Mietteitä

Nyt on kaiketi tiistai ja vielä olis pari päivää lomaa jäljellä.

En tiedä käykö muilla niin, että kun ollaan lomalla niin viikonpäivät unohtuu. Ihanaa kun ei tarvii miettiä ja voi vaan olla.

On mulla parina aamuna ollu herätyskello soimassa, mutta sekin ihan vaan sen takia jos ollaan oltu menossa jonnekkin aikasin aamulla.

Oon kuitenkin onnistuneesti heränny joka aamu niin, että saanut yksin rauhassa juoda aamukahvit. Aamusin kahvikupin äärellä tulee mietiskeltyä aika paljon kaikkea. Toki ensimmäiset 10 minuuttia käytän Instagramin selailuun, koska en vois elää ilman memejä.

No anyways nyt ajattelin, että kirjotan koska se on jäänyt muiden hommien lomassa kokonaan.

Tein vajaa kuukauden ammattikorkeakoulun ennakkotehtävää käytännössä joka päivä. Kun sain tehtävän valmiiks niin mietin, että miten ihmeessä mulla olis riittänyt aika, jos olisin hakenu moneen eri kouluun. Kaikille luoville linjoille oli oma tehtävänsä ja päädyinkin hakemaan yhteen tiettyyn mikä kiinnostaa eniten. En olis mitenkään saanut kaikkia tehtäviä valmiiks, saatika sitten et olisko niistä tullut yhtä hyviä kun tää yks tuotos, jos olis ollut monta rautaa tulessa. Toki omasta mielestäni oon hyvä tekemään montaa asiaa samaan aikaan, mutta näiden haasteellisuus yllätti mut.

 

Ennakkotehtävän aiheena oli ”erilaisuus on mahdollisuus”. Tästä aiheesta piti tehdä minuutin mittainen video, joka arvostellaan mm. sillä kuinka koskettava video on. Mä mietin pääni puhki, että mikä olis sellanen koskettava/liikuttava aihe, jolla voisin tehdä vaikutuksen niin hyvin että pääsisin edes valintakokeeseen.

Valitsin aiheeksi mielenterveyden.

Mun hyvä ystävä suostui kertomaan oman tarinansa ja saatiin hyvää settiä monen monta minuutillista. Ongelma tuli vastaan siinä vaiheessa kun piti saada kaikki mahdutettua minuuttiin. Oikeesti tästä aiheesta ja tarinasta olis voinut tehdä sellasen puolen tunnin dokumentaarisen setin.

Mä leikkasin ja leikkasin. Leikkasin vielä ja leikkasin vielä kerran.

Mulla tosissaan oli sitä materiaalia noin tunnin ajalta yhteensä. Kyllä jossain vaiheessa sitä tehtävää tehdessä meni sormi suuhun, ja mietin että miten ihmeessä mä voin mahduttaa minuuttiin kaiken oleellisen ja miten pystyn välittämään katsojalle sen liikuttavuuden tunteen, minkä itsellä tulee.

Musiikit piti lisätä ja pelkkää naamaa ei tietenkään kannattanut kuvata, jottei video käy liian tylsäks. Kuvattiin meillä himassa, metsässä, kaverin luona. Äänitettiin koko setti kaks kertaa uudestaan ja mun tyyli vaihtui noin viitisen kertaa tekovaiheessa. Kyllä se oli sellasta järkyttävää hienosäätöä kun pelailin sadasosasekuntien kanssa, että saan kaiken mahtumaan. Ja yllättävän vaikeeta oli saada valittua just se oikea musiikki videolle. Se ei saanu olla liian pirteä, koska videon alku oli aika synkkä. Loppua kohden videon tuli tuottaa onnellinen ja koskettava fiilis ja musiikin piti tässä vaiheessa olla iloista. Mä kuuntelin varmaan sata kappaletta, joista luojan kiitos löytyi se yks hyvä mikä sopi täydellisesti.

Mulla tuli kaiken lisäks vielä aikaraja vastaan. Tehtävä piti palauttaa hakijapalveluihin viimeistään 3.4. Vikoina iltoina mä vielä säädin musiikkia kohdilleen ja tein lopputekstejä. Käytin ensimmäistä kertaa Adobe Premiere Prota. Oon toki käyttänyt photoshoppia ja muita ohjelmia 15-vuotiaasta asti, mutta tää ohjelma oli ihan täysin omaa luokkaansa. Onneks yks mun ystävä, joka käyttää kyseistä ohjelmaa päivittäin suostu jelppimään mua. Iltasinkin se oli mun etätukena whatsapin kautta, kun itellä meni hermot eikä oikeen meinannu löytää oikeeta työkalua tietyn asian tekemiseen. Kiitos siitä Roope! <3

Monien päivien ja menetettyjen hiusten jälkeen mä kuitenkin sain sen videon valmiiks. Ei hitto että olin tyytyväinen ja siis oon edelleenkin. Vaikka sen tekeminen oli aika ajoittain tosi raastavaa niin nautin joka sekunnista. Oli tosi vaikeeta olla töissä kun olisin vaan halunnut pulata tolla ohjelmalla ja tehdä lisää kaikkea jännää. Ja samalla mä tiesin, että tätä mä haluan tehdä työkseni, tää oli just sitä mitä oon ”ettinyt” vuosia. Sitä omaa juttua, sitä mikä hermojen mennessäkin tuntuu kivalta eikä ollenkaan pakkopullalta.

10.5 pitäis tulla ilmoitus koululta, että pääseekö valintakokeeseen. Arvaatte varmaan, että mietin sitä joka päivä. Ihan varmuuden vuoks aina tarkistan päivittäin olisko koululta mahdollisesti jo tullut mailia. Odottaminen on hulluutta.

En oikeestaan ees oo tehnyt mitään plan b:tä jos mua ei valitakkaan. Johtuuko sitten liiallisesta itsevarmuudesta, että jotenkin ajattelen että kyllä mä sinne kouluun pääsen ja kyllä mä opiskelun aloitan.

Aika näyttää. Ja jos mut hyväksytään valintakokeeseen ja pääsen sinne kouluun niin julkasen sen videon niin, että kaikki muutkin saa nähdä sen. Niinku sanoin ni oon ylpeä itestäni jo nyt, mut vielä ylpeämpi oon silloin kun se myönteinen päätös tulee.

 

Nyt lomaillaan vielä pari päivää ja perjantaina mennään takasin töihin ainakin päiväks ennenku alkaa viikonloppu.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin.

Kelailin ensin, että kirjotan vähän lomafiiliksistä, mutta aihe lähtiki lapasesta niinku se yleensä tuppaa mulla lähtemään.

 

Kivaa alkanutta kevättä kaikille! :)