INTIA – VARANASI

Seuraavaksi oli vuorossa viimeinen Intia-etappimme, pyhistä pyhin Varanasi. Dharamsalasta edettiin ensin bussilla Pathankotiin, josta meidän oli määrä jatkaa matkaa junalla. Juna-asemalla hetken odottelun jälkeen kävi ilmi, että juna on kaksi tuntia myöhässä. Paikalliset eivät tuntuneet olevan moksiskaan. Suomessa ärräpäät olisi lennelleet jo :–D Ei auttanut kuin odotella. Seurasin kun kaksi kerjäläistyttöä poukkoili pitkin asemaa, välillä leikkien ja välillä kerjäten. Tuli vähän surullinen fiilis, kun he esimerkiksi löysivät laiturilta joltakin tippuneen sheiverin ja keksivät leikkiä sillä. Toivottavasti eivät satuttaneet itseään. Kerjäläisiä on Intiassa paljon ja niiden näkeminen tuntuu aina pahalta, mutta etenkin lasten kohdalla tuntuu oikeasti aika sydäntä riipivältä ja pakko myöntää, myös tekopyhältä. Siinä me vain yltäkylläisinä odoteltiin junaa ja seurattiin kun vähempiosaiset yritti selvitä. 

Vihdoin juna saapui ja edessä oli 21 tunnin matka kohti Varanasia. Matkan pituus ei liiemmin ahdistanut, sillä meillä oli yläpunkat varattuina ja pystyisimme näin ollen nukkumaan melkein puolet matkasta. Seuraavana päivänä, vähän ennen saapumista, juna jäi jumimaan jonnekin meille tuntemattomasta syystä ja liikumme seuraavan tunnin aikana ehkä kilometrin. Loppupeleissä juna oli jälleen kaksi tuntia myöhässä ja yhteensä matkantekoomme meni 31,5 tuntia. Olo oli aika ryytynyt tämän rupeaman jälkeen, mutta myös onnellinen, sillä vihdoin olimme kohteessa!

P3110399.jpg

P3110361.jpg

Varanasi otti meidät vastaan hyvin kapeilla, pölyisillä ja sokkeloisilla kaduillaan. Lehmiä tuntui olevan enemmän kuin missään ja toisinaan se aiheutti pientä klaustrofobiaa kun yritimme toimia samoilla kulkuväylillä. Kaiken keskus oli tietenkin Ganges joki, jonka varrella oli vieri vieressä, kilometrikaupalla Ghateja, eli rappuja, jotka veivät rantaan. Ganges-jokeen kipataan polttohaudattujen tuhkat, joten voitte ehkä kuvitella kuinka sakeaa vesi oli, kun ottaa huomioon, että polttohautauksia tehdään satoja päivässä. Silti, sadat ellei tuhannet ihmiset käyvät uiskentelemassa tässä vedessä päivittäin. He myös pesevät pyykkejään Ghatien rapuilla. Näin länkkärin silmin sitä oli vähän hankala sulattaa, kun ajatuskin siihen veteen menemisestä puistatti, mutta näin Varanasissa on tehty ikuisuuden ajan. Kyse on uskonnollisesta rituaalista, ja kaikista pyhin rituaali on juuri Manikarnika Ghatilla polttohaudatuksi tuleminen. 

P3110390.jpg

P3110331.jpg

Tuhannet ihmiset matkaavat Varanasiin vain polttohaudatakseen läheisensä, sillä se poistaa kuolleen henkilön uudelleensyntymisen kierteestä ja päästää sielun ikuiseen lepoon. Manikarnikalla palaa tuli taukoamatta – sanotaan, että se on Shiva jumalan tuli. Polttohautaus on tietyllä tapaa hyvin arkista, mutta siihen kuuluu kuitenkin oma uskonnollinen rituaalinsa. Ensin, kuolleen henkilön läheiset rakentavat ruumiille bambusta paarit, ja käärivät ruumiin ensin valkoiseen lakanaan ja sen päälle he laittavat punaisia ja oransseja kankaita sekä koristeita (nämä ovat pyhiä värejä). Sen jälkeen ruumis kannetaan kulkueessa Ghatille, lausuen samalla mantraa. Ruumiin ollessa edelleen paareilla, se upotetaan Gangesiin, jonka jälkeen se nostetaan takaisin ja riisutaan värilliset kankaat sekä koristeet, jättäen vain valkoinen lakana ruumiin ylle. Ghatilla on oma polttoalttarinsa, johon ladotaan ensin ostetut puut, niiden päälle ruumis ja sytytetään ”kokko” palavalla (todennäköisesti) sokeriruo’osta tehdyllä vihdalla. Me näimme yhden tapauksen, jossa läheiset laittoivat ruumiin päälle ennen sen sytyttämistä kaikenlaisia herkkuja. Lienevätkö olleet lahjuksia jumalille? Kun ruumis on poltettu, läheiset vetävät päänsä kaljuiksi, partansa pois ja pitävät vain valkoisia lakanoita päällään seuraavat kymmenen päivää. Naisten ei tarvitse leikata hiuksiaan, vain kynsien leikkaaminen riittää. Naisia ei polttopaikoilla näkynyt muutenkaan, sillä sinne heillä ei ole asiaa. Sanotaan, että naiset itkevät helposti, mikä häiritsee kuolleen sielua. Pääsy on kielletty myös siksi, että uskotaan naisten saattavan heittäytyä surun myötä itsekin liekkeihin. Melko dramaattista, mutta nämä ovat säännöt. Muuten polttopaikat olivat täysin julkisia, eli kuka tahansa pääsee tätä kaikkea katsomaan. Hinduille hautajaiset eivät ole samanlainen asia kuin meille ja sielun saattaminen ikuiseen lepoon on onnellista, ei niinkään surullista. Vaikka tämän näkeminen tuntuikin itsestä aika hämmentävältä, oli se ajatuksen tasolla kuitenkin kaunista. 

P3110338.jpg

varanasi.jpg

Iltaisin Dasaswamedh Ghatilla sai seurata Ganga Aartia, pyhää rituaalia, jonka aikana musiikki soi ja omille jalustoilleen nousseet, juhlallisiin asuihin pukeutuneet pappismiehet tanssivat pitäen kynttelikköjä käsissään. En tiedä mistä siinä tarkkaan ottaen oli kyse, mutta sitä oli mielenkiintoista seurailla. Ihmisiä oli kerääntynyt sankoin joukoin katsomaan. 

P3110411.jpg

P3130460.jpg

P3110379-2.jpg

Ghateilla pyöri turistien, paikallisten ja pyhiinvaeltajien lisäksi paljon oransseihin pukeutuneita sadhuja ja muita seuraavalle levelille päässeitä uskonmiehiä lannevaatteineen, isoine koruineen ja tuhkalla värjättyine kasvoineen. Sadhuja on moneen eri veneeseen, riippuen siitä mitä jumalaa he palvovat, mutta yhteistä heille on kuitenkin syvä usko ja tavoite päästä pois uudelleensyntymisen kierteestä omistautumalla täysin tälle uskolle. Heillä ei ole perhettä eikä materiaa. Useat ovat saattaneet elää täysin normaalia elämää (mitä se nyt sitten onkaan) aikuiseksi saakka ja ”kääntyä” sadhuksi vasta vanhemmalla iällä.

P3110388.jpg

P3130437.jpg

P3130428.jpg

Joen rannassa ihmettelemisen lisäksi me vierailtiin Varanasin kultaisella temppelillä, joka oli sijoiteltu kapeiden katujen sekaan. Tungos oli valtava, kun sadat pyhiinvaeltajat halusivat päästä antamaan lahjoituksensa jumalille. Me haluttiin vaan päästä lähemmäs katsomaan meininkiä. Ja päästiinkin. Turisteina meidät vietiin jonojen ohi suoraan mehiläisenpesään. Sitä se nimittäin oli, hirveä kuhina! Jokaisella oli joko rahaa, kukkia tai jotain herkkua, jota he heittivät temppelin alttarille. Meillä pakanoilla ei ollut antaa mitään, mutta se ei haitannut. Saatiin seurata vierestä. 

P3110351.jpg

Löydettiin myös mukava, autenttisen tuntuinen joogastudio, jonka pitäjä oli ihana,  höpöttävä vanhempi mies. Hän tarjosi meille kahvit ja kertoi naurujoogasta. Nauraa rehotti niin, että alkoi itseäkin naurattaa. Varattiin seuraavalle päivälle hatha jooga tunti, jota pitämään tuli nuorempi kaveri, Ayush. Hän oli joogannut pikkupojasta saakka. Ihmetteli, kun kerroimme, että jooga on suomessa todella suosittua. Joogatunti teki niin hyvää – venytti juuri sieltä mistä pitikin. Tuntui muutenkin todella kivalta joogata pitkästä aikaa, vaikka seuraavana päivänä lihakset olivatkin aivan jumissa. Olisipa aikaa ottaa joku intensiivikurssi, oppisi sulavammaksi. Ayush oli kuin muovailuvahaa meihin verrattuna, mutta hän myös ammattilaisena korjaili asentojamme ja tsemppasi. Tunti oli siis vain meille kahdelle ja se oli todella hyvä niin, vaikka aluksi vähän jännittikin.

P3120422.jpg

Varanasista jäi todella hyvä fiilis. Tunnelma kaupungissa oli taas niin erilainen kuin missään muualla, kaikki oli käsinkosketeltavan pyhää. Maagista jollain tapaa. Jos siis koskaan päädytte Intiaan, muistakaa piipahtaa täällä! Ette varmasti pety.

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *