Poikkesimme Rajasthanin kiertueeltamme hetkeksi Uttar Pradeshin osavaltiossa sijaitsevaan Agran kaupunkiin, sillä se oli meidän reittisuunnitelman kannalta järkevintä. Halusimme sisällyttää Agran tälle reissulle, sillä kyseisestä kaupungista löytyy yksi maailman seitsemästä ihmeestä, eli mikäs muukaan kuin Taj Mahal. Sitähän mekin oltiin sinne menossa katsomaan.

Kuulimme Pushkarista lähtiessämme muutamaltakin tyypiltä, ettei Agra tehnyt vaikutusta, ja pakko sanoa, että he olivat kyllä oikeassa. Agra oli harmaa kaupunki, jossa ei ollut mitään luonnetta. Näin karkeasti sanottuna. Majoituksemme oli hinta-laatusuhteeltaan kehno, emmekä myöskään löytäneet yhtäkään hyvää ravintolaa, vaikka aika monelle paikalle annettiin mahdollisuus. Ainoastaan yksi ruokakoju vakuutti ruuallaan, mutta sekin oli melko härskin näköinen paikka, johon emme olisi päätyneet ilman suositusta. Ei jäänyt siis kovin hyvä fiilis, mutta voi toki olla, että meillä kävi vain huono tuuri.

Mutta, nähtävyyksiä riitti ja niitä me kiitettävästi kierreltiikin, melkein kyllästymiseen saakka. Agran linnoitus oli vierailemisen arvoinen, samaten puisto, josta näki suoraan Taj Mahalille. Itse Taj oli aivan liian täyteen ammuttu, vaikka menimme paikalle jo klo 6:45 aamulla. Jostain syystä ajattelimme, että saisimme olla melko rauhassa siihen aikaan, mutta väärässä olimme. :—D Olihan se siis hieno rakennus ja jotenkin ihan uskomatonta, että joku on rakentanut sen vaimonsa haudaksi ?! Taisi todella pitää hänestä.

Agrasta mentiin päiväbussilla Jaipuriin, jossa vietettiin muutama päivä. Siitä kerroinkin jo pari postausta aiemmin. Jaipurista matkamme jatkui kohti Intian pääkaupunkia Delhiä. Mulle on vieläkin epäselvää, että ovatko Delhi ja New Delhi sama asia vai onko Delhi se osavaltio ja New Delhi se kaupunki? Mutta ovatko nekin käytännössä sama asia? :—D Puhun nyt siis tässä postauksessa Delhistä kaupunkina, kun en ole täysin varma.

Otimme päiväjunan Jaipurista Delhiin ja vähän ennen pysäkille saapumista ohitimme junaradan viertä seuraavan (uskoakseni) slummin. Vaikka kyseessä olikin selkeästi köyhä alue, oli jokainen talo värikkääksi maalattu ja ulkona roikkui värikkäitä pyykkejä. Se oli sympaattista, lohdullista. Siinä hetkessä tuli sellainen fiilis, että Delhi tulee tekemään varmasti vaikutuksen. Ja niin kyllä tekikin.

Meidän visiittimme Delhiin oli lyhyt ja se lyheni entisestään, kun päätimme hotellille päästyämme ottaa pienet päiväunet ja heräsimme kaksi tuntia myöhemmin, klo 17 jälkeen. Päivä oli siis käytännössä ohi. Seuraavana päivänä mulla oli isoja asenneongelmia, sillä olin jotenkin todella stressaantunut siitä, että meillä oli niin vähän aikaa ja niin paljon nähtävää. Naisten vaivat ei ainakaan auttaneet asiaa. :—D Päivä meni mun osalta kiukutteluksi, mutta saatiin oikeasti paljon aikaiseksi siitäkin huolimatta. Iiro parka joutui vaan kestämään. Olisimme toki voineet päättää jäädä Delhiin vielä yhdeksi päiväksi, mutta meillä oli vielä muitakin kaupunkeja nähtävänä ja aloimme lähennellä jo niin sanotusti yliaikaa, sillä maaliskuun puolessa välissä olisi päästävä jo Nepaliin.

