USA part 4: San Francisco 28082013

San Francisco oli sekoitus vähän kaikkea. Suurimman osan aikaa siellä oli melko koleaa, mutta saatiin nauttia vähän lämmöstäkin. San Francisco oli samaan aikaan boheemi, vapaamielinen kaupunki, mutta sitten taas erittäin vahvasti kalastaja-kaupunki sea foodeineen, ja näiden lisäksi myös tietyissä kaupunginosissa ympäristö näytti kovin välimerelliseltä värikkäine kasveineen ja upeine maisemineen.

4.JPG

IMG_6276.JPG

IMG_6288.JPG

IMG_6290.JPG

Ihana Sausalito, Golden gaten toisella puolen.

IMG_6291.JPG

San Franissa nähtiin paljon taloja, jotka oli rakennettu korkeisiin rinteisiin. Mun mielestäni ne oli aika hurjia, kun tuntui, että eikö ne voi rysähtää sieltä alas millä hetkellä hyvänsä. Varsinkin, kun osa rakenteista näytti kaikkea muuta kuin vakailta. Mutta ihania ja hienoja ne oli siltikin! Kyllä kelpaisi itsekin asua turkoosin veden ja isojen puiden äärellä.

IMG_6295.JPG

IMG_6299.JPG

IMG_6308.JPG

The Golden Gate. Eksyttiin ja ajettiin väärin aika monta kertaa, kun yritettiin löytää tällaiselle näköala-paikalle.

sfo.jpg

IMG_6315.JPG

IMG_6329.JPG

Mäkin haluan tällaisia seinämaalauksia mun kotikadulle.

IMG_6331.JPG

IMG_6337.JPG

Alcatraz-vankila-saari, johon jouduin kyllä vähän pettymään, koska ei siellä mitään vankeja ole ollut enää pitkään aikaan. Höh.

IMG_6338.JPG

IMG_6340.JPG

Fisherman’s wharfilla myytiin paljon meren antimia. Mä päädyin sitten kokeilemaan erästä paikallista herkkua, josta olin kuullut jo vähän vihiä Suomen puolella. En tilaushetkellä muistanut ollenkaan mitä tarkoitti clam chowder, joten otin sitten aika sokkona sitä. Muhennos tarjoiltiin sour doug (eli hapantaikina) leipään koverrettuna, ja sitten dippailin leipää keittoon. Pienen googlettelun jälkeen mulle selvisi, että clam oli tosiaan simpukkaa. Mutta koska olin jo ehtinyt popsimaan suurimman osan keitosta täysin hyvillä mielin, ei simpukka-fakta mua päässyt häiritsemään. Olen tosiaan yleensä vähän varpaillani simpukoiden, etanoiden ja muiden niljakkaiden merenelävien kanssa. Mutta tällä kertaa yllätyin kyllä positiivisesti! Ja pitäähän sitä nyt välillä poistuakin omalta mukavuusalueeltaan.

IMG_6345.JPG

IMG_6366.JPG

Hurjan kaunis Lombard Street, joka on myös maailman kiemuraisin katu. Sen varrella on (kuten kuvastakin näkyy) kahdeksan neulansilmämutkaa.

IMG_6355.JPG

IMG_6357.JPG

Onnellinen turisti.

IMG_6363.JPG

IMG_6370.JPG

San Francisco on myös siitä aika uskomaton kaupunki, että siellä on ihan hulluja korkeuseroja. Välillä kiivettiin henkihieverissä älytöntä ylämäkeä, ja sitten kohta mentiinkin jyrkästi taas alas, ja kohta taas ylös.

IMG_6377.JPG

IMG_6379.JPG

IMG_6380.JPG

IMG_6387.JPG

IMG_6393.JPG

IMG_6392.JPG

Napier Lane on hyvä esimerkki San Franciscon eriskummallisuuksista. Kyseinen katuhan tosiaan sijaitsi keskellä hervotonta rinnettä, joka oli kuin pieni paratiisi keskellä kaupunkia. Oltiin tässä vaiheessa kavuttu alas jo noita mun takanani näkyviä rappuja jonkin verran aivan ylhäältä saakka, ja käppäiltiin tosiaan ihan alas asti.

IMG_6396.JPG

Viimeisenä San Francisco päivänä ajeltiin taas huimiin korkeuksiin Twin Peakseille. Siellä oli outo ufo-wc, joka siivosi itse itsensä jokaisen käyttökerran jälkeen (tosin se oli ehkä vähän korjauksen tarpeessa, koska sen siivoustaidot oli vähän hakusessa).

IMG_6402.JPG

Ihailtiin kaupunkia, joka näkyi kauttaaltaan Twin Peakseilta. Ainoa huono puoli oli järkyttävän kova tuuli.

IMG_6413.JPG

IMG_6417.JPG

Taas oli takana yksi onnistunut etappi, ja seuraavaksi lennettiinkin sitten Nevadan paahtavaan kuumuuteen, Las Vegasiin.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *