INDONESIA – POHJOIS-BALI & MOUNT IJEN

Etelä-Balilta jatkoimme matkaa Pohjois-Balille kohti Sumberkimaa. Olimme varanneet Sumberkimasta yhdeksi yöksi parvekkeellisen huoneen Sumberkima Hill resortista, mutta ennen sinne asettumista teimme muutaman täsmäiskun matkanvarrella. Ensin päädyimme Aling Aling -vesiputouksille, jotka koostuvat useammasta eri kokoisesta putouksesta, joista yhtä vaille jokaiselta pystyy hyppäämään alas. Yhtä putousta pitkin pystyy myös laskemaan alas. Aivan sairasta touhua, jos minulta kysytään :—D Iiro oli hommasta ihan innoissaan ja minä tyydyin mieluusti kuvaajan rooliin. Ensimmäinen putous (jota pitkin sai myös laskea) on viisi metriä korkea, seuraava kymmenen metriä ja viimeisin älyttömät 15 metriä. Ja Iirohan roikaisi alas jokaisesta. Viimeiseksi menimme itse Aling Alingille, joka oli jo sen verran korkea, että sieltä ei (luojan kiitos) voinut hyppiä alas. Vähän huvitti miten turvatoimet oli toteutettu, eli siis ei millään tavalla :—D Pelastusliivin sai päälleen liukumäkeä varten, mutta mitään ohjeita ei annettu esimerkiksi siltä varalta, että löisi päänsä kallioon laskun aikana. Ohjaajat menivät itse yleensä edeltä, mutta he hyppivät kuin mitkäkin hullut. Suomessa tällainen ei olisi koskaan sallittua, mutta lisäbuustiahan se vaan tuo kun on sellainen pieni vaarantunne läsnä. Mua huimasi jo katsominenkin, mutta ymmärrän kyllä miksi esimerkiksi Iiro nautti niin paljon. Muita ihmisiä ei myöskään ollut liikaa, eli hyppiä sai ihan rauhassa ilman jonottamista.

P5060016.jpg

P5060029.jpg

alingaling.jpg

P5060103.jpg

P5060085.jpg

Vesiputkouksilta ajoimme Brahma vihara-temppelille, joka oli todella upea. Yksityiskohtaista arkkitehtuuria ja paljon värejä. Harmitti, että temppeli oli melkoisen remontin alla, mutta vaikutuksen se teki siitäkin huolimatta. Balilla tämän tyyppisiä temppeleitä oli monia, enkä samanlaisiin törmännyt missään muualla Indonesiassa. 

Temppelin jälkeen piipahdimme vielä Banjarin kuumille lähteille, jotka koostuivat kolmesta erikokoisesta altaasta. Ihan kiva kokemus, mutta jo kerran Nepalissa kuumat lähteet kokeneena tämä ei tuntunut enää niin erikoiselta. Altaissa vesi on myös melko sakeaa, joten ihan hirveästi niissä ei tee mieli loikoilla, vaikka vesi ihanan lämpöistä onkin. :–D 

pohjoisbali.jpg

Sumberkima Hilliin saapuessa suunnitelmissa oli vain ja ainoastaan rentoilu. Terassillamme oli ihana, iso sänkykeinu (vai miksikä sitä nyt kutsuisi? :—D), jossa makoiltiin ja katsottiin elokuvaa. Resortissa olisi ollut myös spa ja mieletön ulkoilma-joogastudio, mutta lyhyen vierailumme vuoksi emme ehtineet niitä hyödyntää. Sumberkima Hill koostuu useammasta villasta ja meidän huoneemme oli osa kolmen huoneen kokonaisuutta. Jaoimme kahta muuta huonetta asuttavien henkilöiden kanssa uima-altaan, jota pääsin hyödyntämään auringonnousun aikaan, kun siellä ei ollut vielä ketään muita. Terassilta sekä altaalta sai nauttia mehevästä panorama-maismasta – vasemmalta puolelta näkyi merelle ja oikealla sivulla komeilivat vuoret. Auringonnousun aikaan koko näkymä oli maagisen sumun peitossa. 

P5070223.jpg

P5070197.jpg

Seuraavana päivänä jatkoimme parin kilometrin päähän Sumberkiman keskutaan huomattavasti edullisempaan, erittäin sympaattisen miehen pitämään majapaikkaan. Yksi ensimmäisistä asioista mitä mies Iirolle sanoi, oli, ettei paitaa tarvitse turhaan pitää päällä. :—-D Tyyppi itse puuhaili puutarhassa reteästi ilman paitaa, kaljamaha pystyssä. Mies asui perheineen yläkerrassa ja vieraille oli oma siipi alakerrassa. Kylä oli hyvin pieni, eikä missään näkynyt muita turisteja. Ruokapaikkaa oli vähän hankala löytää, mutta host-isäntämme avulla sekin luonnistui. Tutustuimme erääseen paikalliseen naiseen, joka oli aiemmin elämässään toiminut turistioppaana ja nähnyt paljon maailmaa. Hänen kanssaan oli helppo keskustella, sillä hän puhui todella hyvää englantia. Nykyisin nainen asui perheensä kanssa Sumberkimassa, pyöritti ravintolaa ja vaikutti todella onnelliselta. Nyt hän toivoi, ettei Sumberkimasta tulisi seuraavaa turistirysää, ja me komppasimme toivetta. On sääli, kun kylät ahdetaan täyteen turisteja, sillä paikallisten elämä häiriintyy, vaikka toki se tuo heille myös rahaa. Kaksipiippuinen juttu.