Sunnuntai ei tosin ollut se paras mahdollinen aika nähtävyyskierrokselle, sillä se on Intialaisten vapaapäivä ja myöskin pyhäpäivä, eli joka paikassa oli aivan tuhottomasti ihmisiä. Sen vuoksi ei esimerkiksi päästy Mughal gardensille ollenkaan, sillä jono oli oikeasti varmaan kilometrin pituinen. :—D Oltiin varmoja, että siellä oli joku spesiaalitapahtuma, sillä ei kai jono voisi muuten olla noin pitkä, mutta kysyttyämme eräältä paikalliselta, hän vakuutteli, että ei mitään, kun normi sunnuntai vaan. No, sitten seuraavaa nähtävyyttä (jonka nimeä en enää muista) me ei vaan yksinkertaisesti löydetty. :—D Sen sisäänpääsy oli sijoiteltu jonnekin kojujen väliin eräällä markkina-alueella ja me ei vaan hahmotettu minne. Ihmisiä pörräsi niin kauheasti ympärillä, että luovutin (kuin kuusi vuotias märisten) jonka jälkeen päätettiin mennä Humayunin mausoleumi, joka on siis myös hauta, Delhin oma Taj Mahal. Tämän jälkeen oli tarkoitus mennä vielä kurkkaamaan Lotus temppeli, mutta kello oli jo sen verran, ettei ehditty.

Vaikka huono onni meitä vähän koettelikin, nähtiin me silti paljon kaikkea. Ennen näitä epäonnistumisia vierailtiin kuuluisassa sikhiläisten temppelissä, Gurudwara Bangla Sahibissa, jossa on kertomusten mukaan joskus taannoin majaillut vasta 6-vuotias guru Har Krishan, joka auttoi parantamaan sairaita ihmisiä. Hän eli kuitenkin vain yhdeksän vuotiaaksi, sillä tauti tarttui lopulta häneen itseensä. Temppeliin sisään mentäessä piti pää peittää huivilla ja ottaa pois kengät. Sisällä meininki oli intensiivinen: ihmiset istuivat huopamatolla päällystetyllä lattialla risti-istunnassa, kova musiikki soi ja osa polvistui kumartaen päänsä aina lattiaan saakka. Me kuljettiin vain nopeasti ympärillemme pälyillen läpi ja poistuttiin takaovesta, sillä emmehän me kyseiseen uskoon kuulu, joten olisi tuntunut väärältä jäädä sinne norkoilemaan. Ulkopuolisten läsnäolo oli kuitenkin täysin ok, eli emme häirinneet ketään. Temppelin takaa löytyi iso allas, jossa osa miehistä kävi pulahtamassa. Alueella oli myös useampikin ruuanjakelupiste, josta jokainen halukas sai ilmaiseksi ruokaa ja vettä. Vaikka en itse olekaan uskonnollinen, jäi näiden sikhien meiningistä hyvä fiilis, sellainen lämmin ja huolehtiva. Kyseisen temppelin vierustalta löytyy myös sikhiläisten museo, kirjasto, koulu ja sairaala.

Nähtävyysrundin sekä suussa sulavan suklaakakun jälkeen suuntasimme Delhin eteläosaan Hauz Khasiin, josta löytyi trendikäs ravintolakeskittymä. Seuraavana päivänä tehtiin vielä ennen lähtöä täsmäisku vanhaan Delhiin, joka erosi uudesta aikalailla. Kaikki siellä päin tosiaan oli vanhaa ja markkina-alueella kävi kova kuhina. Ostettiin säkillinen erilaisia pähkinöitä sekä kuivattuja hedelmiä ja piipahdettiin Intian suurimmassa moskeijassa, Jama Masjidissa, joka on itseasiassa saman miehen käsialaa kuin Taj Mahal. Poikettiin myös reilu sata vuotta vanhaan ja kunnioitettuun Karim’s -raflaan syömään. Kyseisen ravintolan ruokalista komeili lähinnä kananlihaa sisältävistä annoksista ja vaikka olenkin kanan syönnin itse käytännössä lopettanut, oli pakko maistaa Iirolta vähän, ja olihan se herkullista.

