Viekö tiedostavuus ilon suosikkisarjoista? Tapaus Frendit
Suosikkisarja: Frendit. Mutta…
Rakastan Frendejä. Tv-sarjaa siis. Rakastan Frendejä kuin… no, kuin vanhaa, rakasta ystävää. Sellaista ystävää, jonka on tuntenut ikuisuuden ja joka vuosi toisensa jälkeen ilostuttaa ja saa nauramaan.
Olen elämäni aikana katsonut Frendien tuotantokaudet läpi noin viisimiljoonaa kertaa.
Katsoin sitä kun se tuli aikanaan telkkarista ekan kerran, katsoin jatkuvalla loopilla tulleita uusintakierroksia ja nyt se on mun vakkarivalinta, kun etsin Netflixistä jotain taustahälyä muun puuhailun oheen.
Olen jo vuosia nauranut vitseille etukäteen, koska muistan ne ulkoa. Varmaan aika moni muukin.
Harmi vaan, että meidän ikuisuuksia kestänyt ystävyyssuhde on viime vuosien aikana vähän säröillyt. Frendit ei tietenkään ole muuttunut mihinkään, joten ei se ole sen vika. Se heittää samaa läppää kuin aina ennenkin, on ihan samanlainen kuin aina ennenkin.
It’s not you, it’s me.
Vika on minussa. Ja vika on siinä, että maailma meidän ympärillä on muuttunut.
Frendit on – luonnollisesti – aikansa tuote. Se tuli telkkarista vuosina 1994-2004, ja silloin moni sellainen asia meni huumorin varjolla läpi, mikä ei enää tänä päivänä menisi. Kuten nyt vaikkapa Fat Monica -vitsit. Ilkeämielinen lihavuudelle nauraminen ei ole ok, koska fat shaming = not cool, kaikkihan sen nykyään tietävät. Mutta Frendeissä ”lihava” Monica on kestovitsin aihe ja huumori revitään nimenomaan hänen painostaan ja syömisestään.
Läskivitsien lisäksi Frendit on nykystandardien mukaan ongelmallinen muillakin tavoilla. Naururaita pamahtaa päälle jokaisesta lesbo-sanasta, koska hah hah hah Rossin vaimo jätti hänet toisen naisen vuoksi ja homoseksuaalisuudelle sopii tietysti nauraa. Samoin Chandlerin isän transsukupuolisuudelle (Frendien kunniaksi on toki sanottava, että 1990-luvun televisiolle epätyypillisesti siinä oli sentään edustettuina kyseiset vähemmistöt – ongelma on siinä, minkälaisessa valossa heidät kuvattiin).
Homofobian ja transfobian lisäksi silmille hyppää seksismi ja jumahtaneet sukupuoliroolit. Kuten siinä jaksossa, kun Ross ei suvaitse sitä, että hänen tyttärensä hoitaja on mies. Tai kun hän kauhistuu, kun hänen poikansa rakkain lelu onkin Barbie.
Itse asiassa koko Rossin hahmo saa minut nykyään raivon partaalle. Sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus eivät ole kovinkaan miellyttäviä luonteenpiirteitä, arvon professori Geller. Luota tyttöystävääsi!
Nämä ongelmat ovat tietysti olleet olemassa aina. Kuten sanottu, Frendit ei ole muuttunut. Sama sarja, samat vitsit, samat juonikuviot. Ja ihan varmasti jotkut katsojat ovat tajunneet jo 1990-luvulla, että sarjassa haetaan huumoria välillä vähän kyseenalaisin keinoin. Minä en kuitenkaan tajunnut, en ennen kuin kasvoin aikuiseksi ja aloin kiinnittämään tarkempaa huomiota siihen, minkälaista populaarikulttuuria kulutan. Myös yhteiskunta ympärillä auttoi avaamaan silmiä: nykyään esimerkiksi sosiaalinen media ja sen valveutuneet ja tiedostavat käyttäjät pitävät huolen siitä, ettei loukkaava sisältö mene läpi.
Minäkin yritän parhaani mukaan olla valveutunut ja tiedostava. Ymmärtää rakenteita ja representaatioita ja valtasuhteita ja sitä, miten ne vaikuttavat niinkin triviaalilta tuntuvaan asiaan kuin tv-viihteeseen.
Nykyään tiedostan, että Frendit on kaukana täydellisestä tv-sarjasta. Huomaan sen seksistisen huumorin ja diversiteettiongelman. Mutta toisaalta: onko järkeä arvostella lähes 15 vuotta sitten päättynyttä sarjaa käyttämällä ajan saatossa muuttuneita kriteerejä? Viekö tiedostavuus ja valveutuneisuus ilon tv-suosikeista, jotka ovat vuosien saatossa ilostuttanut ja naurattanut?
Tuli mieleen BBC Comedyn sketsi parin kuukauden takaa. You Woke? -niminen videopätkä löytyy esimerkiksi BBC Comedyn Facebook-sivulta. Sketsissä nauretaan milleniaaleille, jotka eivät osaa iloita mistään, koska ovat koko ajan niin kovin valveutuneita. Tukiryhmässä he saavat kotiläksyksi katsoa Frendejä.
On sketsissä varmasti joku totuuden siemen. Jatkuva tiedostavuuden korostaminen kääntyy luultavasti jossain pisteessä negatiiviseksi asiaksi, varsinkin jos sitä käyttää lyömäaseena vuosikausia sitten päättynyttä tv-komediaa vastaan.
Oikein suhteutettuna tiedostavuus on kuitenkin ainoastaan hyvä juttu. On hyvä, että Frendien fat shaming, transfobia ja seksismi nostetaan esille, koska se tarkoittaa, että jotain on opittu. On hyvä, että kuluneet vitsit eivät enää naurata, koska eihän niille olisi koskaan kuulunutkaan nauraa.
Ja eihän Frendien ongelmallisuuden tiedostaminen tarkoita sitä, ettei sitä saisi enää katsoa! Minä katson ainakin. Nykyään vain ymmärrän, että vanha, rakas ystäväni on jumahtanut menneisyyteen.
PS. Frendit ei tietenkään ole ainoa 2000-luvun taitteen huippusuosittu tv-sarja, jonka ongelmallisuudesta on puhuttu paljon…
