INTIA – DHARAMSALA
Delhistä hurautettiin yöbussilla Dharamsalaan, jonne saavuttiin täydellisesti auringonnousun aikaan. Kaupunki sijaitsee Himachal Pradeshin osavaltiossa, Intian pohjoisessa. Meillä oli edessämme vuoristoa, buddhalaisuutta ja viileämpi ilmasto. Dharamsalassa tosiaan sai vetää jo takkia päälle, sillä lämpötilat liikkuivat muutaman asteen ja noin viidentoista välillä. Myös nukkua sai fleecetakki ja pipo päällä, sillä rakentaminen ei ole täällä päin maailmaa ihan samanlaista kuin Suomessa ja jos ulkolämpötila hipoo nollaa, ei sisälläkään ole järin lämmin. Paikallisiakaan ei enää niin selkeästi tunnistanut Intialaisiksi, sillä olimme jo sen verran lähellä Tiibetiä.
Dharamsala on tunnettu mm. siitä, että Dalai Lama asuu siellä. Me emme valitettavasti herraa nähneet, mutta hänen asuintalonsa ja temppelinsä kyllä. Kaupungin buddhalaisuutta ei voinut olla huomaamatta, sillä värikkäitä rukouslippuja roikkui siellä täällä ja keskellä kaikkea oli värikäs temppeli, jonka rukouspyöriä joku kävi vähän väliä pyörittämässä. Iso osa kaupungin katuja tallaavista ihmisistä oli buddhalaismunkkeja.
Me elettiin helppoa elämää; syötiin käytännössä jokainen ateriamme samassa ravintolassa, sillä totesimme sen sen verran hyväksi. Dharamsala on pieni paikka, eli valikoimaa ei ollut ihan tuhottomasti. Käppäilimme katuja edes taas poiketen kadunvarsien kauppoihin. Se mikä tässä kaupungissa oli ihmisten ulkonäön lisäksi hyvin epä-intialaista oli se, ettei kukaan yrittänyt tuputtaa mitään. Mikä helpotus! Saatiin rauhassa vaan katsella.
Dharamsala (tai pikemminkin McLeod Ganj, joka on yksi osa Dharamsalaa) on maastoltaan hyvin mäkinen ja sitä ympäröi upeat vuoret. Paikka on reilun kahden kilometrin korkeudessa – itse Dharamsala löytyy alempaa. Me haluttiin tutustua kaupungin luontoon vähän lähemmin tekemällä suosittu päivätrekki Triund-vuoren huipulle, josta näkisi upeasti vieläkin korkeammat Dhauladhar vuoret. Matkaa oli yhteensä reilu 20 kilometria (noin 11 km suuntaansa). Tiesin jo etukäteen, että matka olisi mulle pitkä, mutta päätettiin silti mielenkiinnosta lähteä tälle polulle – ajattelimme saavamme samalla hyvää treeniä tulevalle Annapurnan vaellukselle. Maisemat oli todella kauniita, mutta reitti oli haastava. Tiukkaakin tiukempaa nousua, eikä helpotusta tuntunut tulevan millään. Oikeasti nousut vähän loivenivat kun päästiin ylemmäs ja mä taistelin kilometri toisensa perään, kunnes ihan vähän ennen huippua en vaan kyennyt enää jatkamaan ja luovutin suosiolla. Olisi sitä varmasti repinyt itsensä huipulle, jos olisi tiennyt, että siellä odottaa helpotus, mutta kun fakta oli se, että yksikin askel eteenpäin olisi pitänyt tulla myös takaisinpäin, ei riittänyt oma mielenlujuus :–D Jalat oli aivan hajalla, mutta olin silti tyytyväinen, että mentiin. Itsensä haastaminen on hyvästä. Etenkin jos sen voi tehdä maisemien ihastelun ohessa.
Dharamsalasta jäi kaikenkaikkiaan tosi mukava fiilis – vähän sellanen kutkuttava Nepal odotus, sillä oletin Nepalin olevan jotain aika samantyyppistä. Todellisuudessa Nepal on ihan oma juttunsa, mutta kyllä jotain yhtäläisyyksiäkin löytyy.