The Crown ja prinsessa Diana -dilemma

Suosikkisarja (?): The Crown (Netflix)

The Crown, Netflix, Emma Corrin as princess Diana.
Kuva: Netflix / The Crown

Olen katsonut The Crownin neloskautta. Tietysti. Se on hyvä. Paljon, paljon parempi kuin epätasainen ja tylsä kolmoskausi.

Jännä juttu, että tuloksena on parempaa sarjaviihdettä, kun prinssi Philipin keski-iänkriisin sijaan keskitytään Margaret Thatcherin ja prinsessa Dianan kaltaisiin ikoneihin.

Mulla on joka tapauksessa myös melko suuri ongelma neloskauden kanssa. Se liittyy ennen kaikkea mainittuun Walesin prinsessaan, Dianaan, jota sarjassa esittää Emma Corrin.

En vain pääse yli siitä tunteesta, että Dianan  muistoa häväistään ja häntä hyväksikäytetään viihteen takia – taas kerran.

The Crown on tietysti aina kertonut oikeista ihmisistä ja pohjautunut oikeisiin, historiallisiin tapahtumiin, välillä pienin, toisinaan suurin taiteellisin vapauksin. Jotenkin Dianan mukaantulo vain alleviivaa sitä, että nyt puhutaan ihan oikeasti oikeista ihmisistä. Osin varmaan siksi, että aletaan olla jo niin lähellä nykyhetkeä. Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin avio-ongelmat sun muut aiempien kausien vuosikymmeniä vanhat draamat ovat tuntuneet kovin kaukaisilta, mutta Diana… Diana oli vielä elossa kun minä olen syntynyt. Ja minä olin ehtinyt toiselle luokalle, kun hän kuoli.

Sitten on itse se kuolema. Jos prinsessa Diana olisi saanut ansaitsemansa onnellisen lopun, ei ehkä tuntuisi niin pahalta katsoa hänen nuoruusvuosiensa ja avioelämänsä suruja ja vaikeuksia. Voisi olla vaan, että ”onpa surullista, mutta ainakin hän on nyt onnelinen”. Mutta kun koko maailma tietää, miten traagisesti hänen tarinansa päättyi. Ja kuinka yksi osatekijä kuolemaan oli ihmisten ja median kyltymätön uteliaisuus häntä kohtaan.

Neloskausi rikkoo sydäntä lisää Dianan puolesta. Koska kaikista The Crownin ottamista taiteellisista vapauksista huolimatta on selvää, että ainakin osa suruista ja vaikeuksista oli totta.

Ehkä tätä ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Viihde viihteenä, fiktio fiktiona ja sitä rataa. The Crown ei ole faktapohjainen dokumentti. Mun päässä vain välkkyy ne valokuvat Williamista ja Harrysta prinsessa Dianan – äitinsä – hautajaisissa. On vaikeaa olla miettimättä, miltä heistä tuntuu, kun heidän äitinsä traagista elämää pengotaan jälleen kerran viihteen varjolla. Kun jo minustakin tuntuu pahalta.

The Crownin 10-jaksoinen neljäs kausi tuli Netflixiin 15. marraskuuta.

PS. Onko The Crownia mahdollista katsoa ilman jatkuvia Google-taukoja? Joka jakso keskeytyy ainakin kerran; Louis Mountbatten, IRA, Sarah Spencer, Margaret Thatcher, prinsessa Anne olympialaisissa, Falklandin sota, Michael Fagan, Charles ja lumivyöry, prinsessa Margaretin kuolema, Windsorien suku… jatkuvaa googlettamista. Välillä tuntuu kuin olisi luennolla.

SEURAA BLOGIA:

Instagram // Bloglovin

LUE MYÖS:

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *