Satoa talteen
Minä rakastan säilöntää, kaikenlaisia hätävaroja ja olen muutenkin aikamoinen hamsteri, joten etenkin syksy on oivaa aikaa toteuttaa itseään. Monena iltana päässäni on soinut Risto Räppääjästä tuttu Pussita ja pakasta -biisi, kun olen puuhaillut keittiössä.
Tänään, kun palasimme viikonlopun vietosta vanhempieni luota, oli mukanani useampikin kassillisen puutarhan satoa.
Pinaatin puhdistin, ryöppäsin ja hienonsin. Pakkasin hienonnettua pinaattia noin 100 gramman annospusseihin ja pistin pakkaseen.
Lehtikaalin pesin, perkasin, pussitin ja paiskasin pakkaseen. Sieltä sitä on helppo lisätä mm. keittoihin.
Pakkaseen päätyivät myös pussillinen pilkottua purjoa sekä timjamia ja basilikaa, joita myös lisään suoraan pakastimesta ruokaan.
Omenat odottavat vielä huomista parvekkeella. Taidan tehdä niistä ainakin sosetta ja kuivata osan. Nyt olisikin hyvä sauma jakaa muutama hyvä vinkki omenoiden säilömiseen, joten kerro omasi.