Eira, Helsingin mikämikä-maa.

Kävin eilen asiakastapaamisessa Eiran rannassa. Sinne kävellessä vastaan käveli kauniita naisia sliipatuilla kasvoilla ja hiuksilla, päällään varmasit hyvin kalliitta villakangastakkeja. Itse kuljin parkatakissa, tukka hupun alla ja tuskanhiki kainalossa. 

Ajauduin paluumatkan bussimatkalla jugend-kerrostalojen keskellä (tai mitä tyyliä sitten edustavatkaan) pohtimaan sitä että millaista olisi oikeasti elää Eirassa yhtenä niistä kiiltokuvan kauniista naisista joiden kainaloissa roikkuu Hermékset ja talutushihnojen päässä on pienet söpöt koirat. Naama niin luonnollisen kauniina ettei siihen perus Maybeline riitä ja tukka niin vaaleana ja sileänä että Olaplexia on saatu käyttää useamman hoidon ajan. Ajatusleikissä pystyisin heräämään aamuisin paljon myöhemmin ja nauttimaan joka aamuisesta vastapaahdetusta aamukahvista vihersmoothien kera, lukisin paperista sanomalehteä ja lähtisin ulkoiluttamaan pikkukoiraa ”trendinimeltä Lila/ Jlo, Gaga mitä näitä nyt onkaan”ja kipaisemaan naapurin pienessä kahvilassa/leipomossa hakemassa take-away kahvin. Liukuva työaika jossain mainostoimistossa ja toimistokoira mukana. Kevyt ja rauhallinen lounas jossain tosi hip-ja-pop paikassa (lounaan lomassa tietty vähän instagram-kuvia). Loppupäivä vähän duunia ja duunin jälkeen afterworkit toimistolla.

Dream on sister.

Todellisuudessa heräät kuudelta ja aamu hoituu rutiininomaisella hampaat-naama-tukka-aamiainen-rutiinilla. Aamiaisen jälkeen sulla on 15 minuuttia aikaa olla ovesta ulkona laukuna ja salikamojen kanssa. Herättelet puolisoa pusuilla jonka jälkeen juokset bussipysäkille kuunnellen youtubea. Töihin päästessä sähköposti laulaa ja tapaat mukavia ja ei niin mukavia ihmisiä. Juokset asiakastapaamiseen ja katsot peilikuvaa hississä toivoen ettei asiakas kiinnitä huomiota sähköiseen tukkaan, tai levinneeseen huulipunaan. Töiden lomassa vedät pikalounaan ja hyvällä lykyllä automaattikahvit jossain välissä. Kirjoitat pari raporttia ja yrität lähteä ajoissa siinä onnistumatta. Istut kotimatkalla bussissa ja bussit jumittaa Kamppi-Ruoholahtiakselilla 15-20 minuuttia. Pääset salille, ruokakauppaan ja kotiin. 

Omaan elämään verrattuna Eiralainen fantasia kuulostaa mikä-mikä-maalta. Fantasialta, jossa kaikki olis puhtoista ja kiiltävää. 

Leikin ajoittain samanlaisilla asumis/elämiskuvitelmilla. Enkä nyt puhu näistä Helsingin jetsetter-metsoista. Olen ajautunut samaiseen pohtimiseen mm. Kilpisjärvellä, Splitissä, Tukholmassa, Osakassa, Ristiinassa ja Äänekoskella. On virkistävää kuvitella millaista olisi asua näissä paikoissa, millainen tyyppi musta olisi tullut niissä ympyröissä ja missä kävisin töissä. (Oikeesti Kilpisjärjvellä kiipeisin Saanalle aina kuin mahdollista.)

Enkä oikeestaan vaihtais tätä omaa reaaliteettiani mihinkään sillä vaikka duuniasiat ajoittain kiristääkin niin rakastan omaa elämääni ja sen kaikkia osa-alueita. Mun elämä ei ole sliipattua kahvipaahtamontuoksuista liihottelua, vaan jotain ihan muuta. Ja hyvä niin. 

Sitäpaitsi kuka sanoo etten koskaan tulis muuttamaan Kehä III:sta tai Suomen rajoja kauemmaksi. 

tl;dr: It’s nice to imagine owing a dog named Gaga.