ON A BOAT

Pyöräilyn lisäksi, myös veneily on iso osa Amsterdamilaista kulttuuria. Onnekseni olenkin päässyt nauttimaan tästä aktiviteetista jo pariin otteeseen, ensimmäisen kerran Sail Amsterdamin aikana ja toisen kerran viime viikolla, kun kaverini kutsui minut ja toisen kaverini, hänen tuttujen ja tutun tuttujen mukaan. Normaalia on kuulemma myös se, että veneen kyydissä on aina vähän sekalaista seurakuntaa, kuten tälläkin kertaa oli. Veneet täällä on yleensä isoja, mutta matalia, jotta niillä pääsee pujottelemaan myös kanaalien ali. 

Ensin ajettiin satamaan ja siitä Amsterdamin pohjois-osaan, jossa oli juuri parhaillaan jonkin sortin festarit meneillään. Ankkuroitiin vene hetkeksi ja laitettiin grilli tulille. Aurinkokin paistoi täydeltä taivaalta. Sen jälkeen palattiin takaisin ja mentiin kapeita kanaaleja pitkin Roestiin (viimeiset neljä kuvaa); erittäin mielenkiintoiseen ravintola/baariin. Baarin, terassin ja ravintolan lisäksi Roestissa on myös iso teollisuushalli, joka oli valitettavasti meidän vierailun aikana kiinni, mutta jonne päästiin kuitenkin kurkkaamaan sisään. Kovin Beliini-henkisessä graffitein koristellussa hallissa järjestetään paljon tapahtumia, joten ehkä sinne tulee vielä palattua.

Terasseilun jälkeen, illan pimetessä, hypättiin takaisin veneeseen ja lähdettiin kohti keskustaa. Auringonpaiste oli vaihtunut tässä kohtaa jo kirkkaana loistavaan täysikuuhun. Ihailtiin valoja ja ihmisten taloja kanaalien varsilla. Koska oli sen verran pimeää, näki veneestä suoraan ihmisten koteihin heidän isojen ikkunoidensa ansiosta. 

Oli kerrassaan huippu päivä, ja oon tosi iloinen, että sain mahdollisuuden hypätä kyytiin. 

P8290735.JPG

P8290749.JPG

P8290754.JPG

P8290764.JPG

P8290770.JPG

P8290775.JPG

P8290783.JPG

P8290791.JPG

Translation: In addition to bikes, boats are a big part of the Amsterdam-lifestyle. I’ve already got the opportunity to go boating twice since my stay; once during Sail Amsterdam and once last week, when I hopped on a boat of my friends friends friend. 😀 It’s apparently also quite normal that there’s a bunch of people on the boat who know each other in various ways and so it was this time as well. I went with my friend, who had a friend on the boat, who then knew the captain of the boat, so that’s that.

First we boated to Amsterdam Noord where there was a music festival going on. We anchored the boat for a while, listened to the music and did some barbecuing. After that, we went through the narrow and beautiful canals and ended up in an industrial site where Roest – a combination of a terrace, bar, restaurant and an event hall was situated. I really enjoyed the place and its interesting interior (see the last four pictures).
When the sunlight had turned to a bright fullmoon, we hopped back into the boat and went through the (now lit) canals again, enjoyed the lights and beautiful houses. You could see straight into the houses, because it was already so dark and people tend to have big windows here. 

All in all, it was a great day!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *