Aluksi jotain hyvää, lopuksi jotain huonoa

Hupsista vaan kuinka se aika on taas juossut. Meillä on päivärytmit vähän hakenut paikkaansa. Hosulilla ja Sosulilla on tällä hetkellä hiukan eri tarpeet päiväunien suhteen, niitä on ollut sitten hankala niputtaa yhteen muottiin. Kaikki ylimääräinen aika mennyt kotihommia tehden ja illalla olen ollut niin väsynyt etten ole jaksanut enää kirjoittaa. Harmi, koska onhan tämä monesti todettu miten tärkeää ja terapeuttista tämä minulle on.

Ollaan me nyt myös nautittu, ihana päästä taas lasten kanssa liikkumaan. Ollaan käyty mm. Perheentalolla, rannalla (toki tähän tarvitsen apujoukkoja 😊), nähty ystäviä ja perhettä. Ollaan myös seikkailtu uusissa puistoissa. Mulla tuli niin korvista ulos kodin seinät, samat naamat ja sama puisto. Oli myös ihana kun paistoi pitkään aurinko ja oli lämmintä, toki myös liian kuumakin, varsinkin kun asunto lämpiää niin kovin. Hosuli ja Sosuli on mahtava vauhtikaksikko. Hyvin erilaisia ja omanlaisia yksilöitä, mutta yksi yhdistävä tekijä on ehdottomasti menemisen halu. Ovat alkaneet myös tykkäämään kovasti toisistaan, toista halitaan ja rakastetaan välillä ruttuun asti.

Henkisesti olen voinut ihan hyvin. Jostain syystä uniongelmat ja päänsäryt ovat vaan palanneet. Helle aiheuttaa minulle myös ahdistuskohtauksia. Tuntuu, että on kovin hankala hengittää, ilma on niin kovin paksua ja lämmintä. Luulen myös, että taustapiruna näihin on lähestyvät Töyhtiäisen syntymäpäivät. Eihän niihin ole enää kuin 1,5kk. Monesti jälkeenpäin olen huomannut oirehtivani fyysisesti merkkipäiviin.

Mulla oli myös taannoin taas pakottava tarve tuoda esille, että meillä on kolmas lapsikin. Teki suorastaan mieli huutaa, että ettekö näe?! Taisin ”puolitutulle” apteekintädille kertoa ja avauduin myös perhechatissa kun kerta kysyttiin ketä kuuluu perheeseen. Joku mummokin kysyi kaupungilla, että onko muita lapsia. Vastasin, että on. Kysyi sitten ikää niin vastasin kohta 4, hänelle en sentään kehdannut kuolemasta alkaa puhumaan. Vaikka siitäkin olen avoimesti puhunut. En koe, että on minun taakkani miettiä kestääkö vastaanottaja keskustelua lapsen kuolemasta. On myös ollut erittäin surullista huomata miten ihmiset ovat vain unohtaneet Töyhtiäisen, jopa melko läheisetkin. Joten jatkan hänestä puhumista, että hänet muistetaan.

Palataan taas asiaan, toivottavasti mahdollisimman pian.