Rv 28+0

Kohta ollaan ylitetty kolmella viikolla Töyhtiäisen syntymäviikot, hurjaa! Viimeinen kolmannes, tuo outo uusi raskausaika. Vauvat painavat jo kilon per asukki ja minun mittapuulla ovat siis ”isoja”. Olen todella kiitollinen tästä, koska tämä ei ollut itsestäänselvyys. Tuo 25+2 oli pelottava käännekohta, vaikka tiesin sen olevan erittäin pieni todennäköisyys, että nämä juuri samana päivänä syntyisivät. Lisäksi tuohon viikkoon liittyi merkkejä Töyhtiäiseltä, joihin niin kovasti haluan uskoa. Ne tuovat minulle lohtua ja kannattelevat pahimmat hetket. Samalla raskausviikolla, kun Töyhtiäinen syntyi, 25+5, osui tähän raskauteen päivä jolloin olisi kaksi vuotta sitten ollut Toyhtiäisen laskettuaika.  

Masuasukkien potkuja tunnen kyllä, mutta tuntuu, että pitäisi tuntea niitä enemmän. Liikelaskentaa esimerkiksi en osaisi tehdä enkä edelleen ole varma aina, että kumpi siellä potkii. Tällä hetkellä tuntuu, että molemmat olisivat kovin alhaalla ja luultavasti pää alaspäin. Paino tuntuu tuolla navan alapuolelle, vaikka potkuja tunnen myös ylempänä. Raskaus alkaa tuntua fyysisestikin, koskee ja kolottaa aika urakalla. Koulussa ei enää tarvitse käydä, jotain pakollisia etätehtäviä vielä kuitenkin olisi. Lisäksi voisin vielä suorittaa verkkokurssin tai oikeastaan kursseja, mutta luultavasti ei ole nyt voimia siihen. Töissäkin ehdin yrittää muutaman päivän, mutta oli ihan hullun hommaa. Sinne meneminen kävi jo työstä ja sitten olisi pitänyt kuitenkin jaksaa tunteja siellä olla eikä olisi välillä päässyt lepäämään. Omatahtisuus ja voinnin mukaan meneminen on nyt aika ehdotonta, vaikka välillä tuntuu käyvän aika pitkäksi.

Ollaan me hurjat uskallettu jo ostella vauvoille jotain, tähän tilaan pääseminen vaati aikaa ja rohkeutta. Vieläkin ajoittain tuntuu kaukaiselta, että joku niitä joskus oikeasti voisi käyttää. Paljon meille on vielä ostettavaa, mutta jos käytettynä meinaa etsiä niin pitää sille varata aikaa paljon. Voin sanoa, että voi kun olisi rahaa, kun roskaa niin menisin joskus 30+ viikolla vaan kauppaan ja täräyttäisin kaikki! Tällä hetkellä meillä siis on turvakaukalot, sängyt, jotain sänky tarvikkeita, vaatteita ja rintapumppu. Nyt kun kirjasin nuo tuohon niin tajusin, että on meillä vielä paljon ostettavaa. Vaunujen ostamisesta on syntynyt nyt suurin haaste ja se on kaikista isoin vielä mikä puuttuu.

Mites sitten toi pääkoppa? Kovilla on ollut, ajoittain olen henkisesti ihan poikki. Olisin valmis hyppäämään 7-9 viikkoa eteenpäin ja sanomaan turvallisin mielin, että tulkaa jo ulos. Rehellisesti en ole nauttinut yhtään raskausajasta tai se on ollut hyvin minimaalista sekä ajoittaista. Joko henkinen tai fyysinen puoli sen on estänyt, joskus molemmat yhtä aikaa. Turhauttaa myös koko ajan tarkkailla oireita ja kipuja, milloin pitäisi olla huolissaan? Vaikka joka kerta ultrassa kaikki ollut hyvin, on minun vaikea luottaa siihen edelleen. Toivoisin oikeasti sellaista mahdollisuutta, että välillä voisin siirtää masuasukit miehen mahaan ja minä voisin hetkeksi irtaantua raskaudesta. Harmi ettei tällaista mahdollisuutta ole vielä kukaan keksinyt.

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Mitä kuuluu?

Parin viikon blogihiljaisuus johtuu ihan omien voimavarojen puutteesta. Ihan arkieläminen on ollut henkisesti raskasta ja ei ole ollut voimia eikä kiinnostusta kirjoitella. Kuitenkin itselleni ensisijaisesti tätä blogia kirjoitan ja en koe järkeä kirjoittaa, jos mulla ei ole fiiliksiä kirjoittaa. Päivät menevät hitaasti, aika saisi kulua niin paljon nopeammin. Odotan jo monesta syystä, että raskausviikkoja tulisi lisää ja päästäisiin lähemmäksi turvallisen synnytyksen viikkoja. Toivottavasti myös turvallista kotiutumista vauvojen kanssa. Minä en vaan osaa oikein nauttia tästä raskaudesta, vaikka kuinka yritän. Olen kauheasti ottanut stressiä ja paineita siitä, miten tässä nyt kuuluisi tuntea tai toimia. Olen ne ehkä itselleni luonut sen myötä, kun olin ennen raskautta luonut tietyn kuvan tästä raskaudesta. Lisäksi olen alkanut ottamaan paineita myös vauva-arjesta, tuntuu kun olisin jollekin velkaa olla täydellinen äiti. Pitäisi pystyä huippusuorituksiin eikä saisi valittaa mistään. Koen ehkä, että se oma kiitollisuus näistä pienistä pitäisi todentua täydellisellä suorituksella. Realistinen minä kuitenkin tiedostaa sen, että minulla on normaaleja epävarmoja fiiliksiä koskien omaa äitiyttä. Lisäksi tiedostan myös omat voimavarani tällä hetkellä. 

Olen myös herkillä kaikissa fyysisissä oireissani, vähänkin poikkeava oire tai kipu saa varpailleen. Töyhtiäisen syntymäviikot myös lähenevät, joten senkin myötä stressi taso kasvaa. Sen yli me mennään, pakko mennä, me mennään yli 30 raskausviikolle. Se on oma tavoitteeni tällä hetkellä. Kakkosella alkavilla viikoilla syntyneellä keskosella on pääsääntöisesti erilähtökohdat kun, vaikka kolmosella alkavalla viikoilla. Toki hyvä muistaa, että eroja on ja koskaan ei voi varmaksi sanoa. Kuitenkin turvallisempi mieli ainakin olisi asian suhteen, jos näin menisi.

Kuten yllä jo mainitsin, olen heti varpaillani, jos tulee poikkeavia tuntemuksia. Toissa päivänä sitten tuli voimakasta vatsakipua, joka ei rauhoittunut levossa. Lisäksi se alkoi provosoimaan supistuksia, joita toki oli ollut aiemmin, mutta ei noin tiheästi. Olin aamupäivästä ollut vilkkaasti liikenteessä, että en tiedä oliko laukaiseva tekijä. Alkuillasta kuitenkin alkoi pelottaa ja ahdistaa sen verran, että soitin sairaalaan neuvoa. Olin vannonut, etten koskaan enää soita neuvoa, vaan marssin suoraan paikalle. En halua samanlaista jossittelu varaa mitä Töyhtiäisen kohdalla oli ja on tavallaan edelleen. Soitin kuitenkin ja onneksi minut pyydettiin paikalle. Tilanne oli rauhallinen kohdunsuulla ja pienet voivat hyvin, ovat ”jo” 600 grammaisia. Kohta menevät isosiskosta ohi. Taustojen takia kuitenkin jäin tarkkailuun, koska Töyhtiäisen kohdalla tultiin nopeasti ja kovaa. Oireetkin oli olleet niin vähäiset silloin enkä itse niitä osannut silloin hyvin tulkita. Joten en tälläkään kertaa luota omiin tuntemuksiin ja tunteeseen. Nyt vielä täällä sairaalassa, mutta tilanne on rauhoittunut. Pahin kipu taantui eilen aamulla ja sitä myöten supistukset harvenneet. Oma mieli myös luottavaisempi ja rauhallisempi taas. Katsotaan mikä jatkosuunnitelma nyt on, mutta ehkä tänään kotiin.

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys Syvällistä