Tunteet ja niiden käsitteleminen

Luottamus…äh.

Kirjotan nyt kolmatta kertaa aloitusta tälle postaukselle.

Mulla oli valmiiksi mietitty hyvä kirjoitus tästä aiheesta, mutta nytkun aloin kirjottamaan niin pää lyö ihan tyhjää.

Mun ajatukset on aivan sekasin.

Kaks päivää on mennyt sellaisessa sumussa etten oikeen itsekkään tajua, että mitä tässä oikein tapahtuu, miten tästä eteenpäin, mitä mun tulisi ajatella, miten mun tulisi asennoitua, tulisiko mun ymmärtää vai olla ymmärtämättä? Miten voin antaa anteeksi tai unohtaa? Miten voin luottaa tai miten voin rakentaa luottamuksen uudestaan? Onko mulla oikeus olla loukkaantunut? Voinko vaan maata sängyssä liikkumattomana koko loppuelämäni?

Jos joku vaan vois antaa mulle valmiit vastaukset niin ai että. Olisin onnellinen. Tai en ehkä onnellinen mutta tää omien ajatusten kanssa painiminen alkaa tuntua niin turhauttavalta. En haluais eristäytyä muusta maailmasta oman mieleni syövereihin ja kuitenkin se on se mitä teen kokoajan.

Oon lukenut miljoona artikkelia, selannut keskustelupalstoja ja kuluttanut mun peukalot verille etsiessäni vastausta erinäisistä kanavista.

Vastauksia kyllä löytyy mutta miks ihmeessä teen tästä itelleni isomman mörön? Minkä takia on pakko saada joku konkreettinen syy tapahtuneelle? Ei se sitä tilannetta helpota, saa tehtyä tekemättömäksi tai muuta asiaa millään tavalla. Aika parantaa ja näyttää, tiedän…

Perjantaina en tehnyt muuta kun poltin röökiä ja vedin varmaan 5 pannullista kahvia. Illalla taisin syödä yhden palan appelsiinia. Sydänsurut ei ainakaan pääse lihottamaan, en oo tunne syöjä vaan tunne polttaja.

Pari hassua tuntia unta kalloon ja herään hiestä märkänä kun painajaiset ei jätä rauhaan. Aamulla freesinä ylös sängystä polttamaan vähän lisää röökiä ja juomaan kahvia. #healthylife

Miten jengi käsittelee omia tunteitaan? Mä en selvästi ainakaan osaa ottaa tätä asennetta mistä vouhkataan joka ikisessä paikassa; ”keksi paljon tekemistä niin tapahtuneen ajattelulle jää vähemmän tilaa”, fuck it. Miten se muuttaa sitä että joka ikisestä pienestä asiasta tulee mieleen nää asiat.

Eilen katoin ikkunasta sadetta ja pihan puita *pam* se ajatus tapahtuneesta oli taas mun pään sisällä. Niinku mitä helv****ä.

Voinko vaan laittaa itteni offline tilaan viikoks tai kahdeks? Voinko nukkua muumien talviunet kesällä?

Mietin jo jonkin aikaa, että olisko mahdollista kirjoittaa blogia nimettömänä niin, että sais suoltaa kaiken pihalle ilman että kukaan sais tietää kenestä on kyse. Oon huomannut, että tällä kirjoittamisella on erittäin positiivinen vaikutus muhun, vaikkei tyyli ja asiat olekaan sellaisia mistä kaikki tänä päivänä on kiinnostuneita.

Teen tätä itselleni ja ehkä joku voi omalta osaltaan joskus samaistua näihin juttuihin.

Kertokaa ihmeessä omia kokemuksia jos joku on joskus pettänyt teidän luottamuksen ja miten olette päässeet siitä yli vai oletteko päässeet yli? Onko se jäänyt kalvamaan? Oletteko tulevaisuudessa varauksellisempia? Oletteko antaneet uusia mahdollisuuksia ja jos olette niin onko uudet mahdollisuudet tuottaneet hedelmää?

Aihe on vapaa.

Tiedän kyllä, että nää asiat on vaan käsiteltävä ja on ryvettävä siinä huonossa olossa ennen kun maailma alkaa näyttää taas valoisammalta paikalta.

Näihin syvällisiin ajatuksiin ja pilviseen päivään.

(Huomasin muuten just että aivan vahingossa päädyin taas kirjoittamaan sunnuntaina).

Kommentit (3)
  1. Olen luopunut yhdestä läheisestä ihmisestä siksi, että vaikka periaatteessa annoin anteeksi hänen petoksensa, en sitten kuitenkaan saata enää hänen kanssaan olla tekemisissä, vaikka hän vuosikymmeniä oli minulle kuin sisar.
    Koska hän kuuluu lähipiiriini, niin toki kykenen jo samoissa tilaisuuksissa ja kokoontumisissa olemaan, mutta siihenkin meni pari vuotta ennen kuin näin pystyin toimimaan.
    Ystäviä emme enää ole.

    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi.

      Luottamus on kaiken perusta ja petos syö sitä. Jos luottamusta ei ole niin mille pohjalle ystävyys/parisuhde sitten rakennetaan? Ei millekkään.

      En sano että olisin itse elämässäni tehnyt aina niitä oikeita valintoja ja päätöksiä, mutta jos jostain ihmisestä aidosti oikeasti välittää ja haluaa suhteen kestävän ylä ja alamäet on luottamus ehdoton.

      On tärkeää pitää niistä kirjoittamattomista ”säännöistä” kiinni ja toimia sen mukaisesti ettei tarkoituksella satuta toista.

      Minulle ehdottoman tärkeää on uskollisuus, johtuen aikaisemmista kokemuksista parisuhteissa ja keskustelut tästä on käyty moneen kertaan. Kaikki on selvitettävissä niin kauan kun siihen ei liity kolmas osapuoli.

      Ihminen on erehtyväinen ja tekee typeriä asioita. Mutta täytyykö ne typerät asiat antaa anteeksi? Ja jos antaa anteeksi niin miten tapahtuneesta pääsee yli?

      Kyse ei ollut fyysisestä uskottomuudesta vaan henkisestä, mutta kumpi sitten on pahempi?

      Mukavaa alkanutta viikkoa sulle Suttastiina ❤️

      1. Minä olen sitä mieltä, että parisuhde, vaikka kuinka onnellinen, sopusointuinen ja rakastava, ei estä sitä, että johonkin toiseen ihmiseen ihastuisi – se mitä sille asialle sitten tekee on se ratkaiseva asia.
        ”Henkinen” uskottomuus on minusta ehkä jopa pahempaa kuin vieraaseen sänkyyn hyppääminen, seksi kun voi olla vain kehojen välistä fyysistä tarvetta,mutta jos yön viettää vain puhuen toisen ihmisen kanssa, jakaen syvimpiä mietteitään ja toiveitaan viestittää se jostain syvemmästä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *