Tex mex -herätys
Vannon leipien lisäksi myös tex mex -kokkailujen alueella periaatteeseen hiljaa hyvä tulee. Valaistuin noin vuosi sitten: maukkaaseen taco-ateriaan ei tarvitakaan Santa Marian maustesekoituksia ja salsoja, sekalaista valikoimaa pilkottuja vihanneksia tai jättilättyjä, joiden sisään saa mahtumaan kaiken edellämainitun.
Tex mex -herätyksen jälkeen inspiraationa ovat toimineet Liselotte Forslinin suomeksikin ilmestynyt Texmex: ruokaa, musiikkia ja elämäniloa Teksasista ja erityisesti Jonas Crambyn Texmex från grunden.
Perusresepti Crambyn kirjassa menee suunnilleen seuraavasti: Hanki lihaa. Mausta. Keitä oluessa kahdesta viiteen tuntia. Nauti tortillojen ja kotitekoisen salsan kera. Pitkäperjantaina kokeiluun päätynyt carnita-resepti poikkesi kaavasta sen verran, että possua keiteltiin oluen sijaan kokiksessa. Taivaallista!
Kuvassa tacon sisältä löytyy nyhtöpossumaisen lihan lisäksi mangosalsaa, guacamolea ja ranskankermaa. Suosittelen ehdottomasti pieniä tortilloja normikokoisten sijaan – näin voi syödä useamman ja vaikka vähän varioida sisältöä.
Yksi elämäni maukkaimmista tex mex -aterioista syntyi siis alla seuraavilla resepteillä. Guacamolea lukuunottamatta resptit ovat peräisin Jonas Crambyn kirjasta Texmex från grunden. Maustesekoitusta tulee ohjeella useampaankin kokkailuun. Olemme toisinaan käyttäneet sitä myös perus-texmex-kokkailuihin, esimerkiksi kanansuikaleiden maustamiseen – toimii! Kolapossussta riittää neljälle syöjälle useamman tacon väliin. Salsan ja guacamolen tuhosimme kahden syöjän voimin jo ensimmäisenä iltana, joten tupla-annos niitä voi olla hyvä idea.
Crambyn tex mex -maustesekoitus
- 3rkl paprikajauhetta
- 1 tl cayennepippuria
- 1 tl valkopippuria
- 1 rkl mustapippuria
- 1 rkl valkosipulijauhetta
- 1 rkl chilijauhetta
- 1 rkl kuivattua oreganoa
- 1 rkl suolaa
Sekoita kaikki mausteet. Säilytä sekoitus tiiviissä purkissa.
Kolapossu ”carnita” tacoille
- kilon pala kassleria eli luutonta porsaan etuselkää
- 2 rkl maustesekoitusta
- 1 lime
- 1 appelsiini
- 1 rkl kiinalaista soijaa
- 1 tl juustokuminaa
- 5 valkosipulinkynttä
- 1/2 litraa kolajuomaa (ei kevytversiota)
Kuutioi kassler. Hiero maustesekoitus lihaan. Purista päälle limen ja appelsiinin mehut. Lisää soija ja juustokumina. Hienonna valkosipuli ja heitä mukaan. Anna marinoitua yön yli.
Nosta lihat marinaadista; säästä marinadi. Ruskista lihat pannulla ja nosta pataan. Kaada lihojen päälle marinadi ja sen verran kokista että lihat peittyvät. Anna porista kannen alla vähintään kaksi tuntia. Lisää kolajuomaa tarvittaessa.
Keitä lopuksi ilman kantta, kunnes liiat nesteet ovat haihtuneet ja lihasta ja kokiksesta on muodustunut ihana, makea massa.
Mangosalsa
- 2 mangoa
- 1/2 punasipuli
- 1/2 ruukku korianteria
- 1 – 2 rkl limemehua
- 1/2 tuore habanero-chili
- 1/2 tl suolaa
Pilko pieneksi ja sekoita. Tarjoile kylmänä.
Guacamole
- 2 suurta, kypsää avokadoa
- puolikkaan limen mehu
- 1 tomaatti
- 1/2 chili
- 1/2 pieni sipuli
- tuoretta korianteria
- suolaa ja pippuria
Muussaa avokadot limemehun kanssa. Poista tomaatista ja chilistä siemenet. Kuutioi tomaatti ja hienonna chili sekä sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä viileässä tunnin ajan.
Salsa ja guacamole loppuivat ensimmäisenä iltana, joten seuraavana päivänä tacot nautittiin avokadoviipaleiden ja ranskankerman kera. Hyvää niinkin!