INDONESIA – LOMBOK
Ensimmäisenä Indonesian etappina päädyimme lentäen Lombokille. Meillä oli home stay varattuna Kutalta, ja pienen alkusekaannuksen jälkeen löysimme perheen äidin skootterikyydillä kohteeseen. Perheen isä, hawaijilainen surffilautojen tekijä odotteli meitä kotona pariskunnan pienen pojan kanssa. Oli hauska kokeilla tällaistakin majoitustapaa, sillä aiemmin emme olleet kenenkään kotona majailleet. Siinä tutustuu paikallisiin ihan eri tavalla, vaikka aika vähän me loppupeleissä ”kotona” oltiinkaan.
Kuta (jota ei pidä sekoittaa siihen Balin Kutaan) oli sympaattinen ja hyvin rauhallinen paikka, joka oli kuitenkin selkeästi aikamoisessa noususuhdanteessa. Kohde on ihan mielettömällä paikalla, huikein maisemin ja biitsein varusteltu, joten ei ihmekään, että sinne halutaan rakentaa koko ajan lisää. Kutan keskus oli käytännössä yksi kadunpätkä, jonka varrelta löytyi toinen toistaan kivempia ravintoloita, emmekä tainneet neljän päivän aikana juuri muualla syödäkään. Itse Kuta beach ei ollut mitenkään tajunnanräjäyttävä, mutta mukava ranta kuitenkin. Paremmat spotit löytyi vähän kauempaa ja skootteri olikin näin ollen aivan ehdoton.
Mawun beach oli oma lempparini – kaunis, siisti ja hiljainen ranta, eli kaikkea mitä toivoa voisi. Kutalla (kuten monessa muussakin paikassa) pienet lapset koittavat myydä käsi- ja nilkkakoruja rannalla ja ravintoloissa, joka on jokseenkin ärsyttävää, mutta Mawunilla kohtasin sen verran suloisen tytön, että oli tehtävä kaupat. Mawunilta eteenpäin löytyy surffaajien suosima Mawi beach, joka oli otollinen paikka surffaajien kyttäykseen, mutta uida siellä ei oikeastaan voinut. Mawi beachin rantaviivassa oli kuitenkin bambukatoksia, joissa pystyi löhöillä. Yhdessä katoksessa oli porukka, joka valmisti isoa lounasta viereistä nuotiota hyväksi käyttäen. Siinä hetkessä iski pieni kaveriporukan kaipuu, kun heillä oli niin hauskaa musiikin tahdissa heiluen ja ruokaa tehden. Mawilta jatkoimme vieläkin eteenpäin Selong Belanak -biitsille, jossa olisi ollut ideaalit olosuhteet surffauksen opetteluun. Mulla iski jotenkin ahdistus ja päätin, etten haluakaan. Se myllytys ei sitten siinä hetkessä tuntunutkaan omalta jutulta. :—D
Edellämainitut kolme rantaa ovat Kutan keskustasta katsottuna vasemmalla puolella ja vaikka hetken aikaa esimerkiksi Selongille saa körötelläkin, on se sen arvoista, sillä maisemat ovat niin kauniit.
Yhtenä aamuna ajettiin tätä samaista maisematietä joogatunnille upeaan Ashtari Yogaan. Mieletön paikka, joka on sijoiteltu mäen rinteelle keskelle luontoa. Studioon päästyämme silmien eteen aukesi huikea merimaisema ja tuuli hyväili kasvoja koko harjoituksen ajan. Iso suositus tälle!
Kutan oikealta puolelta löytyy myös monta biitsiä, mutta me ehdimme vierailemaan vain Tanjung Aanilla. Kyseinen ranta oli kaunis ja vesi ihanan turkoosia, mutta omasta mielestäni Mawun oli siltikin kivempi – johtunee ehkä siitä, että Tanjung Aan oli paljon turrempi, sillä se oli sen verran isompi. Rantaa vierusti isot kalliot, joiden päälle pystyi helposti käppäillä ihastelemaan maisemia. Me vietettiin Aanin alueella useampi tunti ja päädyttiin lopulta kävelemään rantaviivaa seuraavalle lahdelle saakka, sillä laskuveden aikaan se oli mahdollista. Ainoa miinuspuoli tässä kaikessa oli se, että aurinko oli todella paahtava ja me kärähdettiin aika nätisti, minä etenkin :—-D Seuraava ilta ja yö oli melko tuskallinen ja after sunia tuli lotrattua ihan huolella.
Kutalta jatkettiin matkaa Pohjois-Lombokille Senggigiin, jossa tavattiin meidän suomalainen kaveripariskunta. He ovat olleet myös reissaamassa useamman kuukauden ja nyt tiemme kohtasivat. Oltiin varattu meidän jengille oma villa, sillä löysimme edullisen sellaisen hyvältä paikalta. Kyseinen villa ei ollut mikään överi luksus, mutta luksusta meille kuitenkin. Oli ihanaa nähdä tuttuja naamoja ja viettää laatuaikaa porukalla. Pelattiin korttia, uitiin, jaettiin paljon reissukokemuksia, nautittiin Bintangeista, tilattiin kotiinkuljetuksella pitsaa ja mikä parasta, yhtenä iltana tehtiin alusta alkaen itse ruokaa. Ahh! Oli ollut niin ikävä ruoanlaittoa. Näiden lisäksi tutustuttiin vähän Senggigin kylään (joka ei ollut kyllä kovin kummoinen) ja tehtiin myös skoottereilla parin tunnin ajelureissu upeisiin maisemiin – levähdyspaikalla nähtiin hassuja apinoita, joille sai syöttää pähkinöitä.
Kuitenkin ehkä se siistein juttu mitä tehtiin, oli reissu läheisille Senarun vesiputouksille. Perille päästyämme (taas pienen sekoilun jälkeen) paikallinen toimija yritti saada meitä ottamaan mukaan oppaan, josta olisi pitänyt pulittaa aivan naurettava summa, joten emme tähän diiliin tarttuneet vaan päätimme lähteä matkaan keskenämme. Tämä siis vinkkinä kaikille, joilla on samainen reissu edessäpäin – älä ota opasta :–D
Matka vesiputouksille ei tosiaan ollut mitenkään vaativa, ja matkan varrella oli muutenkin paljon pienen tipin perässä olevia pikku poikia, jotka auttoi haastavammissa kohdissa. Ensimmäinen vesiputous oli pienempi, mutta silti vaikuttava, Sendang Gile. Siitä jatkettiin matkaa syvemmälle viidakkoon, ylitettiin muutama jalkapohjia piinaava puro, jonka jälkeen päädyttiin liukkaista kivistä tukea ottaen todella pysäyttävälle Tiu Kelepille. Siinä tunsi itsensä aika pieneksi. Putouksesta yllättävän pitkälle leviävä vesisumu tuntui miellyttävältä naamalla, joskin hetken päästä sai jo vetää uikkarin päälle t-paitaa, koska oli sen verran viileää. :—D
Matkalla takaisin skoottereillemme, törmäsimme amerikkalaiseen pariskuntaan sekä muutamaan paikalliseen pikkupoikaan, jotka seisoivat vettä virtaavan tunnelin suulla selkeästi aikeissa mennä sisään ja meidät nähdessään he alkoivat houkutella meitä mukaan. Hetki epäröitiin, mutta päätettin sitten kuitenkin hypätä remmiin. Siellä me sitten kuljettiin letkassa ja oli kyllä hauska kokemus :—D Pikkupojilla oli taskulamput, joista saatiin vähän valoa ja pariin otteeseen tuli ikkunakin vastaan, josta näki viidakkoon. Reitti oli helppo ja vaikka vesi virtasikin, pystyi molemmilla käsillä pitämään tukea seinistä. Pojat osasivat myös aina etukäteen kertoa, kun edessä oli jokin hankalampi kohta ja pariin otteeseen takanani kulkeva pikku herrasmies myös auttoi ihan kädestä pitäen tunnelin pohjassa olevan reiän ylitse. Tällaisia ekstempore-tempauksia pitäisi harrastaa enemmänkin!
Lombokista jäi mieleen kaunis luonto ja mukavan chilli fiilis. Jos suunta on siis Indoihin päin, ei Lombokia kannata ainakaan täysin jättää välistä!
BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM