Delhistä hurautettiin yöbussilla Dharamsalaan, jonne saavuttiin täydellisesti auringonnousun aikaan. Kaupunki sijaitsee Himachal Pradeshin osavaltiossa, Intian pohjoisessa. Meillä oli edessämme vuoristoa, buddhalaisuutta ja viileämpi ilmasto. Dharamsalassa tosiaan sai vetää jo takkia päälle, sillä lämpötilat liikkuivat muutaman asteen ja noin viidentoista välillä. Myös nukkua sai fleecetakki ja pipo päällä, sillä rakentaminen ei ole täällä päin maailmaa ihan samanlaista kuin Suomessa ja jos ulkolämpötila hipoo nollaa, ei sisälläkään ole järin lämmin. Paikallisiakaan ei enää niin selkeästi tunnistanut Intialaisiksi, sillä olimme jo sen verran lähellä Tiibetiä.

Dharamsala on tunnettu mm. siitä, että Dalai Lama asuu siellä. Me emme valitettavasti herraa nähneet, mutta hänen asuintalonsa ja temppelinsä kyllä. Kaupungin buddhalaisuutta ei voinut olla huomaamatta, sillä värikkäitä rukouslippuja roikkui siellä täällä ja keskellä kaikkea oli värikäs temppeli, jonka rukouspyöriä joku kävi vähän väliä pyörittämässä. Iso osa kaupungin katuja tallaavista ihmisistä oli buddhalaismunkkeja.

Me elettiin helppoa elämää; syötiin käytännössä jokainen ateriamme samassa ravintolassa, sillä totesimme sen sen verran hyväksi. Dharamsala on pieni paikka, eli valikoimaa ei ollut ihan tuhottomasti. Käppäilimme katuja edes taas poiketen kadunvarsien kauppoihin. Se mikä tässä kaupungissa oli ihmisten ulkonäön lisäksi hyvin epä-intialaista oli se, ettei kukaan yrittänyt tuputtaa mitään. Mikä helpotus! Saatiin rauhassa vaan katsella.

Dharamsala (tai pikemminkin McLeod Ganj, joka on yksi osa Dharamsalaa) on maastoltaan hyvin mäkinen ja sitä ympäröi upeat vuoret. Paikka on reilun kahden kilometrin korkeudessa – itse Dharamsala löytyy alempaa. Me haluttiin tutustua kaupungin luontoon vähän lähemmin tekemällä suosittu päivätrekki Triund-vuoren huipulle, josta näkisi upeasti vieläkin korkeammat Dhauladhar vuoret. Matkaa oli yhteensä reilu 20 kilometria (noin 11 km suuntaansa). Tiesin jo etukäteen, että matka olisi mulle pitkä, mutta päätettiin silti mielenkiinnosta lähteä tälle polulle – ajattelimme saavamme samalla hyvää treeniä tulevalle Annapurnan vaellukselle. Maisemat oli todella kauniita, mutta reitti oli haastava. Tiukkaakin tiukempaa nousua, eikä helpotusta tuntunut tulevan millään. Oikeasti nousut vähän loivenivat kun päästiin ylemmäs ja mä taistelin kilometri toisensa perään, kunnes ihan vähän ennen huippua en vaan kyennyt enää jatkamaan ja luovutin suosiolla. Olisi sitä varmasti repinyt itsensä huipulle, jos olisi tiennyt, että siellä odottaa helpotus, mutta kun fakta oli se, että yksikin askel eteenpäin olisi pitänyt tulla myös takaisinpäin, ei riittänyt oma mielenlujuus :–D Jalat oli aivan hajalla, mutta olin silti tyytyväinen, että mentiin. Itsensä haastaminen on hyvästä. Etenkin jos sen voi tehdä maisemien ihastelun ohessa.

Dharamsalasta jäi kaikenkaikkiaan tosi mukava fiilis – vähän sellanen kutkuttava Nepal odotus, sillä oletin Nepalin olevan jotain aika samantyyppistä. Todellisuudessa Nepal on ihan oma juttunsa, mutta kyllä jotain yhtäläisyyksiäkin löytyy.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Nepalissa ollaan! Tällä hetkellä itseasiassa Annapurna Base Camp -reitillä vaeltamassa, ja postaus tulee näin ollen ajastettuna. Tässä kirjoitushetkellä jännittää kieltämättä aika paljon. Vaelluksemme kestää kymmenestä neljääntoista päivää, eikä me olla koskaan ennen tehty mitään vastaavaa. Kyseinen reitti on yksi maailman suosituimmista, eikä se ole missään tapauksessa mikään helppo rupeama. Korkein huippu ABC:lla on reilussa neljässä kilometrissä ja reitti on tunnettu mm. (huikeiden maisemien lisäksi) hyvin monista portaistaan. Siinä saa oikeasti koko kroppa kyytiä. Toivotaan, että selvitään ilman sen suurempia vastoinkäymisiä. :—D

Saavuimme bussilla Intian rajakaupunkiin Sunauliin, josta ylitimme konkreettisen Intia-Nepal -rajan itseasiassa pyörän kyydissä istuen. :—D Tulimme Nepaliin siis tyylillä. Saavuimme melko myöhään ja viisumien saamisessakin kesti oma aikansa, kun toimiston virkamiehillä oli liikaa omia juttuja puitavana. Jäimme siis yöksi ensimmäiseksi vastaantulleeseen ”hotelliin”, joka oli tietenkin aivan hirveä murju. Saimme onneksi hetkellisen wifin, kelpo ruuat ja kylmät cokikset, eli kaikki oli hyvin. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa täyteen ahdetussa bussissa, jossa oli onneksi kuitenkin leppoisa meininki. Rajalla kaikki oli ränsistynyttä, likaista ja pölyistä, enkä ollut vielä siinä vaiheessa kovin vakuuttunut tästä mulle entuudestaan tuntemattomasta maasta, mutta se muuttui hyvinkin pian. Nukuin bussissa aika paljon, mutta kun yhdessä vaiheessa raotin silmiä, rävähti ne saman tien täysillä auki, sillä edessä oli aivan mieletön vuoristomaisema. Joka puolella vihreitä vuorenrinteitä, riisipeltoja ja rinteiden välissä puroja. Tiet olivat mutkikkaita ja välillä sai kunnon kuumotukset, kun vauhtia oli kiitettävästi ja bussin ikkunasta näki erittäin selkeästi pudotuksen. Teillä ei ollut kunnollisia kaiteita ja hetkittäin tuntui, että ajoimme aivan tien reunassa, mutta kuski oli ilmeisen kokenut, sillä emme suistuneet ulos. :—D Ajelimme yhteensä noin yhdeksän tunnin verran, välillä rinnettä ylös, välillä alas. Ohitimme monen monta pientä kylää, ja oli huikeaa seurata ikkunasta paikallisten puuhasteluja. Ihana reitti. Tästä jäi todella kivat muistot, vaikka toki matkanteko oli raskastakin.

Intia oli aivan ihana. Kesti aika kauan päästä sisälle meininkiin, mutta oli mahtavaa huomata, että sitä sitten kuitenkin kiintyi. Oli haikeaa lähteä. Eikä se mikään yllätys ollut, tykkäsin Intiasta todella paljon. Sytyin hitaasti, mutta varmasti. Reilu kaksi kuukautta oli mielestäni oikein hyvä kesto Intian rundille, vaikka eihän se tietenkään ollut tarpeeksi. Me nähtiin 17 eri paikkaa ja PALJON kaikkea. Niin monta erilaista kohdetta, monta osavaltiota, monta uskontoa ja monta ilmastotyyppiä. Intia on valtava sekä pinta-alaltaan että väkiluvun puolesta – siellä on siis kaikkea. Paljon kaikkea sydäntäsärkevää, mutta myös paljon kaikkea sydäntä lämmittävää. Upeista rantakohteista aavikkokyliin, kuhiseviin kaupunkeihin ja taas jylhiin vuoristomaisemiin. Hulppeista palatseista rutiköyhiin slummeihin. Ihanat tuoksut ja hirveät hajut. Toisaalta harmaata ja toisaalta niin värikästä. On harmittavaa, kuinka monilla on niin ikävä mielikuva Intiasta ja tavallaan toivonkin, että voin sitä omalta osaltani vähän muuttaa, sillä on oikeasti aika vähän asioita, joita voi yleistäen Intiasta tai intialaisista sanoa, juuri sen takia, että maa kattaa niin ison lohkon Aasiaa ja asuttaa yli miljardi ihmistä. Toki Intiassaa on paljon ongelmia, mutta voi, siellä on niin paljon myös kaikkea uskomatonta. Jotain mitä ei voi nähdä tai kokea missään muualla.

Kartoitin ensimmäisen kuukauden budjettiamme taannoin omassa postauksessaan, ja voin ylpeänä kertoa, että myös toisena reissukuukautenamme pysyimme budjetissa, joka oli noin 700€ per naama, sisältäen majoitukset, ruuat, matkustamisen ja ostokset. 

Tämän lisäksi olemme ostaneet jo seuraavat lennot, jotka vievät meidät huhtikuun kymmenes päivä Lombokille, Indonesiaan. Nämä maksoivat 268€ per naama, josta melko iso osuus oli matkatavaramaksuja. Talouspuoli siis yllättävän hyvin hanskassa. :—) 

Palaan vielä parin Intia-aiheisen postauksen merkeissä, kunhan selviämme takaisin vuoristosta.

Postauksen kuvat ovat Intiasta.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM