INTIA – MUNNAR
Mentiin Varkalasta junalla takaisin Kochiin, josta otettiin bussi edelleen Munnariin. Bussimatka kesti noin nelisen tuntia. Munnar kuuluu Keralan osavaltioon, mutta ei ole enää rannikolla, kuten aiemmat Keralan etappimme. Ajeltiin ensimmäiset pari tuntia aika perus Intialaisten kaupunkien läpi, kunnes yhtäkkiä oltiinkin vuoristossa – ja kyytikin oli sitten sen mukaista. :—D Melkoisen bumpy ride, mutta aivan huikeat maisemat. Mitä lähemmäs päästiin kohdettamme, sitä viileämmäksi sää muuttui. Perillä asteita oli enää +16, joka oli melkoinen tiputus siitä Varkalan +31:stä, ja vähän meinasi hymy hyytyä, kun ei ollut tarpeeksi lämpimiä vaatteita mukana. Seuraavana aamuna mentiin fleecepaita-ostoksille ja saatiin myös huomata, että lämpötilat kyllä nousevat keskipäivällä lähemmäs sitä tuttua kolmeakymmentä. Vuoristossa asteet vaihtuvat aikalailla vuorokauden sisällä.
Asuttiin ensimmäinen yö Munnarin kylässä, koska ei oltu varattu majoitusta etukäteen ja harmiksemme kaikki hyvät paikat olivat täyteen buukattuja. Seuraavana päivänä kuitenkin lykästi ja pääsimme oikeasti sinne Munnarin sydämeen, eli keskelle viidakkoa ja lähemmäs teeplantaaseja. Meillä oli mukava mökkimajoitus, jonka arkea pyöritti paikallinen perhe. He tekivät ruokaa joka päivä ja olimme tervetulleita nauttimaan niistä antimista kolme kertaa päivässä pientä maksua vastaan.
Munnarissa meno oli erittäin rentoa, sillä kyseisessä paikassa ei juurikaan tapahdu mitään. Mekään ei oikeastaan poistuttu sieltä meidän majoituspaikasta, paitsi yhdelle patikointireissulle, joka olikin Se Munnarin juttu. Patikkareissu alkoi klo 6:30 aamulla paikallisen oppaan kanssa. Meidän kolmen lisäksi mukana oli ainoastaan yksi brittinainen, joka oli onni, koska yhtään isompi ryhmä olisi voinut helposti olla jo vähän liikaa. Käveltiin upeiden teeplantaasien läpi auringon noustessa, kiivettiin vuoren huipulle nauttimaan aamupalaa ja kavuttiin pikkuhiljaa alas viidakkoon. Ihan mielettömiä maisemia, joista kameran muistikortti täyttyi aika nopeaan tahtiin. Aamulla oli tosiaan taas viileää, mutta sieltä se aurinko alkoi paahtaa heti 11 jälkeen, enkä nyt jälkikäteen tiedä miten tuosta reissusta selvittiin. :—D Reissu kesti noin 9 tuntia ja käveltiin jotain 17 ja 20 kilometrin välillä.
Näin elämäni ensimmäisen käärmeen (jos terrariosta nähtyjä ei lasketa), joka olikin kuulemma hyvin myrkyllinen. Onneksi ei napannut nilkkaan kiinni. Nähtiin myös patikoinnin loppupuoliskolla kaikenlaisia mauste- ja hedelmäpuita sekä -pensaita. Eniten siellä kasvoi kaardemummaa, mutta myös mm. pippuria, kahvia, muskottipähkinää ja kurkumaa. Oli tosi hieno kokemus, vaikka viimeiset kolme tuntia olivatkin jo vähän tuskaiset. Jokatapauksessa, iso suositus! Myös meidän opas oli ihana hassuttelija.
Valitettavasti meidän Munnarin visiitti ei päättynyt kovin hyvin, koska – uskokaa tai älkää, sain toiseksi viimeisenä päivänämme mahataudin. Se vei kirjaimellisesti kaikki mehut, vaikka pahin osuus olikin muutamassa tunnissa ohi. Seuraavana päivänä olo oli jo parempi, pientä heikotusta lukuunottamatta, joten päätettiin lähteä jatkamaan matkaa, sillä olimme jo varanneet yöbussin Mysuruun. Jos nyt voisin mennä takaisin siihen hetkeen, niin en ehkä lähtisi sille matkalle, mutta onneksi sille voi jo nyt vähän nauraa. Bussimatka kesti tosiaan 13 tuntia ja oli valehtelematta kamalin matkani koskaan. :—-D Ensimmäiset pari tuntia oli taas sellaista höykytystä, että istuin muovipussi tiukasti kourassa, koska olin varma, että oksennus lentää millä hetkellä hyvänsä. Onneksi nukun yllättävän hyvin julkisissa kulkuvälineissä, joten selvisin matkasta hengissä.
Totuus on, että Intiaan pidemmäksi ajaksi matkaavat saavat mahataudin aika sataprosenttisen varmasti jossakin vaiheessa reissuaan, joten tämä nyt oli vain ajan kysymys. Harmi tietysti, että se iski juuri silloin, vain pari viikkoa flunssasta paranemisen jälkeen, mutta ei auta kun toivoa, että nyt kun on kunnolla sairasteltu, on edessä helpommat ajat paremmalla vastustuskyvyllä ja rautaisemmalla vatsalla varusteltuna. :—-D