Suosikkiasia: Fanius. Kaikenlainen fanius.

Heitän nyt itseni bussin alle kertomalla, että mulla on aiemmin ollut aivan pönttöjä ajatuksia faniudesta.

Olen ajatellut, että fanius on asia jota voi arvottaa. Että yhdenlainen fanius on parempaa kuin toisenlainen fanius. Lähinnä: että jalkapallofanius — periaatteessa kaikki joukkueurheilufaniudet mutta mun kohdalla jalkapallofanius — on parempaa faniutta kuin mikään muu fanius. Että on hienompaa, jalompaa, arvostettavampaa, fiksumpaa fanittaa Arsenalia, Helmareita, Leijonia tai KTP:tä kuin Taylor Swiftiä, Zendayaa, The Summer I Turned Prettyä, Star Warsia tai Blackpinkiä. Tai mitä hyvänsä ”höttöä” (sana, jonka viljelemisestä mun pitäisi käydä kriittinen keskustelu itseni kanssa).

Kuinka ankea ajattelumalli. Ihan kuin ihmisille rakkaita juttuja voisi laittaa tärkeysjärjestykseen, ja julistaa toiset faniuden kohteet sosiaalisesti hyväksyttäviksi ja toiset noloiksi. Ekstrapöntöksi aiemman ajattelumallini tekee se, että A) olen aina rakastanut molempia, urheilua ja popkulttuuria ja B) olen kirjoittanut gradun faniudesta, joten mun pitäisi tietää paremmin. Ilmeisesti en sisäistänyt teoreettista viitekehystäni.

Olen kirjoittanut graduuni, kuinka ”oikeita” tapahtumia seuraavat (mies)urheilufanit ovat historiallisesti olleet statukseltaan korkeammalla kuin kuviteltuja ja halveksittuja saippuasarjoja seuraavat (nais)fanit. Minä olen kaikessa feminismissäni tiennyt, että faniuden kuviteltu arvoasteikko mukailee monin paikoin sukupuolisia stereotyyppejä — ja sitten mielessäni hyväksynyt sen samaisen arvoasteikon. Buu, menneisyyden Maisa! Ankeaa pick me girl -toimintaa.

Näin se on jostain hiton syystä (sisäistettyä misogyniaa?) mennyt vinksahtaneessa mielessäni:

(Stereotyyppisesti maskuliininen) jalkapallofanius: vakavaa, jaloa, ikuista, todellista. Olet osa jotain itseäsi suurempaa, olet aktiivinen toimija, olet kahdestoista kenttäpelaaja, olet osa meitä, osa Pohjoiskaarretta, osa Goonereita, osa Keltaista seinää. Joukkueen logo on sydämesi päällä. Arsenal forever! Tietysti tiedät jokaisen yksityiskohdan suosikkijoukkueestasi. Hienoa! Olet hyvä fani.

(Stereotyyppisesti feminiininen) popkulttuurifanius: höpsöä, poptähtiin rakastuvia kirkuvia teinityttöjä, ei hienoa, ei jaloa, ei ikuista — vaan hetkellistä ja ohimenevää. Obsessiivista, turhaa. Olet passiivinen toimija, objekti, joka olemassa ainoastaan subjektin kautta. Jos me on olemassa, se on illuusio, ei todellista. Miksi tiedät jokaisen yksityiskohdan suosikkinäyttelijästäsi? Outoa. Olet nolo fani.

(Kaikkea muuta kuin turhaa ↓)

Aina kun jossain kirjoitetaan vaikka Harry Stylesin, BTS:n tai Taylor Swiftin superintohimoisista, valtavan isoista ja vaikutusvaltaisista fandomeista, joukko tympeitä miehiä (sori stereotypisointi, mutta let’s face it, yleensä he ovat miehiä) ryntää kommenttikenttään pyörittelemään päitään koska ”arghh tämä ei ole minua varten mutta kuulkaa mielipiteeni, en tajua tätä joten se on oltava tyhmää ja turhaa, Kanye made her famous, olette noloja, miten kehtaatte innostua asioista, hiton kultti, basic bitch, kuinka cringeä, hahahahaha, tuo ei ole oikeaa musiikkia, hän ei osaa laulaa, kaikki kappaleet kuulostavat samalta, siis miten joku maksaa noin paljon konserttilipuista?”