Vanhassa Delhissä pyörähtämisen jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti pohjoisempaa, Dharamsalaa. Otettiin hotellilta tuk tuk ja kuskin oli määrä viedä meidät bussipysäkille, mutta hän jättikin meidät aivan puolitiehen ja hetken pyörittyämme ilman mitään käsitystä missä olimme, meinasi epätoivo iskeä. Onneksi (!!) meillä oli intialainen liittymä ja pystyttiin soittamaan hotelliin, josta he koordinoivat edelleen bussin konnarille (kyllä, täällä busseissa on konnarit), että olemme väärässä paikassa. Konnari tuli juoksujalkaa meidät hakemaan ja ehdimme juuri ja juuri. Emme onneksi olleet kuin parin sadan metrin päässä siitä minne meidän olisi pitänyt tuk tukilla tulla, joten emme jääneet näppejä nuolemaan Delhiin. Läheltäpiti tilanne, mutta nämä on näitä! Pääasia, että päästiin lopulta bussiin.

Myöhemmin mietittiin kuinka Delhistä jäi hyvä fiilis, mutta kuinka oli vaikea ajatella sen olevan maan pääkaupunki, sillä se ei jotenkin tuntunut siltä. Emme nähneet yhtäkään pilvenpiirtäjää tai ihmisiä puvuissa ja salkuissa. Mumbaista tuli paljon enemmän pääkaupunki-vibat. Ja siellä itseasiassa asuukin enemmän ihmisiä kuin Delhissä. Mutta, pienen selvittelyn jälkeen ilmeni, että vaikka me ajelimme uberilla pitkiä matkoja paikasta toiseen, olimme me silti kartoittaneet vain ehkä puolet (?) Delhin kapasiteetista, ja esimerkiksi kaikki designerliikkeet (myös niistä tunnistaa pääkaupungin :—D) olivat vain yksinkertaisesti kauempana niistä alueista, joilla me liikuimme.

Eli, summa summarum: Agra ei jatkoon, Delhi jatkoon.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Holi, eli värien festivaali on Intian yksi suurimmista ja vanhimmista kansallisista juhlista ja meillä oli onni päästä siihen osallisiksi, sillä kekkerit osuivat maaliskuun alkuun. Päätimme juhlia kyseisiä kemuja Jaipurissa, sillä googlailimme, että siellä niitä vietetään isosti. Oikeasti niitä juhlitaan kai ihan joka paikassa ja juhla on itseasiassa levinnyt myös Intian naapurimaihin sekä moniin muihin isolla hindulaismäärällä varusteltuihin maihin ympäri maailman.

Holin pointtina on värjätä eri värisillä pulvereilla ja/tai väriliuoksilla toisten kasvoja. Tarkoitus on, että kun kaksi ihmistä kohtaa, he molemmat värjäävät toisiaan. Meillä ei valitettavasti ollut kovinkaan paljon tietoa näistä toimintatavoista etukäteen, joten meillä ei ollut omia värejä ollenkaan. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, sillä porukka oli enemmän kuin innoissaan sotkemassa meidän naamoja, vaikka eivät mitään vastalahjaa saaneetkaan :—D Väriä oli pian silmissä, sieraimissa, suussa ja joka paikassa. Meno oli yllättävän fyysistä, kun joku kävi naamaan kiinni vähän väliä :—D Mua alkoi välillä vähän ahdistaakin, kun omasta personal speissistä ei ollut enää tietoakaan.

Holi on vähän niin kuin suomen vappu, mutta sotkuisempi :—D Se oli myös ainakin oman kokemukseni mukaan lähinnä paikallisten miesten juhlaa; naisia näkyi yllättävän vähän, ja kun heitä näkyi, oli heidän naamansa melko puhtaat. Jostakin syystä he eivät siis liiemmin ota tähän hommaan osaa. Toki varmasti yleistän ja liiottelen, koska näin vaan pienen osan juhlinnoista. Luulen, että useat perheet muutenkin viettivät juhlaa kotona. Monilla miehillä on kuitenkin tapana vetää Holin aikana pää täyteen, joten ehkä naisten vähäinen osuus johtuu myös siitä, että he pysyttelevät kotioloissa vältellen lähenteleviä miehiä?

