vuoksi kaipaan viihteeltäni iloa ja valoa (palautin tunnelman vitsailusta vakavaan).
Yhtä kaikki: hieno elokuva. Mutta ei kiva elokuva.
LUE MYÖS:
