HAPSUTAKISSA

Oon elänyt viimeisen vuoden parin matkalaukullisen varassa, joten nyt kun palasin vihdoin takaisin ”normaaleihin olosuhteisiin”, oli aika siistiä päästä koluamaan omia vaatevarastoja. Ihan kun olisi käynyt oikein kunnolla shoppailemassa, kun pääsi käsiksi vaatteisiin, mitä ei ollut päässyt käyttämään aikoihin. Alla näkyvien kuvien takki ja hame oli juuri niitä juttuja, joita oli tullut jo vähän ikävä. 

Kuvattiin uuden luottokuvaajani Jennin kanssa viime viikolla, ja valittiinkin sitten sopivasti sään puolesta se viikon kamalin päivä, mutta saatiin kuin saatiinkin kuvat otettua, kiitos Sokoksen parkkihallin. 😀 Jennin kanssa oltiin tiedetty toisemme yhteisen ystävän kautta jo pitkään, muttei jostain syystä oltu koskaan vietetty keskenämme aikaa. Nyt vihdoin saatiin tehtyä asialle jotain ja hyvä, että saatiinkin, sillä yhteinen sävel löytyi heti. 

P6090279.JPG

P6090271.JPG

P6090293.JPG

P6090322.JPG

P6090243.JPG

P6090250 kopio.JPG

P6090239.JPG

P6090319.JPG

Hattu – H&M / Takki – 2nd hand / Hame – 2nd hand / Kengät – Dr.Martens

Kuvat: Jenni / New Life

 

Tänään olen yrittänyt parhaani mukaan selviytyä viikonlopun mökkireissusta, jonka seurauksena on kroppa vähän mustelmilla ja ääni käheänä. Paljon olisi juttuja hoidettavana, mutta taidan silti omistaa tämän päivän vaan lepäämiselle ja Game of Thronesille. 

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *