Kun alkoi tehdä mieli jotain hyvää

Eräänä syksyisenä iltapäivänä sokeri- ja rasvavarastoni (ei uskoisi, kun katsoo vyötärönseutua) huusivat tyhjyyttään ja jotain oli tehtävä.

IMG_20160919_133950.jpg

Melkein kuin Snickersiä -palaset

100 g vaaleaa siirappia

100 g sokeria

200 g maapähkinävoita

50 g murskattuja pähkinöitä maun mukaan

100 g maissihiutaleita

200 g tummaa suklaata

sormisuolaa

Yhdistä sokeri ja siirappi kattilassa ja kuumenna sen verran, että sokeri sulaa. Sammuta levy ja lisää maapähkinävoi. Sekoittele kunnes seos on tasaista. 

Murskaa maissihiutaleet ja pähkinät ja lisää ne kattilaan massan sekaan. Sekoita tasaiseksi. Laita massa neliskulmaiseen vuokaan, painele tiiviiksi ja tasaiseksi ja laita jääkaappiin viilemään.

Sulata suklaa vesihauteessa. 

Ota vuoka jääkaapista, ripottele päälle sormisuolaa oman maun mukaan (mulla meni noin 1tl) ja levitä sulatettu suklaa tämän päälle.

Anna taas jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa sopivankokoisiksi palasiksi.

Tätä kannattaa säilyttää jääkaapissa. 

koti ruoka-ja-juoma diy

Meidän perheen paras pastasalaatti

Tykkään tehdä erilaisia salaatteja erilaisiin tilanteisiin: evääksi piknikille, vieraille tarjottavaksi, töihin evääksi, lounaalle, iltapalaksi tai niihin tilanteisiin, kun etenkin imetyksen alkuaikoina piti saada kunnon ruokaa nopeasti.

Raaka-aineet ovat minulle tärkeitä ja mikäli löydän mieluisan tuotteen, pyrin aina ostamaan sitä samaa. Esimerkiksi alla olevan salaatin ainekset ovat aina, mikäli mahdollista seuraavat:

-Felicia tricolore gluteeniton luomu riisifusilli

-Olym vihreä kivetön luomu oliivi

-Royal aurinkokuivattu tomaattikuutio basilikaöljyssä

-L’Uomu Nokan juhlafilee

-kasvikset aina kotimaisina ja mahdollisuuksien mukaan myös luomuna

IMG_20160918_191733.jpg

Pastasalaatti

 

​250 g riisipastaa (kuivapaino)

2 punaista paprikaa

1 kurkku

1 jääsalaatti

1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä kuutioituina

1 dl vihreitä oliiveja siivutettuina

250 g maustamattomia broilerin fileitä

 

Paista broilerin fileet ja siivuta ne. Jäähdytä. Minä en mausta niitä millään tavalla, en edes suolalla.

Keitä pasta ohjeen mukaan ja jäähdytä kylmällä vedellä. Lorauta sekaan hieman oliiviöljyä, jotta pasta pysyy irtonaisena. En käytä myöskään pastankeitinvedessä suolaa.

Pese ja pilko vihannekset. Pilko myös aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit, mikäli käytät kokonaisia.

Yhdistä kaikki aineet, lisää muutama ruokalusikallinen aurinkokuivattujen tomaattien säilykeöljyä salaatin sekaan ja anna maustua jääkaapissa hetki.

 

 

 

 

 

koti ruoka-ja-juoma