LEMPPARIT HIUKSILLE 14042015

Ensimmäisenä lempparina, ehdottomasti parhain hopeashampoo everrr, Fudgen Clean Blonde. Oon kokeillut vaikka kuinka montaa eri hopeashampoo-lajiketta, ja päätynyt siihen tulokseen, ettei ne yleensä tee sitä, mitä niiden olisi tarkoitus. Usein shampoota saa levittää melkeinpä kuivaan tukkaan, jotta se sävyttäisi kellertävää hiusta millään tapaa, ja silloinkin lopputulos on lähes huomaamaton, ja hiukset myös entistä huonokuntoisemmat. Pelastus löytyi pari vuotta sitten, kun kampaajakäyntini yhteydessä tutustuin tähän tuotesarjaan, eikä sen jälkeen ole paluuta entiseen ollut. Shampoo on todellakin sitä itseään ja jo yhdellä käyttökerralla muutos on huomattava. Näin ollen shampoota ei myöskään tarvitse käyttää jokaisella pesukerralla, joten tukkakin pysyy päässä.

P4105862.JPG

Samaan sarjaan on ilmestynyt myös hoitoaine, jonka päätin ottaa kokeiluun. Olen käyttänyt tuotetta vasta vähän aikaa, mutta tähän astiset kokemukset on olleet kyllä oikein hyviä.

xx.jpg

Uskokaa tai älkää, ainakin kymmenen vuotta hiuksiani suoristelleena, päädyin vasta viime viikolla ensimmäisen GHD:ni omistajaksi. Jep, ihmettelen sitä vähän itsekin. Jostain ihmeen syystä oon aina aiemmin ostanut niitä halppisversioita, koska oon varmaankin ajatellut säästäväni sillä tapaa, koska onhan GHD aika kallis. No, säästöjähän tässä ei oo todellisuudessa tullut tehtyä varmaan sentin senttiäkään, ja tukkakin on varmaan kärsinyt aika paljon niiden huonompien rautojen käytöstä. Mutta nytpä on uudet tuulet tällä tukalla !

Bonacuren Moisture Kick on ihan ykkönen hiusten selvittämiseen suihkun jälkeen. Mulla on luonnonkihara karhea tukka, joten tää on ihan välttämätön. SexyHairin Soya Want Flat Hair-suihke taas on ihan huippu lämpösuoja. Mulla ei ollut aavistustakaan, että lämpösuojaa voi olla myös ns. kuivana versiona. Oon käyttänyt aiemmin vaan niitä ”märkiä suihkeita”, jos tiedätte mitä tarkoitan. Siis niitä, mitä yleensä joka paikassa myydään, kunnes edellisellä kampaajakäynnilläni kysäisin kampaajaltani mitä hän hiuksiini oikein suihkii, kun hän suoristi tukkaani. Selvisi, että tämä minun mielestä ihan hiuslakalta vaikuttanut asia oli tosiaankin lämpösuojaa. Eikä se itseasiassa ole pelkästään lämpösuoja, vaan siinä on myös pitoa, eli tavallaan samalla se on myös hiuslakkaa, mutta ero vaan on siinä, että sen kanssa on sallittua käyttää rautaa. Ihan parasta !!!

P4105871.JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *