Sydän muistaa
Näin kesän lopussa alkaa ajanjakso, jolloin alan oirehtimaan eniten. Tämä on myös aina ollut se kaikista pisin jakso, päättyen yleensä lokakuun alkuun. Jolloin Töyhtiäisen syntymäpäivä, yhteinen eletty aika sekä kuolinpäivä on ohitettu. Alan oirehtimaan noin kuukausi ennen syntymäpäivää. Päivällä jaksan ja voin ihan hyvin, Hosuli ja Sosuli pitää huolen siitä etten voi jäädä ajatusten sekä surun valtaan. Monesti se korttitalo leviää sitten illalla, varsinkin jos en unta saa.
Aloin jo viime kuussa kärsimään enemmän, jopa päivittäisestä ahdistuksesta sekä unettomuus teki paluuta. Näihin molempiin minulla on lääkitys, mutta silti tuntuu puskevan läpi. Tässä kuussa iltaisin on pyörinyt taas aivan älytön ajatusjuna. Kaikki se loppuraskaus ryöpsähtää mieleen kun hyökyaalto. Se pelko, ahdistus ja epätietoisuus tulevasta. Se kaikki helpotus siitä päätöksestä, että raskautta jatketaan. Siinä kohtaa tuntui ettei tuleva pelota enää, vaikka kaikki oli vielä auki. Kukaan ei osannut sanoa mitä ja mistä esimerkiksi Töyhtiäsen aivojen poikkeavuus merkitsisi lopulta.
Tästä on aika tasan 4 vuotta. Eikä kaiken tuon jälkeen tai tuota ennen tapahtuneen, tullut pieneen mieleenkään, että yhtäkkiä meidän taas vedetään uuteen. Meille syntyy pieni keskosvauva vain viikolla 25+2. En olisi voinut kuvitella pienessä mielessänikään silloin sunnuntaiaamuna, että sen päivän iltana minusta tulee äiti. Edelleen sitä vain miettii, että oikeastiko kaikki tämä tapahtui. Onko kaikki tämä minun elämää. Se on käsittämätön tunne, miten tavallaan kaiken sen sydän muistaa kun eilisen, mutta silti mieli ei haluaisi uskoa sitä todeksi.
Tänä vuonna jälleen kerran haluan, että Töyhtiäselle lähetään heliumpallo matkaan. Joka vuosi olen myös kortin tehnyt, tänä vuonna Hosuli ja Sosuli saavat auttaa äitiä kortin teossa. Niin hienosti piirsivät tässä yksi päivä.
Liitän tähän loppuun linkin minun edelliseen blogiosoitteeseen, jossa kerron Töyhtiäisen alkutaipaleesta. Koskaan en kirjoittanut tähän sitä loppua, se on tuntunut liian raskaalta kirjoittaa. Kenties en halua kirjoittaa sitä loppua, miten se oikeasti meni; Pieni prinsessa.