INDONESIA – BANDA ACEH & PULAU WEH
Indonesian ja itseasiassa koko reppureissumme viimeiset kohteet olivat Pohjois-Sumatran Banda Aceh sekä maan käsittääkseni pohjoisin paikka, paratiisisaari Weh.
Pakko myöntää, että tässä kohtaa meidän ajatukset olivat jo hyvin pitkälti Suomessa, joten ihan liikaa emme enää upeaakin upeammista maisemista ja turkoosista merestä jaksaneet innostua. Paratiisiinkin väsyy tietyllä tapaa, vaikka en missään nimessä sano, ettemme olisi ajastamme nauttineet. Kokemustamme laimensi myös vähän päällä oleva Ramadhan, sillä sekä Banda Aceh sekä Wehin saari ovat äärimmäisen uskonnollisia paikkoja, joka tarkoitti sitä, että mitään ei juurikaan tapahtunut. Valtaosa paikoista oli suljettu ja meno sen vuoksi hyvin lamaantunut.
Banda Acehissa vietimme yhden päivän ennen Wehin saarelle menoa sekä toisen päivän sieltä takaisin tullessamme. Kaupunki on Acehin alueen pääkaupunki ja kuten sanoinkin jo, erittäin uskonnollinen sellainen, sillä Acehissa noudatetaan tiukkaa šarialakia. Kyseinen alue on aina vakaasti puolustanut omaa poliittista itsenäisyyttään ja vuosia se kapinoi Indonesian hallintoa vastaan kunnes meidän oma Martti Ahtisaari meni ja neuvotteli rauhan vuonna 2005. Torilla tavataan1
Oli todella huvittavaa kun mentiin yhtenä iltana noin klo 18 paikalliseen Pizza Huttiin ja se oli aivan tupaten täynnä ihmisiä. Ihmettelimme, sillä Ramadhanin aikaan syödä saa vasta kun aurinko laskee ja siihen oli vielä noin tunti aikaa. Porukalle kuitenkin roudattiin koko ajan limuja, pastoja ja pitsoja pöytiin, mutta kukaan ei syönyt. Ihmiset vain tuijottivat tarjoiluja ja odottivat, että aurinko laskisi. Siinä ne limut väljähtivät ja ruuat jäähtyivät. Me rikoimme sääntöjä ja aloimme syömään heti ruuat eteen saatuamme, vaikka se kieltämättä vähän väärältä tuntuikin. Jossakin vaiheessa moskeijasta pärähti käyntiin kovaääninen ulvonta, jonka jälkeen jokainen alkoi täyttä häkää ahmimaan :—D Kunnioitan toki muslimeja, eikä minulla ole mitään heitä vastaan, mutta kyllä se todella omituiselta tuntui. Kaikilla oli pitkät vaatteet päällä ja naisilla hunnut päässään, joten omituiselta tuntui myös istua kaiken kansan edessä tatuoidut käsivarret paljaina.
Moni ei tätä välttämättä tiedä (sillä mekään emme tienneet), mutta vuoden 2004 maanjäristys, josta aiheutui valtava tsunami, tapahtui juuri Banda Acehissa ja kaupunki kärsi näin ollen suurimmat vahingot, vaikka tsunami vaikuttikin moniin maihin ja kaupunkeihin (Suomessa uutisoitiin eniten Thaimaan tuhoista). Kaupunki tuhoutui käytännössä täysin ja sen voi osittain nähdä edelleen, sillä vaikka se onkin jälleenrakennettu, on siellä esimerkiksi useampi hyökyaallon mukana keskelle kaupunkia raahautunut iso laiva. Ne olivat parhaimmillaan kulkeutuneet mereltä useampia kilometreja ja nyt ne muistuttavat meren voimasta. Niiden näkeminen oli todella pysäyttävää. Olisimme halunneet vierailla myös kaupungin isossa tsunami-museossa, mutta emme valitettavasti ehtineet.
Wehille otimme lautan Banda Acehista ja matka taisi kestää noin tunnin verran. Majoitukset olimme varanneet muutama päivä etukäteen ja senkin osalta koimme pienimuotoisia hämmennyksen hetkiä, kun osa paikoista oli täysin suljettuja Ramadhanin vuoksi ja mm. yhteen avoinna olevaan majapaikkaan emme saaneet huonetta varatuksi, koska emme olleet naimisissa. Saadaksemme huone tästä kyseisestä paikasta meillä olisi siis pitänyt olla kirjallinen todistus avioitumisestamme. :—D
Wehin saarella meillä oli viisi päivää aikaa, joista ensimmäiset kaksi vietimme Iboih’lla ja loput kolme saaren pääkaupungin Sabangin lähettyvillä, Sumur Tiga rannan tuntumassa.
Weh tunnetaan parhaiten upeista turkooseista vesistään ja eritoten merenpinnan alapuolisesta maailmastaan. Sen on sanottu olevan yksi parhaimpia snorklaus- ja sukelluspaikkoja koko Indonesiassa. Meillä oli odotukset tämän vuoksi todella korkealla ja oletimme törmäävämme ainakin siipisimppuihin ja ehkä jopa haihin, mutta jostakin syystä meillä kävi aivan surkea tuuri, emmekä saneet snorklausreissuistamme juuri mitään irti, vaikka yritimmekin kolme kertaa ja vieläpä eri spoteissa.
Ensimmäisellä kerralla laskuvesi koitui ongelmaksi ja vesi oli myös melko sumeaa lähellä rantaa. Aallot veivät lujaa rantakivikkoon ja loppupeleissä rämpiessäni räpylät jalassa liukkailla kivillä, onnistuin kaatumaan ja naarmuttamaan ranteeni. Toisella kertaa näkyvyys oli jälleen kehno. Maski oli huono, räpyläkin irtosi jalasta agressiivista pikkukalaa paetessani (:—D) ja siinä vaiheessa meni viimeisetkin kiinnostuksen rippeet. Vesi oli siinä kohdassa muutenkin täynnä säppikaloja, jotka ovat luonteeltaan ärhäköitä, eikä niiden keskuudessa tee mieli uiskennella, sillä ne tarttuvat nilkkaan aika herkästi kiinni. Kolmannella kerralla otimme veneen alle ja kävimme useammalla eri spotilla, mutta eivät vakuuttaneet nekään. Ehkä meillä vain kävi äärimmäisen huono tuuri tai sitten Weh on vaan aivan liian hypetetty :–D Tai sitten me olimme nähneet jo aikaisempina snorklauskertoinamme sen verran eeppisiä näkymiä, etteivät nämä enää säväyttäneet. Ken tietää. Vähän jäi silti harmittamaan.
Koska snorklaus ei tuottanut toivottua tulosta, keräsimme mielihyväpisteitä muilla tavoin. Loikoilimme mökkimme terassilla roikkuvassa hammokissa, luimme kirjoja, bongailimme isoja lepakkoja, ajelimme skootterilla ympäri saarta ja otimme spa-hoitoja. Tavallaan oli mukavaa kun reissun viimeiset päivät pystyi viettämään ilman sen suurempia suunnitelmia.
Suurin osa ravintoloista oli myöskin Ramadhanin vuoksi suljettu ja ne harvat, jotka oviaan pitivät auki, tarjoilivat ruokaa ainoastaan piilossa, hieman hyssytellen. Tutustuimme ranskalaiseen naiseen, joka piti ravintolaa kotonaan. Hän kokkasi meille pastat ja antoi meidän syödä omalla takapihallaan, sillä talon etuosassa sijaitsevan ravintolan terassilla syöminen oli kielletty.
Usko meinasi mennä kun saavuimme Wehille, sillä oletimme meiningin olevan vähän vilkkaampaa turismin vuoksi, vaikka Ramadhan päällä olikin, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Olimme tulleet aavekylään. Emme olleet syöneet aamupalaa ajatuksenamme syödä heti saavuttuamme, mutta loppupeleissä kello oli jo yli kahden päivällä kun vihdoin löysimme tämän aiemmin mainitsemani ranskalaisen naisen ja hänen ravintolansa. Viimeiset kolme päivää vietimme Casa Nemo-nimisessä resortissa, jonka ravintola oli onneksi auki. Vietimme näin ollen hyvin paljon aikaa sillä tontilla. :—D
Wehin saari on uskomattoman kaunis, eikä sen turkoosimpaa vettä löydy ehkä mistään. Suosittelen kuitenkin vierailua Ramadhanin ulkopuolella, jotta saaresta saa vähän enemmän irti. Mielestäni paikka on kuitenkin myös täydellinen kohde totaalinollaukselle, sillä siellä sielu lepää väkisinkin, kun virikkeitä ei ole joka sormelle, eikä nettikään juuri toimi. Meille se toimi oikein hyvänä viimeisenä etappina, vaikka tietyllä tapaa vähän karvas maku suuhun jäikin. Se on silti yksi upeimmista kohteista, jossa olen koskaan käynyt.
BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM