Kun kolmevuotias kakun leipoi
Viime viikolla vietettiin tyttäreni nimipäivää, joten taas oli hyvä syy leipoa. Minä halusin leipoa puolukoista ja kolmevuotias marjoista joissa on pieniä tikkuja, eli siis vadelmista. Päätimme siis tehdä ihan perinteisen täytekakun tikkuisilla marjoilla.
Äidin avustuksella kolmevuotias taikoi kakkutaikinan seuraavalla reseptillä, jota on muokattu Myllyn resepteistä meidän ruokavalioon sopivaksi.
Munaton, maidoton ja gluteeniton kakkupohja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 tl leivinjauhetta
3,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semper fin mix)
1 prk Piltti päärynää
100 g maidotonta margariinia sulatettuna
2 dl kuplavettä
Sekoita kuiva-aineet keskenään, yhdistä päärynäsose, sulatettu ja jäähdytetty margariinisula sekä kuplavesi. Sekoita tasaiseksi ja kaada kakkuvuokaan (halkaisija 26cm). Itse käytän silikonivuokaa, joten en voitele tai jauhota sitä. Paista pohjaa noin 45-60 minuuttia 175 asteisessa uunissa.
Kakkupohjan korkeus ei juuri päätä huimaa, joten sen voi halkaista vain kahtia.
Täytteeksi valittiin rasiallinen kesällä pakastettuja vadelmia soseutettuna, yksi banaani siivutettuna sekä muutama ruokalusikallinen Oatlyn kauravaniljakastiketta. Päälle vispattiin noin 1 dl soijavispiä ja koristelut tyttö hoiti pinkkisillä, kuten aina.
Tätä onneksi riitti vielä seuraavanakin päivänä aamupalan jälkipalaksi.