Sumberkimasta teimme päiväreissun Menjanganin saarelle, jonne menimme snorklaamaan. Olin lukenut etukäteen Menjanganin olevan yksi Indonesian parhaimmista snorklaus/sukelluspaikoista, ja sitä se kyllä olikin. Ehdottomasti meidän parhain vedenalainen kokemus. Upeita korallista muodostuneita luolia ja mieletön määrä erilaisia kaloja. Toki koralli oli täälläkin osittain kuollutta, mutta sitä se on valitettavasti ollut jokaisessa vierailemassamme paikassa, ja täällä ehkä kuitenkin vähiten. Näimme kaloja kaikissa sateenkaaren väreissä ja bongasimmepa muutaman Nemonkin (eli pellekalan). Säppikaloja sai varoa, sillä niitä näissä vesissä oli paljon ja ne olivat melko agressiivisia tapauksia. Yksi meinasi käydä Iiron päälle, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Kuulimme useita tarinoita kyseisten kalojen hyökkäyksistä, mutta isoa tuhoa ne eivät ihmiselle saa aikaiseksi, vaikka melkoisia vonkaleita ovatkin. Menjangan oli Indonesian reissumme yksi parhaista kokemuksista ja sitä voin ehdottomasti suositella kaikille, joita merenalainen elämä kiinnostaa!

menjangan.jpg

Sumberkimasta lähdimme klo 23 autolla kohti Gilimanukin satamaa, josta otimme lautan Itä-Jaavalle. Olimme varanneet reissun Ijenin tulivuorelle, jonka kraaterille kiipesimme yöllä. Itä-Jaavalle saapuessamme meitä vastassa oli kuski, joka vei meidät tulivuoren juurelle. Kraaterille käveli muistaakseni vajaa pari tuntia, eikä maasto ollut kovin haastavaa ylöspäin mentäessä. Alaspäin mentäessä sai kulkea melko hitaasti, sillä kengät luistivat pöllyävässä hiekassa todella paljon. Kuluneet Vansit eivät olleet se paras valinta :—D Kraaterin pohjalle päästiin noin viideltä aamulla ja saimme hetken aikaa ihastella sinisiä liekkejä, jotka syntyvät sulfaattien kemiallisista reaktioista. Sen selkeämpää vastausta liekkien synnystä en osaa kertoa, mutta jokatapauksessa kraaterissa on paljon keltaista sulfaattia, jota sieltä myös paikallisten toimesta kerätään ja kannetaan jyrkkää rinnettä ylös rottinkikoreissa. Työturvallisuus on täällä(kin) täysin tuntematon käsite. Kraaterista löytyy maailman isoin happojärvi, joka komeilee kirkkaan turkoosina. Naamalla täytyi pitää hengityssuojaa, sillä sulfaattisavun hengittäminen on vaarallista ja se myös haisee todella pahalle. Vaikka meno vähän hasardia olikin, kannatti silti käydä! Ehdottomasti vaivannäön ja univajeen arvoista.

P5090296.jpg

P5090290.jpg

Kun päästiin tulivuorelta takaisin alas ja autoon, nukahdettiin heti. :—D Lähdimme samantien takaisin lautalla Balille, sillä meillä oli lennot ostettuna Denpasarista Singaporeen. Indonesiassa saa olla ilman viisumia vain 30 päivää kerrallaan, joten meidän oli aika poistua hetkeksi maasta. Jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet miettiä reittimme vähän paremmin, sillä jouduimme suhaamaan vähän edes-taas, mutta ei se onneksi iso vaiva ollut, kun kyseessä on kuitenkin melko pieni saari.

Pohjois-Baliin olisi ollut hauska tutustua vähän kattavamminkin, mutta onneksi ehdittiin kuitenkin tällaiselle pienelle tutkimusmatkalle. Meno eroaa huomattavasti Etelä-Balin hulinasta ja surffimentaliteetista, ja saimme mielestäni hyvin aidon kokemuksen. Ijenin tulivuori olisi varmasti jäänyt näkemättä ellemme olisi yhdistäneet sitä Sumberkiman vierailuumme, sillä Jaava on valtava saari ja Ijen on aivan sen Itäisessä päädyssä, mikä tarkoittaa sitä, että sinne ei olisi ollut aikaa lähteä enää myöhemmin reissumme aikana.

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *