Kuolleiden lasten muistopäivä 23.9
Taas lähenee se aika vuodesta kun ensin koittaa kuolleiden lasten muistopäivä ja pian sen jälkeen Töyhtiäisen kuolinpäivä. Kuolleiden lasten muistopäivän tarkoitus on tuoda jokainen lapsi näkyväksi, myös he jotka ovat täältä liian aikaisin lähteneet. Tämä päivä ravistelee sitä tabua mitä lapsen kuolema on, rikkoo hiljaisuutta puhua surusta ja kuolemasta.
Olen erään vanhemman henkilön kanssa jutellut lapsen menetyksestä. Siihen aikaan kun hän menetti sisaren, surulle ei ollut tilaa muualla kun omassa mielessä, korkeintaan omassa kotona. Tuolloin lapsen kuolema oli surullisen yleistä vielä. Nykyään siitä enemmän puhutaan, media kirjoittaa, mutta edelleen arkielämässä se on tabu. Se tuntuu olevan monelle kaukainen asia, jota ei tapahdu kun niille muille, mutta ei itselleen. Osittain tuntuu, että moni kokee sen tarttuvana ja liian ahdistavana puhua. Olen kohdannut tätä myös ammattilaisten kohdalla, joiden luulisi osaavan suhtautua edes ammatillisesti asiaan. Ymmärrän täysin tämän, lapsen kuolema ei ole koskaan luonnollinen. Se on väärä järjestys lähteä täältä. Siitä on vaikea puhua, koska pelkää sanovansa jotain väärää tai ei tiedä mitä sanoa. Siitä ei ole puhuttu, joten siitä on vaikea puhua.
On kuitenkin hyvä muistaa, että se edelleen on. Lapsia kuolee, vaikka kuinka toivoisimme ettei. Kenen kohdalle se sattuu, ei ole kenenkään meidän päätettävissä. Kun siitä uskallettaisiin avoimemmin puhua, se ei ajaisi meitä lapsensa menettäneitä eikä vastahenkilöitä hankalaan asemaan. Keskustelut eivät olisi vaivalloisia kun puhutaan esimerkiksi perheestä tai siitä montako lasta minulla on. Ajaudun usein siihen tilanteeseen, että kerronko suoraa, kierrellen vai päästänkö kaunistelevan valheen. On kuitenkin selvää etten koskaan Töyhtiäistä jätä laskuistani. Muistot ja muisteleminen on asioita millä me pidämme lapsemme ikuisesti elossa. Se, että niistä saa avoimesti puhua muille on iso osa sitä. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei päivä ole vaan vanhemmille. Päivä on kaikille heille, joita lapsen menetys on koskettanut.
Tämä päivä myös rikkoo sitä vääristymää, että suru katoaa ajan saatossa. Suru ei suoraviivaisesti helpota ajansaatossa. Tämä ei katoa vaan kulkee muuttavana osana meidän elämässä aina, välillä painaen syvälle ja välillä ollen pehmeä kaipaus. Päivä tuo siis oikeutta surra vuosienkin päästä.
Toivon, että kirjoitatte seuraavan adressin, liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle https://www.adressit.com/liputuspaiva
Haluan vielä lopuksi liittää oman runon, jonka olen julkaissut vuosi sitten kyseisenä päivänä blogissani. Töyhtiäiselle ja kaikille heille, jotka liian aikaisin ovat lähteneet.
Sinä maailman kaunein lahja,
sinä kultaakin arvokkaampi.
Minun oma aarteeni suuri,
kirkkaampi kuin taivaan tähti.
Sinä sydämeni osa, sinä avain sisimpääni.
Sinua aina rakastan,
sinä maailman kaunein lahja.