Sitten ne samat tympeät miehet käyttävät tuhansia euroja kausikortteihin, huutavat 90 minuuttia tv-ruudulle, pukeutuvat paitoihin joiden selässä on toisen miehen nimi, tatuoivat suosikkijoukkueensa logon käsivarteensa, vittuilevat Twitterissä 24/7 ja hajottavat huonekaluja kun pallo menee väärään maaliin.

En halua demonisoida urheilufaneja — minähän olen sellainen itsekin — mutta camoon! Ainoa ero jalkapallofanin ja Taylor Swift -fanin välillä on se, että valtaosa Taylor Swift -faneista on tyttöjä ja naisia, ja maailma rakastaa trivialisoida tyttöjen ja naisten kiinnostuksenkohteita. Koska jos se on kimaltavaa ja vaaleanpunaista, se ei ilmeisesti voi olla samalla tärkeää ja merkityksellistä. Ei, vaikka Swiftiet pystyisivät  todennäköisesti kaatamaan hallituksia, jos oikeasti yrittäisivät.

Pitäkää kasuaali misogynianne. Koskee myös sinua, menneisyyden Maisa — muka-feministi, joka punavalkoisesta norsunluutornistasi salaa arvostelit teinityttöjä, jotka leiriytyivät Olympiastadionin eteen ennen One Directionin keikkaa. Not like other girls, eh? Idiootti.

Aika, itsetutkiskelu ja kaikki oikeat feministit onneksi opettivat pois vinksahtaneista ajatusmalleista. Ja ehkä vähän tämä blogikin; olen saanut vapaasti intoilla sarjoista ja musiikista ja hassuista YouTube-videoista ja fanittaa Tayloria, New Girliä ja romanttisia komedioita. Tiedän varsin hyvin, että välillä (ehkä melko useinkin) olen itse syyllistynyt siihen, mitä olen tässä kirjoituksessa arvostellut: olen trivialisoinut stereotyyppisesti naisille suunnattuja kirjoja ja sarjoja, pyöritellyt silmiäni rom comeille — ja käyttänyt jatkuvasti sitä höttö-sanaa, koska ilmeisesti mulla on kaikesta itsetutkiskelustani huolimatta tarpeen vähätellä popkulttuuriin liittyviä kiinnostuksenkohteitani. En minä koskaan kutsuisi Arsenalia hötöksi.

Kukaan ei kai ole täydellinen. Vannon silti, että silmien pyörittelyni ja vitsailuni ei koskaan kohdistu faneihin ja fandomeihin. Faniuden kohteeseen ehkä, faneihin ei koskaan. Minä fanitan faneja ja faniutta — siis kaikenlaista faniutta, aidosti. En enää ajattele, että olen pyhässä jalkapallofaniudessani parempi ihminen kuin ne One Direction -teinitytöt Olympiastadionilla. Nyt minä ajattelen, kuinka siistiä, että ihmisillä — teinitytöillä, nuorilla tyypeillä, milleniaaleilla, keski-ikäisillä, miehillä, naisilla —  on tärkeitä ja rakkaita juttuja, joihin he suhtautuvat intohimolla. Oli se juttu sitten poptähti, roolipelit tai jalkapallojoukkue. Tai kaikki niistä.

Pidä mistä pidät, fanita mitä fanitat äläkä anna tympeiden tyyppien tympeiden mielipiteiden pilata iloa ja innostuneisuuttasi.

Kuten ystävämme Taylor sanoisi: ”The worst kind of person is someone who makes someone feel bad, dumb or stupid for being excited about something”.

PS. Hei tympeä tyyppi, seuraavaksi kun näet Instagram-videon tytöistä Taylor Swiftin konsertissa ja koet pakottavaa tarvetta irvailla, vähätellä ja pyöritellä silmiäsi — maybe don’t. Tiedän, että kuvittelet kaiken olevan sinua varten, mutta SE EI OLE SINUA VARTEN. Jatka skrollaamista ja anna muiden pitää hauskaa.

PPS. Urheilukuplani ulkopuolella on taatusti paljon jengiä, joiden mielestä urheilufanit ovat alinta pohjasakkaa. Että se on urheilufanius, joka on noloa, höpsöä ja turhaa. Olkoon se toinen tarina. Tietäkää silti, että olen aina valmis puolustamaan urheilua ja urheilufaneja.

LUE MYÖS:

• Swiftologian alkeet
• Muistoja jalkapallostadioneilta