Sirpaleista minä kokosin uuden elämän
Tänään tuli kuluneeksi 4 vuotta Töyhtiäsen kuolemasta. Yleensä olen kokenut syntymäpäivän pahempana kuin kuolinpäivän. Syntymäpäivässä on aina ollut se ilon ja surun ristiriita. Kuolinpäivässä kaikki on vaan ollut lopullista, pelkkää surua. Tänään tämä päivä on tuntunut kuitenkin erityisen hankalalta. Viime aikoina olen löytänyt itseni tilasta, jossa oli pian Töyhtiäisen kuoleman jälkeen. Siinä tilassa tuntuu kun tavallaan kaikki ympärillä katoaa, olen vain minä ja ajatukseni. Sellainen tyhjyys tunne, että kaikki muu on ulkopuolella elämästäni. Samaan aikaan on kuitenkin tunne että kaikki tuijottaa. Olisin jotenkin outo ja erilainen. Kaikki näkisi minusta päällepäin mitä olen kokenut ja mitä koen.
”Olen rämpinyt surussa syvässä, melkein hukkunut kyynelten valtamereen.
Olen parsinut sydäntäni vain huomatakseni sen aukeavan aina uudelleen. Huutaen itkenyt, räkää hiuksiltani pyyhkinyt, toivoen kuolevani siihen tunteeseen.
Olen rämpinyt surussa syvässä, sirpaleista elämäni uudelleen koonnut. Epätoivon edessä anellut ”tuokaa hänet takaisin.”
Kävellyt kaduilla ilman päämäärää, merkitystä, ilman tarkoitusta elämälle. Tyhjyyteen huutanut kärsimykseni ja itkenyt itseni uneen.”
Tämä päivä kääntyy kohta huomiseksi. Lupasin itselleni koota itseni huomiseksi. Avata taas läppäriltä koulujuttuni niin kun tässä elämässä nyt kuuluu. Lupaan ainakin yrittää.
Palaan suruni alkuun,työstän ajatuksiani uudelleen. Loppuun katkelmia blogistani vuosien varrella.
6.11.2016 ”Suru pitää sisällään monta tunnetilaa, joista kukin vuorollaan nostaa enemmän päätänsä. Välillä suru on on myös kaikkien tunteiden sekamelska, josta en itsekään ota selvää. Tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on suunnaton ikävä. Ikävä joka puristaa rintaani.”
24.2.2017 ”Toisaalta tuntuu niin hullulta, että tätäkö tämä tulee olemaan lopun elämää. Ei tätä kestä kukaan! 5kk lapseni menetyksestä ja tuntuu, että olisin kärsinyt monen vuoden ajan. Joka suunnalta henkistä turpiin ottoa.”
21.10.2017 ”Niin sitä on sanottu, että ajan myötä asioiden kanssa oppii elämään. Kai tämä on jonkun asteista oppimista sitten. Olen oppinut elämään surun kanssa enkä tavoittele edes sitä samanlaista tunnetta mitä oli ennen Töyhtiäisen kuolemaa.”
11.5.2018 ”Nykyään en itke jokaisesta herkästä ja ahdistavasta aiheesta, olen alkanut pitämään niitä entistä enemmän sisälläni. Enkä ole ehkä ollut niin avoin tunteistani kun mitä aluksi olin, osittain en ole kokenut sille niin vahvaa tarvetta ja osittain en ole halunnut olla aina se ilonpilaaja.”
14.8.2019 ”Välillä tuntuu, että jotkut ihmiset ajattelevat minun jumittuneen menneeseen. Tämä kaikki olisi liikaa. Ehkä, ken tietää, voihan se olla liikaa. Eihän kai yleensä kuolleiden ihmisten syntymäpäiviä juhlita? Mutta en osaisi olla muutenkaan, minun esikoiseni on yhtä tärkeä, kun kaksi muutakin lastani.”
13.3.2020 ”Onneksi nykyään voin jo luottaa siihen, että se möykkypilvi repeää vielä. Se ei ole tullut jäädäkseen. Se vaan nyt seilaa hetken mukana, purkautuen lopulta pieniksi mustiksi hattarapilviksi, joita on helpompi käsitellä.”