Sillä oikeasti osa porukasta oli aivan sikoja. Kuten sanoin, on Holin tarkoituksena maalata toisten naamoja värein, mutta sen jälkeen on tavanomaista halata. Mä olin tottakai tässä täysin mukana, koska miksipä ei? En ole suurin halaajatyyppi, mutta jos se kuuluu tapoihin, niin halataan vaan. Fiilis kuitenkin muuttui aika jyrkästi, kun eräs luuseri päätti käyttää tilannetta hyväkseen ja kävi erittäin kovakouraisesti rintoihini kiinni kun häntä halasin. Iiro todisti tapahtuman ja antoi tyypille aika kovan palautteen samalla kun mä suurin piirtein pidättelin itkua, koska olin niin hämmentynyt ja vihainen. Vihainen siitä, että joku kokee voivansa tehdä noin. Yököttää vieläkin. Eikä tämä jäänyt ainoaksi yrittäjäksi, sillä tuli toinenkin tyyppi joka värjäämisen ohessa yritti sujauttaa kätensä paitani sisään, mutta laitoin tietysti tilanteelle stopin. Käsittämätöntä?! Eikä mulla edes ollut mitään paljastavaa päällä, ja itseasiassa vaikka olisikin ollut, ei sekään ole mikään avoin kutsu. Iiro sai myös yhden kerran repiä mut keskeltä miesporukkaa, kun he riuhtoivat mua, koska halusivat jokainen ottaa selfiensä kanssani. Hohhoijaa.

On tosi valitettavaa, että tällainen ilon juhla saa noin negatiivisen varjon, kun jotkut eivät osaa käyttäytyä. Suurin osa oli toki täysin asiallisia ja etenkin pienet lapset sulatti mun sydämen.

Me mentiin yhdessä muiden hotellissamme majoittuvien turistien kanssa pörräämään vanhaan kaupunkiin päin, sillä halusimme nähdä miten paikalliset Holia juhlivat. Jaipurissa järjestettiin myös festivaalit turisteille, mutta jotenkin se tuntui ankealta. Että juhlisimme siellä muiden ulkomaalaisten kanssa, vaikka kyseessä on intialainen juhla? Hiukan jouduimme kuitenkin pettymään, sillä odotimme, että kadut olisivat olleet täynnä paikallisia juhlijoita ja kaupungissa olisi ollut esimerkiksi jotain musiikkiesityksiä tai vaikka joku kulkue, mutta emme nähneet mitään sellaista. Ihmisiä oli paljon, mutta suurin osa ajeli skoottereilla ja moottoripyörillä (yleensä 3 henkilöä per pyörä :–D), puhalsivat torviin ja huutelivat. Päädyimme hetkeksi yksien mukavien paikallisten katolle juomaan chait, mutta muuten se oli lähinnä sitä värisotaa vastaantulevien jalankulkijoiden kanssa.

Päätimme parisen tuntia kaduilla pyörimisen jälkeen mennä kuitenkin tsekkaamaan nämä turistibileet, mutta ne olivatkin jo loppu kun saavuimme paikalle. Holia juhlitaan tosiaan vain edellisenä iltana kokon sytyttämisen merkeissä sekä värifestivaalin merkeissä seuraavana aamuna ja aamupäivänä. Me olimme tosi väsyneitä jo siitä parin tunnin kierroksesta sekä niin täynnä sitä väripulveria, että lähdimme ihan tyytyväisinä takaisin hotellille suihkuun. :—D Näytettiin joiltakin siisteiltä avatar-hahmoilta! Osa väreistä jäi ihoon aika tiukasti kiinni, joten mulla oli vielä viikko Holin jälkeenkin pinkki päänahka. Nice.

Jäi oikeasti ihan hyvä fiilis Holista ja sen idea on tosi hauska. Harmittaa toki edelleen joidenkin ihmisten typeryys ja se miten pahaa aavistamattomia turisteja käytetään hyväksi, mutta oli kuitenkin huikeaa päästä näkemään jotain näinkin peri-intialaista kuin Holi on.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM