SAHALLA

Tehtiin Iiron kanssa hetki taaksepäin kuvausreissu eräälle hylätylle sahalle. Oltiin käyty siellä kerran aiemminkin ja sanoin jo silloin, että paikkaan olisi kiva päästä joskus kuvaamaan. Toki olisi ollut kivempaa jos sää olisi ollut hiukan lämpimämpi, mutta tähän oli tyydyttävä, sillä kuulimme, että kyseinen saha aiotaan purkaa maan tasalle, eli ei haluttu odottaa. :—D

Kuvausolosuhteet oli melko haastavat, mutta muutamat hauskat otokset saatiin kuitenkin. Kuvailtiin sekä mun digijärkkärillä, että filmikameralla. Saatiin muutama päivä sitten meidän ensimmäinen filmirulla täyteen, joten nyt pitäisi vaan viedä se kehitettäväksi. Odotan niin innolla mitä sieltä tulee, vai tuleeko yhtään mitään :–D Toivotaan, että edes osa kuvista olisi onnistunut.

P5090171.JPG

P5090142.JPG

P5090130.JPG

P5090117.JPG

P5090033.JPG

P5090115.JPG

P5090093.JPG

P5090088.JPG

P5090076.JPG

Lippis / Fila
Kaulahuivi / Acne
Sadetakki / Stutterheim
Reppu / Sandqvist
Mekko / Cos
Kengät / DrMartens

P5090120.JPG

Yhdessä kuvailu on hauskaa ja nyt säiden lämmetessä haluaisin toteuttaa tällaisia juttuja enemmänkin. Suunnitella myös vähän etukäteen mitä fiilistä haluaa lähteä hakemaan ja missä lokaatiossa. Ensi viikolla (!!) lähdetään kesälomareissulle Espanjaan, joten siellä pääsee sitten ainakin räpsimään
:—-) Mä en malta enää odottaa!

Jos Barcelona tai Madrid on tuttuja, niin otan mielelläni kaikki tipsit vastaan!

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *